Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Itä-Uudenmaan turvallisuusohjelma merkityt tekstit.

Turvallinen ympäristö kuuluu kaikille

Eläkeläiset ovat yhteiskuntamme tukipilareita - he ovat ahkeria omien vanhempiensa sekä lastenlastensa hoitajia, aktiivisia kulttuurin ja liikunnan harrastajia, lisäksi moni tekee vapaaehtoistyötä, jonka arvoa voidaan vain arvailla. Ikääntymisen myötä tuen tarve kuitenkin kasvaa. Vanheneminen pelottaa monia. Kehon fyysiset muutokset, sairauden ja avuttomuuden pelko ovat tavallisia ja luonnollisia huolia ihmisen ikääntyessä. Lapsena minua pyydettiin usein hakemaan isomummi kylään - kävelimme hitaasti käsikynkässä ovelta ovelle. Silloin minun oli vaikea ymmärtää, kuinka pelottavaa ja haasteellista liukkaalla liikkuminen oli iäkkäälle isomummilleni. Muutamana talvena hän kaatui ja mursi muun muassa kätensä. Kaatumisen pelko rajoittaa monen ikäihmisen elämää. Itäisen Uudenmaan turvallisuusohjelman 2018-2021 mukaan iäkkäiden tapaturmista yleisimpiä ovat kaatumiset tai matalalta putoamiset, joita on noin 80 prosenttia tapaturmista. Suomessa kuolee vuosittain noin tuhat ikäihmistä kaatumisen ...

Ikäihmisten kodit turvallisiksi

Eläkeläiset ovat yhteiskuntamme tukipilareita - he ovat ahkeria omien vanhempiensa sekä lastenlastensa hoitajia, aktiivisia kulttuurin ja liikunnan harrastajia, lisäksi moni tekee vapaaehtoistyötä, jonka arvoa voidaan vain arvailla. Ikääntymisen myötä tuen tarve kuitenkin kasvaa. Vanheneminen pelottaa monia. Kehon fyysiset muutokset, sairauden ja avuttomuuden pelko ovat luonnollisia huolia ihmisen ikääntyessä. Viime aikoina olemme nähneet huolestuttavia uutisia kotihoidon tilasta, hoitajien jaksamisesta ja yksinäisistä ikäihmisistä. Kodin turvallisuudesta on puhuttu vähemmän. Suomessa kuolee tulipaloissa enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa. Tuoreessa Itäisen Uudenmaan turvallisuusohjelmassa lukee, että suurten ikäluokkien ikääntyessä palokuolemien määrän on ennustettu edelleen kasvavan. Vanhustyön keskusliiton mukaan monet ikäihmiset tarvitsevat apua palovaroittimien asennukseen, palovaroittimen toimivuuden tarkistamiseen ja paristojen vaihtoon. Turvallisuusohjelmassa esitetään t...

Puhe 12.12.2018 valtuuston kokouksessa - Itä-Uudenmaan turvallisuusohjelma 2018-2021

Värderade ordförande, hyvät valtuustokollegat ja muut läsnäolijat Aluksi haluan kiittää turvallisuusohjelman valmistelijoita mielenkiintoisesta kokonaisuudesta. Ohjelmassa on hyvin kattavasti esitelty alueemme tilannetta. Toimenpide-ehdotukset ovat myös hyviä, mutta meidän tulee varmasti pohtia näitä asioita vielä syvällisemmin. Turvallisuusohjelmasta ilmenee, että iäkkäiden tapaturmista yleisimpiä ovat kaatumiset tai matalalta putoamiset, joita on noin 80 prosenttia tapaturmista. Suomessa kuolee vuosittain noin tuhat ikäihmistä kaatumisen tai putoamisen takia. Tämä on järkyttävää. Turvallisuusohjelmassa toimenpidesuostituksena esitetään senioriliikuntaan ja tasapainoa parantavaan toimintaan panostamista. Se on hyvä asia. Itäisen Uudenmaan kuntien tulee myös kiinnittää enemmän huomiota katujen kuntoon, erityisesti talviaikaan. Lumiset ja liukkaat jalkakäytävät on aurattava ja hiekoitettava, tarvittavat valaistukset asennettava ja esteettömyyttä on parannettava yleisesti. Lisäksi kunnis...