Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella työttömät merkityt tekstit.

Keppiä työttömille

Työministeri  Jari Lindström  esitteli maanantaina 18.4. hallituksen suunnitelmat “työllisyyden edistämiseksi”. Tarjolla näytti kuitenkin vain olevan keppiä työttömille. Suunnitelmissa on poistaa työttömiltä työnhakijoilta, nykyään voimassa oleva, 3 kuukauden ammattisuoja. Tämä saattaa johtaa siihen, että esimerkiksi työtön lastentarhanopettaja voitaisiin pakottaa ottamaan vastaan työtä rakennustyömaalta. Lisäksi hallitus kaavailee työnäytteen käyttöönottoa. Kyse on siis jopa 4 kuukautta kestävästä, ilman työsuhdetta ja palkkaa tapahtuvasta työnteosta. Meillä on jo nyt olemassa työkokeilu, jossa on selkeät pelisäännöt, joita TE-toimisto valvoo. Työkokeilussa oleva henkilö ei esimerkiksi saa korvata palkkatyöläisiä. Olen itse media-assistentin papereilla päässyt työkokeiluun ala-asteelle koulunkäyntiavustajaksi. Työpäivä oli tavallista lyhyempi ja sain korvaukseksi korotettua työttömyyspäivärahaa. Saamani työkokemus mahdollisti työllistymisen päiväkotiin, mistä sainkin innos...