Viime viikon perjantaina istuimme mieheni kanssa kotisohvalla katsomassa televisiota, kun taaperomme oli käynyt nukkumaan. Muutama vuosi sitten perjantai-ilta kotona olisi ollut ”maailman loppu”. Nyt se tuntui ihanalta, tavoittelemisen arvoiselta asialta. Silloin ymmärsin, etten ole nuori enää – vaikka ajatuksissa toki nuoreksi itseni usein vielä miellän. Se elämänvaihe on minun osaltani ohi ja sen myötä myös todellinen ymmärrys siitä, millaista on olla nuori 2020-luvun Suomessa. Oma nuoruuteni sijoittuu 2000-luvun alkupuolelle, jolloin maailma oli erilainen. Matkapuhelimet tulivat markkinoille ja matopeli oli hitti. Matopeli lienee nykynuorille yhtä kaukaista historiaa, kun mustavalkotelevisiot olivat minulle.
Maailman tulee mennä eteenpäin ja meidän siirtyä eri elämänvaiheista toiseen. Samalla on tärkeää ymmärtää, että oma käsitys menneestä ei vastaa nykynuorten kokemusta. Liian usein aikuiset ja ammattilaiset luulevat tietävänsä parhaiten, minkälaista toimintaa ja minkälaisia palveluja nuoret tarvitsevat ja haluavat. Minä en tiedä ja uskallan väittää, ettei tiedä moni muukaan. Nuoret tulee ottaa entistä tiiviimmin mukaan palvelujen suunnitteluun ja arviointiin. Toisaalta nuoria tulisi hyödyntää myös laajemmin palvelujen kehittämisessä. Yhdessä ja yhteisymmärryksessä tekeminen on paras ja helpoin tapa saada aikaan nuorten kannalta merkityksellisiä asioita.
Porvoon hyvinvointikertomus on tänään valtuuston käsittelyssä. Kertomus maalaa huolestuttavaa kuvaa porvoolaisnuorten hyvinvoinnista: ahdistuneisuus on lisääntynyt, liikunta-aktiivisuus vähentynyt, kouluruoka jätetään aiempaa useammin syömättä, vanhempien kanssa on vaikeaa keskustella ja tyytyväisyys omaan elämään on heikentynyt. Nuorten pahoinvointi on suuri ongelma yhteiskunnassa, ja korona on sitä osaltaan lisännyt. Tarvitaan määrätietoisia ja nuoria aidosti osallistavia toimia, jotta jokainen nuori saa ansaitsemansa valoisan tulevaisuuden. Tämän tulee olla meidän aikuisten yhteinen tavoite, jonka eteen teemme töitä – ymmärtäen, että kaikki viisaus ei kuitenkaan asu meissä.
Maailman tulee mennä eteenpäin ja meidän siirtyä eri elämänvaiheista toiseen. Samalla on tärkeää ymmärtää, että oma käsitys menneestä ei vastaa nykynuorten kokemusta. Liian usein aikuiset ja ammattilaiset luulevat tietävänsä parhaiten, minkälaista toimintaa ja minkälaisia palveluja nuoret tarvitsevat ja haluavat. Minä en tiedä ja uskallan väittää, ettei tiedä moni muukaan. Nuoret tulee ottaa entistä tiiviimmin mukaan palvelujen suunnitteluun ja arviointiin. Toisaalta nuoria tulisi hyödyntää myös laajemmin palvelujen kehittämisessä. Yhdessä ja yhteisymmärryksessä tekeminen on paras ja helpoin tapa saada aikaan nuorten kannalta merkityksellisiä asioita.
Porvoon hyvinvointikertomus on tänään valtuuston käsittelyssä. Kertomus maalaa huolestuttavaa kuvaa porvoolaisnuorten hyvinvoinnista: ahdistuneisuus on lisääntynyt, liikunta-aktiivisuus vähentynyt, kouluruoka jätetään aiempaa useammin syömättä, vanhempien kanssa on vaikeaa keskustella ja tyytyväisyys omaan elämään on heikentynyt. Nuorten pahoinvointi on suuri ongelma yhteiskunnassa, ja korona on sitä osaltaan lisännyt. Tarvitaan määrätietoisia ja nuoria aidosti osallistavia toimia, jotta jokainen nuori saa ansaitsemansa valoisan tulevaisuuden. Tämän tulee olla meidän aikuisten yhteinen tavoite, jonka eteen teemme töitä – ymmärtäen, että kaikki viisaus ei kuitenkaan asu meissä.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 23.2.2022 Uusimaassa.
Kuvassa 17-vuotias Anette uusin teknologia käsissään (2005)