Pari päivää sitten juttelimme mieheni kanssa siitä, kuinka onnekasta on syntyä Suomeen. Elämämme olisi hyvin erilaista, jos olisimme syntyneet maassa, jossa ihmiset esimerkiksi joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja saadakseen puhdasta juomavettä. Suomi on monella tapaa erinomainen maa, mutta se ei tarkoita, etteikö meillä olisi parantamisen varaa. Globalisaatio ja markkinavoimat ovat viime vuosikymmenten aikana ohjanneet yhteiskuntaa suuntaan, jossa rikkaat ja vahvat pärjäävät ja heikommat ja vähävaraiset jäävät jalkoihin. Koronakevät laajensi kuilua ihmisten välillä entisestään.
Kevät oli monelle raskas, erityisesti heille, joilla oli jo ennestään vaikeaa - sairaat, iäkkäät, vammaiset ja heidän läheisensä. Eristyksissä elo tuntuu aina pahalta. Osa suomalaista elää yhä eristyksissä, vaikka yhteiskunta onkin kesän aikana lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin. Näiden eristyksissä eläjien joukossa on muun muassa monisairaita, ikäihmisiä, vammaisia ja heidän omaishoitajia. Yksinäisyys on jo muutenkin yleistä näille ihmisille, mutta kevään aikana tilanne miltei suistui raiteiltaan.
Moni omaishoitaja jäi päivätoiminnan, vuorohoitopaikkojen ja harrastustoiminnan sulkeutumisen myötä täysin kotinsa vangiksi. Hoidettavaa omaista ei voi ottaa mukaan edes kauppareissuille, eikä häntä voi yksin kotiinkaan jättää. Vertaisryhmien kohtaamiset loppuivat tai siirtyvät verkkoon, mikä on lisännyt monen omaishoitajan yksinäisyyttä. Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi, jos unohtuneen maidon hakeminen kaupasta vaatisi paljon sumplimista ja auttavien käsien löytämistä. Ihminen, joka ei elä omaishoitotilanteessa ei voi ymmärtää, millaista sitoutumista läheisen huolenpito vaatii. Maailmassa, joka on muuttunut aiempaa individualistisemmaksi, on ihailtavaa huomata kuinka tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat valmiita laittamaan omat henkilökohtaiset tarpeensa sivuun auttaakseen rakkaitaan. Kyse on mittaamattoman arvokkaasta teosta - aidosta rakkaudesta ja välittämisestä. Yhteiskunnan näkökulmasta tämä arvokas teko on kuitenkin mitattavissa, ja ihan rahalla. Tampereen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen (2014) mukaan ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat Suomessa vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Säästö on todennäköisesti suurempi tänä päivänä.
Koronan jälkeisessä ajassa, sosiaali- ja terveysuudistuksen edetessä, omaishoitajien arvokas työpanos on tunnistettava ja tunnustettava. Omaishoitajien liiton esitys siitä, että omaishoito ei olisi sosiaalipalvelu kuten nykyisin, vaan kotihoidon tapaan hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalla on kannatettava. Nykyisten ja uusien omaishoitajien (lakisääteisen tuen piirissä olevien ja myös heidän, joiden pitäisi olla tuen piirissä, mutta eivät sitä kuitenkaan ole) aseman parantaminen ja heidän jaksamisensa tukeminen on tärkeässä roolissa sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Omaishoitajat ovat merkittävä yhteiskunnallinen voimavara - heitä ei voi, eikä saa enää sivuuttaa.
Anette Karlsson
Kevät oli monelle raskas, erityisesti heille, joilla oli jo ennestään vaikeaa - sairaat, iäkkäät, vammaiset ja heidän läheisensä. Eristyksissä elo tuntuu aina pahalta. Osa suomalaista elää yhä eristyksissä, vaikka yhteiskunta onkin kesän aikana lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin. Näiden eristyksissä eläjien joukossa on muun muassa monisairaita, ikäihmisiä, vammaisia ja heidän omaishoitajia. Yksinäisyys on jo muutenkin yleistä näille ihmisille, mutta kevään aikana tilanne miltei suistui raiteiltaan.
Moni omaishoitaja jäi päivätoiminnan, vuorohoitopaikkojen ja harrastustoiminnan sulkeutumisen myötä täysin kotinsa vangiksi. Hoidettavaa omaista ei voi ottaa mukaan edes kauppareissuille, eikä häntä voi yksin kotiinkaan jättää. Vertaisryhmien kohtaamiset loppuivat tai siirtyvät verkkoon, mikä on lisännyt monen omaishoitajan yksinäisyyttä. Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi, jos unohtuneen maidon hakeminen kaupasta vaatisi paljon sumplimista ja auttavien käsien löytämistä. Ihminen, joka ei elä omaishoitotilanteessa ei voi ymmärtää, millaista sitoutumista läheisen huolenpito vaatii. Maailmassa, joka on muuttunut aiempaa individualistisemmaksi, on ihailtavaa huomata kuinka tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat valmiita laittamaan omat henkilökohtaiset tarpeensa sivuun auttaakseen rakkaitaan. Kyse on mittaamattoman arvokkaasta teosta - aidosta rakkaudesta ja välittämisestä. Yhteiskunnan näkökulmasta tämä arvokas teko on kuitenkin mitattavissa, ja ihan rahalla. Tampereen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen (2014) mukaan ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat Suomessa vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Säästö on todennäköisesti suurempi tänä päivänä.
Koronan jälkeisessä ajassa, sosiaali- ja terveysuudistuksen edetessä, omaishoitajien arvokas työpanos on tunnistettava ja tunnustettava. Omaishoitajien liiton esitys siitä, että omaishoito ei olisi sosiaalipalvelu kuten nykyisin, vaan kotihoidon tapaan hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalla on kannatettava. Nykyisten ja uusien omaishoitajien (lakisääteisen tuen piirissä olevien ja myös heidän, joiden pitäisi olla tuen piirissä, mutta eivät sitä kuitenkaan ole) aseman parantaminen ja heidän jaksamisensa tukeminen on tärkeässä roolissa sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Omaishoitajat ovat merkittävä yhteiskunnallinen voimavara - heitä ei voi, eikä saa enää sivuuttaa.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 6.8.2020 Demokraatissa.
