Tänä aamuna heräsin kello 05.00, sillä puolivuotiaani ei halunnut nukkua pidempään. Pari tuntia myöhemmin hän oli jo ensimmäisillä päiväunilla ja minä istuin alas kirjoittamaan tätä blogia. Samalla mietin, miten politiikka vaikuttaa minun elämääni tänään ja miten se vaikutti kymmenen vuotta sitten. Omalla kohdallani suhtautuminen politiikkaan on muuttunut erittäin paljon näiden vuosien aikana: 22-vuotiaana en vielä ollut äänestänyt kertaakaan, nyt 32-vuotiaana työskentelen eduskunnassa ja olen kotikaupungissani kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.
“Sinusta ei koskaan tule mitään”, näin opinto-ohjaaja kuvasi tulevaisuuttani yläasteen loppumetreillä. Eikä minusta varmaan olisi tullutkaan, ellei äitini olisi löytänyt graafisen suunnittelun linjaa läheisessä ammattikoulussa. Äidin kannustuksesta hain kyseiseen kouluun, ja jostain kumman syystä tulin valituksi. Ystäväni menivät kymppiluokalle. Päättötodistuksen arvosanat eivät meillä paljoon muuhun riittäneet. Kiinnostus koulua kohtaan oli nolla. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja politiikka sitäkin vähemmän. Yhteiskuntaoppi oli yksi tylsimmistä aineista jonka tiesin - piti opetella jotain vanhojen ukkojen nimiä - blaah ajattelin siitä. Eivät nämä Matit, Paavot, Eskot ja Harrit minua liikuttaneet.
Politiikka vaikutti kuitenkin jo silloin elämääni: vähävaraisen yksinhuoltajaäidin lapsena olin saanut suorittaa peruskoulun maksutta ja sama maksuttomuus jatkui toisella asteella (ja myöhemmin vielä korkea-asteella). Saimme asumistukea, työttömyyskorvausta, toimeentulotukea, opintotukea jne. kun sitä tarvitsimme. Sain maksuttoman koulukuljetuksen ja lämpimän koululounaan (mikä ei muuten ole mikään maailmanlaajuinen yleisyys, sillä maksutonta lämmintä ruokaa saa koulussa vain Suomen lisäksi Ruotsissa). Nyt minulla on mahdollisuus olla kotona lapseni kanssa vanhempainvapaan turvin. Olen oikeutettu maksuttomaan neuvolaan ja saimme ennenaikaisesti syntyneen lapseni kanssa huipputason terveydenhuoltoa lähes ilmaiseksi. Yhteiskunnan varoista maksetaan lapselleni lapsilisää ja jos opiskelisin, saisin opintotukeen huoltajakorotuksen (joka muuten oli vain unelmaa tullessani mukaan opiskelijakuntatoimintaan, mutta opiskelijaliike sai vietyä tavoitteen maaliin muutama vuosi sitten).
Miten sitten päädyin siitä lähtöpisteestä jossa olin, siihen paikkaan jossa olen tänään. Yksinkertaisesti vastaus on jenkkileffat ja Laureamko. Niin oudolta kun se kuulostaa, niin totta tämä on. Syksyllä 2010, ollessani 22-vuotias pääsin Laurea-ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Fuksiviikolla meidät kutsuttiin auditorioon kuuntelemaan uusien opiskelijoiden infoa, ja siellä Laureamkon silloinen puheenjohtaja kertoi opiskelijakunnan toiminnasta, ja ennen kaikkea opiskelijoiden edunvalvonnasta.
Olin opinnot aloittaessani päättänyt, että haluan ottaa kaiken irti opiskelijaelämästä, eli tavoitteeni oli päästä mukaan opiskelijakunnan toimintaan (koska sieltä saa kavereita ja se on siistiä - ainakin jenkkileffojen mukaan - ja kyllä se oikeassakin elämässä oli sitä). Laureamkon hallituksessa oli poikkeuksellisesti sinä syksynä sosiaalipoliittisen vastaavan paikka auki. Ja minä tietenkin innokkaasti, pienen alkujännityksen jälkeen, kerroin olevani kiinnostunut. Samana syksynä pääsin mukaan opiskelijakunnan toimintaan ja se vei siltä istumalta mukanaan - SAMOKin hallitukseen, Demariopiskelijoiden puheenjohtajaksi, vaaliehdokkaaksi ja töihin eduskuntaan sekä Pohjoismaiden neuvostoon. Sillä tiellä olen vielä tänään - hoitamassa meidän yhteisiä asioita.
Valitettavan usein olen kokouspöydän nuorin, vaikka monet asiat (erityisesti kunnallisessa päätöksenteossa) koskevat eniten jopa minua nuorempia - liikuntapaikat, koulut, päiväkodit, kulttuuri- ja vapaa-aika toiminnot). Toivon, että mahdollisimman moni lähtee mukaan muuttamaan maailmaa paremmaksi, sillä politiikka vaikuttaa meidän jokaisen elämään - halusimme me sitä tai emme. Siksi kannattaa olla mukana päättämässä miten se meihin vaikuttaa. Seuraavat kuntavaalit järjestetään keväällä 2021, eli juuri nyt on loistava aika lähteä mukaan politiikkaan ja vaaliehdokkaaksi. Nuoren naisen nousu maamme pääministeriksi olkoon inspiraation lähteenä meille jokaiselle - ei enää vain Matteja ja Eskoja, tänään mukaan mahtuu myös Sannoja.
