Vapaa kansalaisyhteiskunta on demokratian, yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnassa syntyvän sosiaalisen pääoman edellytys. Se on olennainen osa osallistavaa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kansalaisjärjestöillä ja -yhdistyksillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Järjestöt toimivat lähellä ihmisten arkea. Toiminnan vuorovaikutuksellisuus ja yhteisöllisyys luo uutta sosiaalista pääomaa sekä antaa yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia myös niille, joiden ääni tulee muutoin heikosti kuulluksi.
Järjestö- ja yhdistystoiminta on lähellä monen suomalaisen sydäntä. Taloustutkimuksen (2018) mukaan 42 prosenttia suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Eikä se ole yllättävää, olemmehan kansa, joka haluaa auttaa ja tukea kanssaihmisiä. Tämä näkyi viime keväänä, kun monet vapaaehtoiset toteuttivat ruokakuljetuksia ja muuta ihmisten tarvitsemaa apua. Jos järjestöt ja vapaaehtoiset eivät olisi tehneet niin paljon tärkeää työtä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi, koronasta aiheutuva hoito- ja hoivavelka olisi vielä paljon suurempi. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin (2011) tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyön arvo nousee kuusinkertaiseksi siihen sijoitettuun summaan verrattuna. Arvioiden mukaan vapaaehtoistyön rahallinen arvo yhteiskunnalle on useita miljardeja euroja.
Erityisesti viime kevään jälkeen olen huolissani valtiovarainministeriön tuoreesta budjettiesityksestä, jossa esitetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaamista jopa 127 miljoonalla eurolla. Summa vastaa yli kolmasosaa järjestöjen vuosirahoituksesta. Monet järjestöt toimivat jo nyt minimibudjeteilla ja tukien vähentäminen johtaisi toiminnan supistamiseen tai jopa loppumiseen. Leikkaus heikentäisi väistämättä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee laajan ja monipuolisen kolmannen sektorin, jonka työpanos ja arvo tunnistetaan. Järjestöjen tekemästä ennalta ehkäisevästä työstä leikkaaminen tulee pitkässä juoksussa sekä taloudellisesti että inhimillisesti kalliiksi. Toivon, että tämä budjettiesityksen epäkohta korjataan budjettiriihessä.
Anette Karlsson
Järjestö- ja yhdistystoiminta on lähellä monen suomalaisen sydäntä. Taloustutkimuksen (2018) mukaan 42 prosenttia suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Eikä se ole yllättävää, olemmehan kansa, joka haluaa auttaa ja tukea kanssaihmisiä. Tämä näkyi viime keväänä, kun monet vapaaehtoiset toteuttivat ruokakuljetuksia ja muuta ihmisten tarvitsemaa apua. Jos järjestöt ja vapaaehtoiset eivät olisi tehneet niin paljon tärkeää työtä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi, koronasta aiheutuva hoito- ja hoivavelka olisi vielä paljon suurempi. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin (2011) tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyön arvo nousee kuusinkertaiseksi siihen sijoitettuun summaan verrattuna. Arvioiden mukaan vapaaehtoistyön rahallinen arvo yhteiskunnalle on useita miljardeja euroja.
Erityisesti viime kevään jälkeen olen huolissani valtiovarainministeriön tuoreesta budjettiesityksestä, jossa esitetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaamista jopa 127 miljoonalla eurolla. Summa vastaa yli kolmasosaa järjestöjen vuosirahoituksesta. Monet järjestöt toimivat jo nyt minimibudjeteilla ja tukien vähentäminen johtaisi toiminnan supistamiseen tai jopa loppumiseen. Leikkaus heikentäisi väistämättä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee laajan ja monipuolisen kolmannen sektorin, jonka työpanos ja arvo tunnistetaan. Järjestöjen tekemästä ennalta ehkäisevästä työstä leikkaaminen tulee pitkässä juoksussa sekä taloudellisesti että inhimillisesti kalliiksi. Toivon, että tämä budjettiesityksen epäkohta korjataan budjettiriihessä.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 24.8.2020 Uusimaassa.
