Terveiset porvoolaiselta kansanedustajalta. Hetki on mennyt sitten viimeksi kirjoitin terveisiä, tuntuu että kevät on tullut vastaan vauhdilla. Kun kotona on 2-vuotias ja 6-vuotias, niin kylään tulee myös erilaisia flunssia, joista toivottavasti on tämän kevään osalta nyt vihdoin päästy. Huomenna perjantaina 1.5. vietetään vappua, ja olen tavattavissa Porvoossa kaupunginpuistossa klo 13 alkavassa vappujuhlassa. Tervetuloa! Viime viikolla oli iso viikko eduskunnassa, mutta myös Porvoon kannalta. Aloitetaan paikallisesta, eli meidän junaratahankkeesta. Sain jokin aika sitten tiedon, että Porvoo ja Kouvola puuttuu Verkkojen Eurooppa eli Connecting Europe Facility (CEF) suunnitelmasta. Merkityksellistä tämä on meille siksi, että ratahankkeisiin voi saada EU-rahaa, ja sitä rahaa annetaan yleensä paremmin hankkeisiin, jotka on määritelty EU:ssa merkityksellisiksi. Hyvällä yhteistyöllä hankeyhtiön väen, Porvoon apulaiskaupunginjohtajan ja keravalaisen kansanedustajan Pia Lohikosken kanssa sai...