Anette Karlsson, sosionomi (AMK)
Laureamko alumni 2010-2011
SAMOK alumni 2012
“Sinusta ei koskaan tule mitään”, näin opinto-ohjaaja kuvasi tulevaisuuttani yläasteen loppumetreillä. Eikä minusta varmaan olisi tullutkaan, ellei äitini olisi löytänyt graafisen suunnittelun linjaa läheisessä ammattikoulussa. Äidin kannustuksesta hain kyseiseen kouluun, ja jostain kumman syystä tulin valituksi. Ystäväni menivät kymppiluokalle. Päättötodistuksen arvosanat eivät meillä paljoon muuhun riittäneet. Kiinnostus koulua kohtaan oli nolla. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja politiikka sitäkin vähemmän. Yhteiskuntaoppi oli yksi tylsimmistä aineista jonka tiesin - piti opetella jotain vanhojen ukkojen nimiä - blaah ajattelin siitä. Eivät nämä Matit, Paavot, Eskot ja Harrit minua liikuttaneet.
Politiikka vaikutti kuitenkin jo silloin elämääni: vähävaraisen yksinhuoltajaäidin lapsena olin saanut suorittaa peruskoulun maksutta ja sama maksuttomuus jatkui toisella asteella (ja myöhemmin vielä korkea-asteella). Saimme asumistukea, työttömyyskorvausta, toimeentulotukea, opintotukea jne. kun sitä tarvitsimme. Sain maksuttoman koulukuljetuksen ja lämpimän koululounaan (mikä ei muuten ole mikään maailmanlaajuinen yleisyys, sillä maksutonta lämmintä ruokaa saa koulussa vain Suomen lisäksi Ruotsissa). Nyt minulla on mahdollisuus olla kotona lapseni kanssa vanhempainvapaan turvin. Olen oikeutettu maksuttomaan neuvolaan ja saimme ennenaikaisesti syntyneen lapseni kanssa huipputason terveydenhuoltoa lähes ilmaiseksi. Yhteiskunnan varoista maksetaan lapselleni lapsilisää ja jos opiskelisin, saisin opintotukeen huoltajakorotuksen (joka muuten oli vain unelmaa tullessani mukaan opiskelijakuntatoimintaan, mutta opiskelijaliike sai vietyä tavoitteen maaliin muutama vuosi sitten).
Miten sitten päädyin siitä lähtöpisteestä jossa olin, siihen paikkaan jossa olen tänään. Yksinkertaisesti vastaus on jenkkileffat ja Laureamko. Niin oudolta kun se kuulostaa, niin totta tämä on. Syksyllä 2010, ollessani 22-vuotias pääsin Laurea-ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Fuksiviikolla meidät kutsuttiin auditorioon kuuntelemaan uusien opiskelijoiden infoa, ja siellä Laureamkon silloinen puheenjohtaja kertoi opiskelijakunnan toiminnasta, ja ennen kaikkea opiskelijoiden edunvalvonnasta.
Olin opinnot aloittaessani päättänyt, että haluan ottaa kaiken irti opiskelijaelämästä, eli tavoitteeni oli päästä mukaan opiskelijakunnan toimintaan (koska sieltä saa kavereita ja se on siistiä - ainakin jenkkileffojen mukaan - ja kyllä se oikeassakin elämässä oli sitä). Laureamkon hallituksessa oli poikkeuksellisesti sinä syksynä sosiaalipoliittisen vastaavan paikka auki. Ja minä tietenkin innokkaasti, pienen alkujännityksen jälkeen, kerroin olevani kiinnostunut. Samana syksynä pääsin mukaan opiskelijakunnan toimintaan ja se vei siltä istumalta mukanaan - SAMOKin hallitukseen, Demariopiskelijoiden puheenjohtajaksi, vaaliehdokkaaksi ja töihin eduskuntaan sekä Pohjoismaiden neuvostoon. Sillä tiellä olen vielä tänään - hoitamassa meidän yhteisiä asioita.
Valitettavan usein olen kokouspöydän nuorin, vaikka monet asiat (erityisesti kunnallisessa päätöksenteossa) koskevat eniten jopa minua nuorempia - liikuntapaikat, koulut, päiväkodit, kulttuuri- ja vapaa-aika toiminnot). Toivon, että mahdollisimman moni lähtee mukaan muuttamaan maailmaa paremmaksi, sillä politiikka vaikuttaa meidän jokaisen elämään - halusimme me sitä tai emme. Siksi kannattaa olla mukana päättämässä miten se meihin vaikuttaa. Seuraavat kuntavaalit järjestetään keväällä 2021, eli juuri nyt on loistava aika lähteä mukaan politiikkaan ja vaaliehdokkaaksi. Nuoren naisen nousu maamme pääministeriksi olkoon inspiraation lähteenä meille jokaiselle - ei enää vain Matteja ja Eskoja, tänään mukaan mahtuu myös Sannoja.
Anette Karlsson, sosionomi (AMK)
Laureamko alumni 2010-2011
SAMOK alumni 2012
Kirjoitus on julkaistu Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Laureamkon Vaikuttajatarina -blogissa.