Mihin Suomi on menossa? Tätä kysymystä joutuu nykyään kysymään liian usein. Päätös päätökseltä rakennetaan yhteiskuntaa, jossa ihmisen odotetaan pärjäävän yhä enemmän itse ja jossa yhteistä turvaa kavennetaan myös niiden ympäriltä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Tällä viikolla olemme saaneet nähdä, mitä ministeri Rydmanin (ps.) linjaukset järjestöavustuksista todella tarkoittavat. Sen pitäisi pysäyttää jokainen meistä.
Kehitysvammaliitto kertoi saaneensa STEAlta ennakkotiedon, jonka mukaan sen yleisavustus olisi vuonna 2027 loppumassa lähes kokonaan. Vaarassa ei ole vain yhden järjestön rahoitus, vaan vuosikymmenten aikana rakennettu osaaminen ja tuki. Järjestöillä on vammaisten ihmisten elämässä merkitys, jota julkiset palvelut eivät yksin pysty korvaamaan. Ne tarjoavat tietoa ja tukea sekä tekevät näkyviksi epäkohtia, jotka muuten saattaisivat jäädä piiloon.
Olen nähnyt tämän myös työskennellessäni sosiaaliasiavastaavana. Kehitysvammaliiton kaltaisten järjestöjen tuottama tieto ja tuki ovat auttaneet lukuisia vammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään silloin, kun omien oikeuksien tai palvelujen selvittäminen on ollut vaikeaa. Niiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ihminen joutuu hakemaan hänelle kuuluvaa oikeutta oikaisu- ja valitusprosesseissa. Järjestöjen asiantuntemus on samalla tärkeä tiedonlähde ammattilaisille, jotka kohtaavat näitä tilanteita työssään.
Tätä kokonaisuutta ei voi tarkastella vain säästettävänä euromääränä. Kun yhteiskunnan palveluista leikataan, järjestöjen tarjoaman tuen merkitys pikemminkin kasvaa kuin vähenee. Jos samaan aikaan heikennetään sekä palveluja että ihmisten rinnalla toimivia järjestöjä, seuraukset kasautuvat samoille ihmisille. Vammaisten ihmisten kohdalla tämä on erityisen vakava arvovalinta.
Vuonna 2027 STEA-avustuksiin on tarkoitus käyttää noin kolmannes vähemmän rahaa kuin tänä vuonna. Tämä ei ole vain ministeri Rydmanin valinta. Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien hallitus on tehnyt tämän politiikan yhdessä ja kantaa yhdessä vastuun sen seurauksista. Hallituksen on syytä kysyä itseltään, onko tämä todella se suunta, johon Suomea halutaan viedä.
Hyvinvointivaltion arvo mitataan erityisesti silloin, kun rahat ovat tiukassa ja joudumme valitsemaan, mistä pidämme kiinni. Hallituksella on vielä mahdollisuus kohtuullistaa järjestöihin kohdistuvia leikkauksia ja muuttaa suuntaa. Sillä lopulta juuri näistä valinnoista muodostuu vastaus siihen, millainen maa Suomi tulevaisuudessa on.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 27.8.2026 Uusimaassa.
Kehitysvammaliitto kertoi saaneensa STEAlta ennakkotiedon, jonka mukaan sen yleisavustus olisi vuonna 2027 loppumassa lähes kokonaan. Vaarassa ei ole vain yhden järjestön rahoitus, vaan vuosikymmenten aikana rakennettu osaaminen ja tuki. Järjestöillä on vammaisten ihmisten elämässä merkitys, jota julkiset palvelut eivät yksin pysty korvaamaan. Ne tarjoavat tietoa ja tukea sekä tekevät näkyviksi epäkohtia, jotka muuten saattaisivat jäädä piiloon.
Olen nähnyt tämän myös työskennellessäni sosiaaliasiavastaavana. Kehitysvammaliiton kaltaisten järjestöjen tuottama tieto ja tuki ovat auttaneet lukuisia vammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään silloin, kun omien oikeuksien tai palvelujen selvittäminen on ollut vaikeaa. Niiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ihminen joutuu hakemaan hänelle kuuluvaa oikeutta oikaisu- ja valitusprosesseissa. Järjestöjen asiantuntemus on samalla tärkeä tiedonlähde ammattilaisille, jotka kohtaavat näitä tilanteita työssään.
Tätä kokonaisuutta ei voi tarkastella vain säästettävänä euromääränä. Kun yhteiskunnan palveluista leikataan, järjestöjen tarjoaman tuen merkitys pikemminkin kasvaa kuin vähenee. Jos samaan aikaan heikennetään sekä palveluja että ihmisten rinnalla toimivia järjestöjä, seuraukset kasautuvat samoille ihmisille. Vammaisten ihmisten kohdalla tämä on erityisen vakava arvovalinta.
Vuonna 2027 STEA-avustuksiin on tarkoitus käyttää noin kolmannes vähemmän rahaa kuin tänä vuonna. Tämä ei ole vain ministeri Rydmanin valinta. Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien hallitus on tehnyt tämän politiikan yhdessä ja kantaa yhdessä vastuun sen seurauksista. Hallituksen on syytä kysyä itseltään, onko tämä todella se suunta, johon Suomea halutaan viedä.
Hyvinvointivaltion arvo mitataan erityisesti silloin, kun rahat ovat tiukassa ja joudumme valitsemaan, mistä pidämme kiinni. Hallituksella on vielä mahdollisuus kohtuullistaa järjestöihin kohdistuvia leikkauksia ja muuttaa suuntaa. Sillä lopulta juuri näistä valinnoista muodostuu vastaus siihen, millainen maa Suomi tulevaisuudessa on.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 27.8.2026 Uusimaassa.
