Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Rinteen hallituksen talouspolitiikka merkityt tekstit.

Kolumni: Pienituloisille iloinen joululahja

Köyhyys on viime vuosina kolkuttanut yhä useamman suomalaisen ovelle. Köyhyydessä elävä ihminen ei toivo kuuta taivaalta - hän toivoo, että voisi käydä viihtyisässä kahvilassa ystävän kanssa, ostaa itselleen hyvät kengät ja ehkä joskus käydä elokuvissa. Hän toivoo, että lapsi saisi hyvän haalarin, monipuolisempaa ruokaa kotona ja että joulukuusen alla olisi edes yksi lahja lapselle. Pienikin muutos vaikuttaa merkittävästi pienituloisen ihmisen arkeen ja elämään. Muutaman kympin lisäys tarkoittaa monipuolisempaa ruokaa. Samaan aikaan muutaman kympin leikkaus saattaa pakottaa ihmisen valitsemaan lääkkeiden ja ruoan välillä. Viime vuosina vähävaraisille suomalaisille on ollut tarjolla vain leikkauksia ja lisää kurjuutta. Nyt tähän on tulossa muutos. Ensi vuonna kaikkein pienituloisimmat suomalaiset saavat lisäeuroja kukkaroon. Takuueläkkeeseen tulee 50 euron ja täyteen kansaneläkkeeseen 31 euron kuukausikorotus. Korotus toteutetaan niin, ettei se vaikuta asumistukeen. Palkansaajien ja elä...

Eriarvoisuuden vähentämisestä hyötyvät kaikki

Kokoomuksen Vestman jakaa virheellisiä väittämiä Rinteen hallituksen talouspolitiikasta (UM 6.10.). Ei ole yllättävää, että Kokoomuksen edustaja on närkästynyt siitä, että maassamme on hallitus, joka vähentää eriarvoisuutta, panostaa koulutukseen ja vastaa ilmastonmuutoksen haasteeseen. Vielä on tuoreessa muistissa Kokoomuksen harjoittama leikkaus- ja kurjistamispolitiikka viime kaudella, jolloin vähävaraisimmilta otettiin ja parhaiten toimeentuleville annettiin. Suunta on nyt muuttunut. Ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen, opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin ja työpaikkaohjaajien lisäämiseen esitetään yli 80 miljoonaa. Palkkatukea lisätään ja sen käyttöä yksinkertaistetaan, ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotetaan, TE-toimistojen rahoitusta vahvistetaan ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan. Lisäksi käynnistetään pienten ja keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttämisohjelma, jonka tavoitteena on tukea pk-yrityksiä erityisesti Etelä-Suomessa. Ma...