Siirry pääsisältöön

Valtuutetun tilinpäätös 2017

Uuden valtuustokauden ensimmäinen vuosi on takana. Nyt on hyvä hetki katsoa mennyttä ja avata porvoolaisille sitä mitä kaupunginhallituksen jäsenen ensimmäinen puolivuotiskausi on pitänyt sisällään. Ensimmäiseen vuoteen mahtuu paljon asioita, sillä olemme lyhyessä ajassa saaneet paljon aikaiseksi.

Jo keväällä, kuntavaalien alla, HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén ilmoitti, että kaupungin suunnittelema yhteisyritys vaarantaa Porvoon sairaalan tulevaisuuden. Silloin saimme yhdessä Millariikka Rytkösen kanssa kaupungin johdon ottamaan asiassa aikalisän. Kesällä olimme mukana päättämässä, että Porvoon sosiaali- ja terveyspalveluita ei siirretä yhteisyritykseen, eli yksityisen terveysyrityksen enemmistöomistamaan yhtiöön. Uhkakuvat Porvoon sairaalaa kohtaan eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Loppuvuodesta maan hallituksen valinnanvapauskokonaisuus sai HUS:n ilmoittamaan, että malli johtaa väistämättä Porvoon sairaalan päivystystoiminnan loppumiseen, joka tarkoittaa sairaalan alasajoa. Kaupunginhallitus käsitteli Porvoon valinnanvapauslausuntoa, jolloin Demarit yhdessä Vihreiden kanssa päättivät muuttaa lausuntoa virkamiesten valmistelemaa pohjaakin kriittisemmäksi. Muutosesitys hyväksyttiin kaupunginhallituksessa äänin 7-5, jonka jälkeen valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti. Valtuusto lähetti maan hallitukselle vahvan viestin - Porvoon sairaalaa ei saa vaarantaa!

Ihmettelin myös keväällä, miksi RKP ja yksi kokoomuksen edustaja halusi siirtää johtajien satojen eurojen palkankorotuksen käsittelyn toukokuulle. Jälkeenpäin oli selvää, että he halusivat siirtää asian käsittelyn vaalien yli, jonka jälkeen he ajoivat palkankorotukset läpi. Uusi kaupunginhallitus, jossa minä myös olen mukana, sai ratkaistavakseen oikaisuvaatimukset johtajien palkankorotuksista. RKP kannatti yhä palkankorotusten säilyttämistä ja muut ryhmät vastustivat. Äänestyksen jälkeen tultiin tulokseen, että johtajien palkkoja ei nosteta. Kyseinen päätös oli ainoa oikea, sillä samaan aikaan maan hallituksen vaatiman kilpailukykysopimuksen leikkaukset osuivat kaupungin työtekijöiden kukkaroihin.

Valtuustokauden alussa perustimme naispäättäjien yhteistyöverkoston. Yhdessä järjestimme lyhyellä aikataululla Porvoon ensimmäisen Pride-tapahtuman, joka oli erittäin onnistunut. Yli 300 osallistujan tapahtuma tehtiin vapaaehtoisvoimin, sillä poliisilupa oli tapahtuman ainoa kustannus ja se maksoi 30 euroa. Naisporukan yhteisten keskusteluiden innoittamana valmistelin myös valtuustoaloitteen koulujen ylijäämäruuan myymisestä edullisesti vähävaraisille. Yli puolet valtuutetuista allekirjoitti aloitteen ja nyt kaupunki selvittää jos alueelta löytyy hyväntekeväisyysjärjestö, jolle ylijäämäruoka voitaisiin lahjoittaa maksutta. Lopputulos oli esitystäkin parempi.

Talousarviokäsittely oli uudelle valtuutetulle ja kaupunginhallituksen jäsenelle opettavainen kokemus. Erityisen innoissani olin siitä, että demariryhmän esitys maksuttomasta ehkäistystä alle 25-vuotiaille hyväksyttiin kaupunginhallituksessa äänestyksen jälkeen ja sen jälkeen yksimielisesti valtuustossa. Demareiden valtuutettu Eila Kohonen oli jo alkuvuodesta tehnyt asiasta aloitteen ja minulla oli ilo olla mukana viemässä hyvää asiaa maaliin. Lisäksi kaupunginhallituksen enemmistö liittyi demariryhmälle valmistelemaani pöytäkirjamerkintään, jossa todetaan, että Porvoon pohjoisella ja itäisellä puolella tulee myös tulevaisuudessa olla sivistyspalveluita. Kyseinen pöytäkirjamerkintä on tärkeä viesti sivistysverkkoselvityksen valmisteluun ja toivon todella, että kaupunginhallituksen enemmistön näkemys huomioidaan.

