Kolumni: Kun mieli järkkyy

Osallistuin viime viikolla Porvoon asunnottomien yö -tapahtumaan. Ennen pikkukirkon iltatapahtumaa kaikilla oli mahdollisuus tutustua useaan porvoolaiseen, asunnottomuutta ja köyhyyttä vastaan toimivaan palveluun. Vierailin TATSIN (Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistyksen) avoimessa työtilassa, Nal (Nuorisoasunnot) Itä-Uusimaa toimistolla, Diakoniatyön pop-up kahvilassa ja Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Porvoon klubitalolla. Porvoossa on paljon toimijoita, joiden tavoitteena on tukea ihmisiä eteenpäin elämässä. Oli erityisen koskettavaa nähdä Klubitalon esittelyvideo, jossa erilaiset ihmiset kertoivat miten Klubitalo on auttanut ja tukenut heitä.

Mielenterveyden häiriöt ovat tavallisia ja niiden vaikeusaste vaihtelee suuresti: lievimmät häiriöt haittaavat päivittäistä elämää vain vähän, kun taas vaikeimmat häiriöt saattavat vähentää ihmisen toimintakyvyn lähes olemattomiin. Jokainen ihminen tarvitsee joskus apua. Jokainen kykenee myös antamaan tukea.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Tällä hetkellä noin 25 000 nuorta on työkyvyttömyyseläkkeellä. Lähes puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Yksi aikamme suurimmista kysymyksistä on, miten alle 35-vuotiaat mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeellä olevat saadaan takaisin työelämään ja kiinni yhteiskuntaan?

Mielenterveyden ongelmille ja häiriöille ei ole perusterveydenhuollossa sellaista apua kuin tarvittaisiin. Tähän tarvitaan muutos. Maahamme on rakentunut hoitolinnoituksia, joiden portinvartijoina toimivat lähetteitä tekevät tahot. Liian moni ihminen ei pääse portinvartijoiden ohi hoitoon, vaan he jäävät yksin painimaan ongelmien kanssa. Toinen epäkohta on, että hoitokeinoksi tarjotaan liian usein lääkitystä, vaikka paras apu olisikin keskustelu ammattilaisen kanssa. Onneksi kolmannen sektorin toimijat tarjoavat muun muassa keskusteluapua matalalla kynnyksellä, ilman lähetteitä ja diagnooseja.

Yhteiskunnasta syrjään joutuminen on kohtalonkysymys, joka meidän on ratkaistava. Tarvitaan kriisitietoisuutta, kuten 1970-luvulla tapahtui liikennekuolemien lisäännyttyä. Hätätila johti muutokseen. Nyt liikennekuolemia on vähemmän kuin silloin, vaikka autoja on liikenteessä enemmän. Liikenneturvallisuuden kehitys on yksi historiamme suurista onnistumisista. Seuraavan onnistumisen tulee olla syrjäytymisen ehkäiseminen ja kaikkien mukana pitäminen.

Anette Karlsson


Kolumni on julkaistu 26.10.2019 Uusimaassa.




Kommentit