Viime viikon perjantaina istuimme mieheni kanssa kotisohvalla katsomassa televisiota, kun taaperomme oli käynyt nukkumaan. Muutama vuosi sitten perjantai-ilta kotona olisi ollut ”maailman loppu”. Nyt se tuntui ihanalta, tavoittelemisen arvoiselta asialta. Silloin ymmärsin, etten ole nuori enää – vaikka ajatuksissa toki nuoreksi itseni usein vielä miellän. Se elämänvaihe on minun osaltani ohi ja sen myötä myös todellinen ymmärrys siitä, millaista on olla nuori 2020-luvun Suomessa. Oma nuoruuteni sijoittuu 2000-luvun alkupuolelle, jolloin maailma oli erilainen. Matkapuhelimet tulivat markkinoille ja matopeli oli hitti. Matopeli lienee nykynuorille yhtä kaukaista historiaa, kun mustavalkotelevisiot olivat minulle. Maailman tulee mennä eteenpäin ja meidän siirtyä eri elämänvaiheista toiseen. Samalla on tärkeää ymmärtää, että oma käsitys menneestä ei vastaa nykynuorten kokemusta. Liian usein aikuiset ja ammattilaiset luulevat tietävänsä parhaiten, minkälaista toimintaa ja minkälaisia palvel...