Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

Kohti ikäystävällistä asumista

Kuva
Ruotsinkielellä on sanonta: “Borta bra, hemma bäst”, eli “Poissa hyvä, kotona paras”. Koti ei ole vain paikka, se on tunnetila. Ikääntyessä eteen tulee paljon muutoksia - työstä pois jääminen ja sen myötä uusi arki voi vaatia paljon totuttelua. Ikääntyneet ihmiset näkevät usein eläköitymisen positiivisena ja tekemistä täynnä olevana vaiheena elämässä. Olen monesti kuullut eläkeläisten hymyillen kertovan, että kiire alkaa eläkkeelle siirtyessä. Monet itsestä riippumattomat syyt, kuten sairaudet, voivat vaikeuttaa aktiivisen vanhenemisen edistämistä. Liikuntakyky heikkenee usein iän myötä, vaikka ihminen pysyisikin aktiivisena. Portaat esimerkiksi voivat aiheuttaa vaikeuksia, mikä lisää kaiteiden ja hissien tarvetta. Vääränlainen asuminen voi estää ikääntyneen osallistumisen. Talosta, jossa ei ole hissiä, on vaikea poistua. Myös asuinrakennuksen ympäristön esteettömyys vaikuttaa ikääntyneen mahdollisuuksiin liikkua. Kotiin juuttuminen johtaa väistämättä hyvinvoinnin ja terveyden heikkene

Prisökningen oroar

Kuva
Rysslands kriminella och brutala militära aggression mot Ukraina påverkar oss alla – det syns i prisökningarna i livsmedelsbutiken, på elräkningen och vid bensinstationerna. Först höjdes priset på bränsle och el, sedan på livsmedel. Prisstegringen har varit drastisk och den pågår fortfarande. Barnfamiljernas situation har försvårats, allt fler pensionärer har hamnat i fattigdomsfällor och situationen för låginkomsttagare som pendlar till jobbet har försvagats. En kall vinter är på kommande och många oroar sig för höga elräkningar. Tack vare Marins regerings lättnader i distributionsskyldigheten och att priset på råolja sjunkit något har vi kommit ner från de vildaste prisnivåerna på 95E-bensin. Också höjningen av reseavdraget och den tidigarelagda indexjusteringen på socialförmåner har hjälpt situationen. Det här räcker ändå inte. Fler åtgärder behövs och de måste fås med i höstens budgetria. Prisökningen på bränsle och el måste dämpas. En del av kraftreserven måste tas i bruk och disk

Kolumni: Hinnannousu huolestuttaa

Kuva
Venäjän rikollinen ja julma sotilaallinen hyökkäys Ukrainassa vaikuttaa meihin kaikkiin - tämä näkyy ruokakaupoissa, sähkölaskussa ja bensa-asemilla. Ensimmäiseksi polttoaine ja sähköhinnat nousivat, sitten elintarvikkeet. Nousu on ollut rajua, ja se jatkuu yhä. Lapsiperheiden tilanne on vaikeutunut, yhä useampi eläkeläinen on tippunut köyhyysloukkuun ja pienipalkkaisten autolla liikkuvien työntekijöiden tilanne on heikentynyt. Kylmä talvi on tulossa, ja moni pelkää ylisuuria energialaskuja. Hurjimmista bensan hinnoista on päästy alaspäin 95E hinnoissa, Marinin hallituksen jakeluvelvoitteeseen tekemien kevennysten ja raakaöljyn halventumisen ansiosta. Myös työmatkavähennys ja aikaistettu sosiaalietuuksien indeksitarkistus on helpottanut tilannetta. Tämä ei kuitenkaan riitä. Lisätoimia tarvitaan. Niitä on saatava budjettiriihestä. Polttoaineiden ja sähkön hinnan nousua on hillittävä. Tehoreservistä vähintään osa on otettava käyttöön ja keskustelu EU:n hintakattomekanismin uudelleen arvi

Valtuustoaloite: Valaistuksen parantaminen Gammelbackassa

Kuva
Kuvittele olevasi pimeässä puistossa, jossa et hahmota mihin päin olet menossa, mitä ympärilläsi on, tai miten pääset pois. Pimeään jääminen on pelottavaa. Onneksi sellaisiin paikkoihin törmää harvoin, sillä kaupunkitilojen turvallisuus ja käyttäjien turvallisuuden tunne huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa. Välillä pimeitä alueita kuitenkin jää keskelle asuinalueita tai tärkeiden kulkuväylien kohdalle. Näin on päässyt käymään Gammelbackan Tornipolku 5:en ja Viertotien väliselle kulkuväylälle, joka on tärkeä kulkuväylä mm. läheiselle bussipysäkille. Kaupungit elävät ja ihmiset liikkuvat ympäri vuoden ja vuorokauden, myös öisin ja talven hämärissä. Turvallisuus tai turvattomuus nousee esiin etenkin silloin. Nyt kesä ja valo ovat täällä – syksyä odotellessa on sopiva aika suunnitella ja parantaa puistojen ja muiden kaupunkitilojen turvallisuutta ja valaistusta. Olen laittanut Gammelbackan Tornipolku 5:en ja Viertotien välisen kulkuväylän pimeyteen ja valaistuksen tarpeeseen liittyen useam