Siirry pääsisältöön

Terveiset kaupunginhallituksen kokouksesta 14.10.2019

Kaupunginjohtaja julkaisi talousarvioesityksensä tiistaina. Olen nyt lukenut esityksen liitteineen läpi. Alkuun on pakko todeta, että ulkoasu oli selkeä ja asiakirjaa lukiessa sai hyvän fiiliksen kaupunkimme toiminnasta. Sen sijaan talouskehitys huolestuttaa. Ongelmia on monessa kunnassa ja meidän tilanne ei siihen verrattuna ole niin huono. Se ei kuitenkaan ole peruste olla huomioimatta haasteita, jotka meillä on edessä.

Kaupungin menot ovat kasvaneet voimakkaasti, eli noin 15,6 miljoonaa euroa verrattuna voimassa olevaan talousarvioennusteeseen 2019. Huomiona, että esimerkiksi verotulot ovat 252 miljoonaa euroa. Tulot ovat myös kasvaneet, noin 19,2 miljoonaa euroa. Lainakanta on yhteensä 178 miljoonaa euroa ja se kasvaa ensi vuonna noin 5 miljoonaa euroa. Taustalla on muun muassa laajat investoinnit, jotka on tehty viime vuosien aikana koulu- ja päiväkotiverkkoon. Käyttökulut ovat myös kasvaneet muun muassa sote-sektorilla ja sivistystoimen puolella. Näissä kyse on ihmisten palveluista.

Työttömyysaste on 7,9 prosenttia, mikä on hieman alle Uusimaan keski-arvon. Työllisten määrä tulee kuitenkin tulevaisuudessa vähenemään ja yli 75-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan vuoteen 2040 mennessä. Samaan aikaan alle 15-vuotiaiden määrä alenisi noin neljänneksellä.

Junaradan saaminen Porvooseen parantaisi varmasti tilannetta ja lisäisi alueen vetovoimaa. Raideliikenteen kehittämiselle on varattu erillinen määräraha 2 miljoonaa euroa.

Hyviä juttuja on tulossa talousarviossa:

Kohtuuhintaista asumista on tulossa lisää Toukovuoreen ja Länsirannalle. Lisäksi ARAssa on käsittelyssä viisi eri asuntorakentamiskohdetta. Kohtuuhintainen asuminen on tärkeä osa kaupungin elinvoimaisuuden lisäämisessä, sillä sen myötä saamme kaupunkiin uusia asukkaita. Suomessa on paljon pienipalkkaisia ihmisiä, joiden on turvauduttava erilaisiin tukiin ja jopa toimeentulotukeen pärjätäkseen. Asumiskustannukset ovat yksi suurin menoerä perheen taloudessa.

Demareiden tekemä lisäys kaupunkikehityslautakunnassa pääsi mukaan myös kaupunginjohtajan esitykseen, nimittäin joukkoliikenneselvitys. Ensi vuonna kaupungissa tehdään kattava selvitys, jossa huomioidaan myös HSL yhtenä mahdollisuutena. Selvityksessä etsitään keinoja reittien, vuorojen ja hintojen kehittämiseksi asiakasystävällisemmäksi. Näistä asioista on tullut paljon palautetta ja monet ihmiset odottavat parannusta joukkoliikenteen suhteen. Toivottavasti tämän myötä asioita saadaan parannettua mahdollisimman pian.

On hienoa, että perheiden tukeminen jatkuu vuonna 2020. Perheiden kotipalvelua tarjotaan alle 1-vuotiaiden lasten perheille. Lisäksi tavoitteena on vähentää lapsiperheiden köyhyyttä. Tästä asiasta ei ollut tarkempia kirjauksia, ellei sitä oteta mukaan, että kaupunki toteuttaa Islannin mallin mukaisia kokeiluja (tässä kirjoitukseni Islannin mallista, joka julkaistiin Uusimaassa syyskuussa: http://www.anettekarlsson.fi/2019/09/kolumni-suomalainen-islannin-malli.htmlja tässä toinen joka julkaistiin Loviisan Sanomissa marraskuussa: http://www.anettekarlsson.fi/2018/11/sanon-ei-koska-rakastan-sinua.html). Huomasin myös talousarvion tunnusluvuista, että täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen saaneiden lapsiperheiden määrä arvioidaan kasvavan vuoden 2018 toteumasta 350 kotitalouteen arviossa 2020. Sama arvio oli kyllä vuoden 2019 talousarviossa, mutta jos tavoitteena on lapsiperheköyhyyden väheneminen pitäisi tätä lukua saada alas. Olen ollut tästä yhteydessä virkamiehiin ja saamme varmasti tarkentavaa tietoa suunnitelmista talousarvion käsittelyn yhteydessä. Lapsiperheköyhyyden vähentäminen on tärkeä asia, jota ehdottomasti tulee edistää.

Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystyksen toimintaa laajennetaan vahvistamalla henkilöstöresurssia kahdella sosiaalityöntekijällä ja yhdellä sosiaaliohjaajalla. Tämä on hyvä juttu!

Tavoitteena on parantaa palveluiden saatavuutta varsinkin kiireettömien hoitojen suhteen. Porvoossa on melko pitkät jonot kiireettömälle vastaanotolle: lääkäri, hoitaja, hammaslääkäri ja suuhygienisti. Valtio on jakamassa rahaa kunnille sote-keskusten toimintaan, eli jonojen lyhentämiseen. Tässä uutinen aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-11019984

Mielenkiintoinen kokeilu on tulossa vanhus- ja vammaispalveluihin, nimittäin etähoitoa kokeillaan kotihoidossa. Alkuun vähintään 20 asiakkaan kanssa. On hyvä asia, että tätä kokeillaan. Luin opinnäytetyön, joka oli tehty aiheesta Helsingin etähoitoon liittyen ja siellä asiakkaat olivat pääosin tyytyväisiä etähoitoon ja se koettiin hyväksi palveluksi. Aika näyttää miten tämä toimii Porvoossa. Toivottavasti se tuo mukanaan lisäarvoa kotihoidon piirissä oleville asiakkaille.

Hyvä juttu on myös se, että kaupungin sähköistä tilavarausjärjestelmää valmistellaan. Näin kaupungin tilojen varaus olisi helpompaa ja selkeämpää. Tämä auttaa varmasti alueen yhdistyksiä ja yhteisöjä.

Kirjastoauto otetaan käyttöön. Seinoriasuminen aloitetaan vuonna 2020. Päiväkoti Metsätähti (tulee länsirannalle) tehdään puurakenteisena CLT-tekniikkaa käyttäen. Esteetön puisto on myös agendalla – se ilmeni lautakunnan käsittelystä, vaikka ei suoraan olekaan mainittuna talousarviossa.

Gammelbackan suomenkieliset koulutuspalvelut (Peipon koulu ja Pääskytien koulu) ja kirjasto-, nuoriso- ja hyvinvointipalveluiden järjestämistä selvitetään. Samalla on hyvä muistaa, että Gammelbackan kehittäminen jatkuu myös. Ehkä Gammelbackaan saadaan samanlainen kokonaisuus kuin Kevätkummun Kantele-talo. Se olisi aika hieno juttu.

Itäisen alueen sivistyspalveluihin liittyen olen laittanut virkamiehille lisäkyselyä, koska kirjaus itäisestä alueesta on talousarviossa miltei samanlainen kuin Hinthaaran kirjaus on, mutta Hinthaaralle on varattu rahaa 400 000 euroa jo ensi vuonna, mutta itäiselle alueelle ei varausta ole tehty. Itäiselle alueelle on suunnitelmassa vain mainittuna 600 000 euron varaus vuodelle 2021. Tämä on sama varaus, jonka tein kaupunginhallituksessa viime vuonna vuodelle 2020 ja se hyväksyttiin silloin yksimielisesti valtuustossa. Nyt se on vain siirtynyt kaupunginjohtajan esityksessä vuodella eteenpäin. Hienoa, että Hinthaara etenee. Olen kuitenkin sitä mieltä, että itäiselle alueelle tarvitaan koulutuspalveluita ja asian pitäisi edetä jo ensi vuonna. Kaupunginjohtajan Uusimaassa julkaistun kirjoituksen mukaan asia tulee meille kaupunginhallitukseen marraskuun lopussa käsiteltäväksi. Valtuusto hyväksyy talousarvion marraskuun puolivälissä.