Ammatillinen koulutus on kokenut suuria muutoksia. Hallituksen massiiviset leikkaukset näkyvät oppilaitosten ja nuorten arjessa - ainakin 1600 ammatillista opettajaa on saanut lähtöpassit ja lähiopetustunteja on vähennetty. Nuoret kokevat, että heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Painopistettä siirrettiin lähiopetuksesta omatoimiseen “nettiopiskeluun”. Netti ei kuitenkaan opeta lähihoitajille vuorovaikutustaitoja tai talonrakentajalle työkoneen turvallista käyttöä. Nuoret tarvitsevat tukea ja opettajan ohjausta.
Uudessa ammatillisen koulutuksen maailmassa nuorten pitää olla itseohjautuvia oppijoita, jotka osaavat rakentaa itselleen lukujärjestyksen. Osa nuorista kykenee tähän, mutta eivät kaikki. Opiskelijan lukujärjestyksissä tunnit voivat olla sijoitettu niin, että jonain koulupäivinä on vain pari tuntia opetusta ja osa päivistä on täysin ilman opetusta. Ammattiin opiskelevalla nuorella on näin vähemmän oppitunteja kuin alakoululaisella. Ero näissä kahdessa on se, että toisella on kouluvuosia vielä edessä kun taas toisen pitäisi saada kaikki tarvittavat tiedot ja taidot työelämään siirtymistä varten. Tilanne tuntuu järjettömältä.
Muistan yhä millaista juhlaa oli 17-vuotiaana kun opettaja oli poissa ja oppitunti oli siksi peruttu. Sai oppitunnin sijaan “hengailla” kavereiden kanssa. Se tuntui lottovoitolta. Tulevaisuuden kannalta se ei kuitenkaan sitä ollut. Opettajan ohjaus ja uuden oppiminen oli se oikea lottovoitto. Muistan myös miten epävarma olin mennessäni ensimmäiseen harjoittelupaikkaan. Tahti työpaikalla oli kova - aivan toinen kuin koulussa. Monet asiat ihmetyttivät, mutta työpaikkaohjaajalla ei aina ollut aikaa selittää kaikkia asioita. Siinä sitten joko omatoimisesti opetteli tekemään tai seisoi vieressä ihmettelemässä. Näin on myös nykypäivänä. Siitä huolimatta iso osa opettamisvastuusta on siirretty työpaikoille. Työpaikkaohjaajien pitää oman työnsä ohella ehtiä opettamaan aiempaa heikommilla taidoilla työpaikoille tulevia nuoria.
Ennen sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikoille maksettiin koulutuskorvausta, joka käytettiin esimerkiksi opiskelijaohjaukseen, työpaikkaohjaajien koulutukseen ja oppilaiden työvaatteisiin. Nyt tätä korvausta ei saa enää maksaa. Ministeriö lupasi, että opettajat ovat enemmän läsnä työpaikoilla. Valitettavasti se ei ole toteutunut. Eikä se ole yllätys, sillä opettajien määrää on hallituksen leikkausten takia vähennetty. Nyt näyttää siltä, että meidän tulevaisuuden työntekijät valmistuvat ammattiin heikoilla taidoilla. Sillä tulee olemaan pitkäkantoiset vaikutukset työmarkkinoihin ja koko yhteiskuntaan. Korjausliike tarvitaan heti. Nuoret ansaitsevat parempaa!
Anette Karlsson
Uudessa ammatillisen koulutuksen maailmassa nuorten pitää olla itseohjautuvia oppijoita, jotka osaavat rakentaa itselleen lukujärjestyksen. Osa nuorista kykenee tähän, mutta eivät kaikki. Opiskelijan lukujärjestyksissä tunnit voivat olla sijoitettu niin, että jonain koulupäivinä on vain pari tuntia opetusta ja osa päivistä on täysin ilman opetusta. Ammattiin opiskelevalla nuorella on näin vähemmän oppitunteja kuin alakoululaisella. Ero näissä kahdessa on se, että toisella on kouluvuosia vielä edessä kun taas toisen pitäisi saada kaikki tarvittavat tiedot ja taidot työelämään siirtymistä varten. Tilanne tuntuu järjettömältä.
Muistan yhä millaista juhlaa oli 17-vuotiaana kun opettaja oli poissa ja oppitunti oli siksi peruttu. Sai oppitunnin sijaan “hengailla” kavereiden kanssa. Se tuntui lottovoitolta. Tulevaisuuden kannalta se ei kuitenkaan sitä ollut. Opettajan ohjaus ja uuden oppiminen oli se oikea lottovoitto. Muistan myös miten epävarma olin mennessäni ensimmäiseen harjoittelupaikkaan. Tahti työpaikalla oli kova - aivan toinen kuin koulussa. Monet asiat ihmetyttivät, mutta työpaikkaohjaajalla ei aina ollut aikaa selittää kaikkia asioita. Siinä sitten joko omatoimisesti opetteli tekemään tai seisoi vieressä ihmettelemässä. Näin on myös nykypäivänä. Siitä huolimatta iso osa opettamisvastuusta on siirretty työpaikoille. Työpaikkaohjaajien pitää oman työnsä ohella ehtiä opettamaan aiempaa heikommilla taidoilla työpaikoille tulevia nuoria.
Ennen sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikoille maksettiin koulutuskorvausta, joka käytettiin esimerkiksi opiskelijaohjaukseen, työpaikkaohjaajien koulutukseen ja oppilaiden työvaatteisiin. Nyt tätä korvausta ei saa enää maksaa. Ministeriö lupasi, että opettajat ovat enemmän läsnä työpaikoilla. Valitettavasti se ei ole toteutunut. Eikä se ole yllätys, sillä opettajien määrää on hallituksen leikkausten takia vähennetty. Nyt näyttää siltä, että meidän tulevaisuuden työntekijät valmistuvat ammattiin heikoilla taidoilla. Sillä tulee olemaan pitkäkantoiset vaikutukset työmarkkinoihin ja koko yhteiskuntaan. Korjausliike tarvitaan heti. Nuoret ansaitsevat parempaa!
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 18.10.2018 Demokraatissa.