Kun katson vuotta 2017 taaksepäin, on päällimmäisenä jäänyt mieleen kaikki ne onnistumiset, joiden avulla olemme voineet parantaa porvoolaisten arkea ja elämää. Vuosi on ollut työllistävä, mutta koen saavutusten olevan tasapainossa käytetyn ajan kanssa. Odotan innolla tulevaa vuotta ja mahdollisuutta jatkaa paremman Porvoon rakentamista yhdessä meidän osaavien ja hienojen ihmisten kanssa. 


Hyvää uutta vuotta!


Alla on listaus vuoden 2017 menoistani valtuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Näissä ei ole mukana mitään puoluepolitiikkaan liittyviä menoja, valtuusto- tai kaupunginhallitusryhmäni kokouksia, eikä epävirallisia palavereja ja keskusteluja kaupungin viranhaltijoiden tai luottamushenkilöiden kanssa. Lopussa listaus myös tekemistäni valtuustoaloitteista.



12.6. Valtuusto
19.6. Kaupunginhallitus
3.7. Kaupunginhallitus
16.8. Valtuusto
16.8. Valtuuston iltakoulu sosiaali- ja terveysuudistuksesta
21.8. Kaupunginhallitus
27.8. Kansalaiskahvit Gammelbackassa
29.8. Kevätkummun asukasjuhla
30.8. Valtuusto
4.9. Vierailu Gammelbackan päiväkotiin
4.9. Kaupunginhallitus
6.9. Valtuuston iltakoulu keskuskeittiöstä
11.9. Vierailu Steiner päiväkotiin
11.9. Kaupunginhallitus
16.9. Kansalaiskahvit torilla
18.9. Vierailu Porvoon Ohjaamoon
18.9. Kaupunginhallitus
26.9. Vierailu Kerkkoon kouluun
27.9. Valtuusto
2.10. Suojatiepäivystys Peipon koulun alueella
2.10. Vierailu Ilolan kouluun
2.10. Kaupunginhallitus
6.10. Porvoon markkinoilla keskustelemassa ihmisten kanssa
9.10. Kaupunginhallitus
16.10. Kaupunginhallitus
17.10. Porvoon asunnottomien yö
25.10. Valtuusto
6.11. Kaupunginhallituksen kokous
7.11. Vierailu Vårberga skolan
7.11. Svenska utbildningssektionens möte
15.11. Valtuusto
20.11. Kaupunginhallituksen kokous
21.11. Porvoon vanhempainyhdistykset glögi -tilaisuus
27.11. Kaupunginhallituksen kokous
29.11. Yleisötilaisuus toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta Itä-Uudellamaalla
4.12. Vierailu Peipon kouluun
4.11. Kaupunginhallituksen kokous
11.12. Vanhempainyhdistykset ry:n koulutie -kampanja
11.12. Vierailu Epoon kouluun
11.12. Valtuuston strategiaseminaari
11.12. Kaupunginhallituksen kokous
12.12. Svenska utbildningssekstionens möte
13.12. Valtuusto
15.12. Kansalaiskahvit Gammelbackassa
16.12. Kansalaiskahvit Lundin aukiolla
17.12. Naispäättäjien glögit Lundin aukiolla
18.12. Kaupunginhallituksen kokous

Poissaolot

26.6. olin pois kaupunginhallituksen kokouksesta, syynä Pohjoismaiden neuvoston työmatka Norjaan

30.10. olin pois kaupunginhallituksen kokouksesta, syynä Pohjoismaiden neuvoston istunto Helsingissä

Varajäseneni kaupunginhallituksessa on sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Markus Hammarström.

Tekemäni valtuustoaloitteet