Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Yhteinen huoli sairaaloiden tulevaisuudesta

HUS yhtymähallituksen kokouksen (3.10.) esityslistalla esitetään Porvoon ja Lohjan sairaalan yhteispäivystyksen lopettamista. Taustalla on HUSin merkittävä, noin 100 miljoonan euron talousvaje. Esitykset toimipisteiden lakkauttamisista ovat puutteelliset, eikä niiden kustannus- tai palveluvaikutuksia ole selvitetty – eikä näitä ole ainakaan esitelty missään. Porvoon sairaalan yhteispäivystyksen lakkauttaminen tarkoittaisi sekä itäuusmaalaisten että vantaalaisten palveluiden heikennystä. Ei ole tarkoituksenmukaista ruuhkauttaa Peijaksen sairaalaa entisestään siirtämällä Porvoon sairaalan nykyisiä potilaita sinne. Lisäksi kyseinen toimenpide ei toisi esille nostettua säästöä, sillä sairaankuljetukseen tarvittaisiin muutaman miljoonan euron lisäpanostus. On sekä itäuusmaalaisten että vantaalaisten etu, että Porvoon sairaalan yhteispäivystys hoitaa myös jatkossa oman alueensa potilaat. Entisenä vantaalaisena ja nykyisenä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjänä toivon, että pystymme yhde

SDP:n Karlsson ja Eskola: Porvoon sairaalan tulevaisuus turvattava

Itä-Uudenmaan hyvinvointialuevaltuuston varapuheenjohtaja Anette Karlsson (sd.) ja aluehallituksen varapuheenjohtaja Tapani Eskola (sd.) vaativat nyt HUSilta aikalisää ja maan hallitukselta sekä ministeri Aki Lindéniltä toimia HUS:n taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi. HUS:n yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 3.10. keskustelemaan vuoden 2023 alijäämästä. Leikkauslistalla on Porvoon sairaalan yhteispäivystys ja traumapäivystyksen lopettaminen. Sama kohtalo olisi myös edessä Lohjan sairaalalla. - Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella on vain yksi sairaala, ja sen päivystys on alueen kaikille asukkaille erittäin tärkeä. Porvoon sairaalan yhteispäivystyksen lakkauttaminen olisi lyhytnäköistä. Maan hallituksen on ryhdyttävä toimiin HUS alueen tilanteen ratkaisemiseksi tavalla, joka ei vaaranna itäisen Uudenmaan asukkaiden terveyttä, Karlsson sanoo. Porvoon sairaala palvelee koko itäistä Uuttamaata, joka on noin 100 000 asukkaan alue. Tämän lisäksi Metropolialue laajenee jatkuvast

Terveiset kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalta 27.9.2022

Terveiset kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalta. Ensin Gammelbackasta ja lopussa myös sähkön hinnoista. Pahoittelut pitkä postaus. Tänään julkaistiin Läntisen Porvoon kouluselvitys, joka piti sisällään myös Gammelbackan hyvinvointipalvelut sekä A-E koulun pienluokkien ja Tulliportin päivähoidon (eli entisen Tulliportin koulun) tulevaisuusratkaisut. Demareiden esityksestä hyvinvointipalvelut ja erityislasten tulevaisuus otettiin mukaan selvitykseen. Olen tyytyväinen, että näin tehtiin sillä – erityislasten tilanne on saatava järjestykseen ja hyvinvointipalveluiden (nuorisotila, järjestöjen käyttämät tilat, kirjasto jne.) turvaaminen läntisellä alueella on erittäin tärkeää. Aiemmin on joidenkin poliittisten tahojen toimesta nostettu esille, että Peipon koulu tulisi siirtää nykyisen Pääskytien koulun yhteyteen. Vastustin ajatusta silloin ja vastustan yhä. Mielestäni yli tuhannen oppilaan koulu ei ole tarkoituksenmukainen. Nyt tehdyn konsulttiselvityksen mukaan Peipon koulun nykyinen p

Kolumni: Muistiyställisiä tekoja, kiitos.

Muistisairaus koskettaa koko perhettä. Läheisen on usein vaikea huomata muistisairauden hidasta alkamista. Oireet voivat olla monenlaisia: käyttäytyminen ja persoonallisuus voivat muuttua, joillekin tulee hahmottamisvaikeuksia tai eksymisiä tutussa ympäristössä. Turhauttaa ja kiukuttaa, kun ote arjesta kirpoaa ja oma toimintakyky heikkenee. Muistisairaus on yleisempää ikääntyneiden keskuudessa, mutta myös työikäiset voivat kärsiä etenevän muistisairauden mukana tuomista ongelmista. Työikäisten osalta muistisairautta ei aina osata epäillä, vaan se saatetaan virheellisesti diagnosoida esimerkiksi työuupumukseksi, masennukseksi tai päihteiden käytöstä johtuvaksi unohteluksi. Työiässä muistisairauteen sairastuneet ihmiset läheisineen tarvitsevat heille kohdistettua tukea ja apua, jonka avulla selvitä muuttuneesta elämäntilanteesta ja jatkaa elämää mahdollisimman pitkään entiseen tapaan. Muistisairauksien oireet ja hoito ovat pääosin samanlaisia iästä riippumatta. Työikäisille sairaus saatt