Julkisen sektorin arvokasta hoidon, hoivan, sosiaalihuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tukipalveluiden työtä tekevät ihmiset vaativat oikeutetusti arvostusta - lakkoja on nähty ympäri maan ja sovintoa kaivataan jo kovasti. Tarvitaan sovintoesitys, johon sisältyy pidempiaikainen palkkaohjelma koko kuntasektorille, terveydenhuoltohenkilökunta mukaan lukien. Arvokasta työtä tekevät ihmiset ovat oikeutetusti ajamassa työolojen ja palkkauksen parannuksia. He ovat saaneet kuulla yli 10 vuotta, kuinka “nyt ei ole oikea aika”. Finanssikriisin jälkeen kokoomusjohtoiset hallitukset ovat johtaneet maata tiukalla leikkauspolitiikalla ja edellisellä hallituskaudella oikeistohallitus sai uhkaamalla aikaan työntekijöitä kurittavan kiky-sopimuksen. Kohtuuttoman tasapainottamisen aikakausi päättyi ja kuntatalous tuli kuntoon vasta Rinteen/Marinin hallituksen tulevaisuuspolitiikan myötä. Mutta sitten tuli korona. Opettajat ja varhaiskasvattajat eivät enää voi ummistaa silmiään, kun edessä on ja
Porvoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu