Siirry pääsisältöön

Ykköstavoitteeksi Itä-Uudenmaan lähijuna

Väyläviraston selvitys itään suuntaavista junaratavaihtoehdoista valmistui toukokuun lopussa (LS 31.5.). Kyseinen selvitys osoittaa, että henkilöliikenteen ja investointikustannusten osalta Kouvolaan suuntaava, niin sanottu itärata-vaihtoehto on henkilömatkustajaliikenteen hyöty-kustannussuhteeltaan hieman parempi kuin Kotkaan suuntaava vaihtoehto. Sen sijaan tavaraliikenteen osalta Kotkaan suuntaava, niin sanottu itäinen rantarata-vaihtoehto on merkittävästi hyödyllisempi, mutta selvitys ei sisältänyt laajempaa analyysiä tavaraliikenteeseen liittyvistä kysymyksistä (esimerkiksi investointikustannukset yhteyden saamiseksi radalta satamiin).

Itäisen Uudenmaan kannalta hyvää oli se, että työmatkaliikennettä tukeva lähijunayhteys Porvoon ja pääkaupunkiseudun välillä nähtiin kannattavana ja se oli nostettu jatkotoimenpide-esitysten joukkoon. Kyseinen ratayhteys hyödyttää koko aluetta, sillä ratojen varteen syntyy uutta asuntotuotantoa ja työpaikkoja. Ratayhteyden saaminen naapurikuntaan parantaa myös Loviisan mahdollisuuksia saada jossain vaiheessa lähijunayhteys pääkaupunkiseudulle, sillä esimerkiksi syöttöliikenneyhteyden saaminen Loviisasta-Porvooseen voisi uuden yhteyden myötä nousta ajankohtaiseksi. Näin on tapahtunut muun muassa Sipoossa. Sipoon Nikkilästä halutaan syöttöliikenneyhteys Keravan juna-asemalle ja kyseinen hanke on nostettu esille Uudenmaan liiton materiaaleissa (esimerkiksi Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rakennemallit 2035 -julkaisussa).

Olen pitkään ollut itäisen rantaradan kannattaja ja uskon yhä, että tavaraliikenteen huomioiminen on tärkeää uusia ratayhteyksiä suunnitellessa. Lisäksi näen rantaradassa saman potentiaalin Pietarin matkailun suhteen, mikä nostetaan esille Väyläviraston selvityksessä. Alueemme kannalta olisi erityisen tärkeää, että junayhteys pääkaupunkiseudulle saadaan mahdollisimman pian, siksi näen, että meidän kaikkien pitäisi yhdessä toimia sen puolesta, että lähijunayhteys tulee ensin Porvooseen ja sitten toivottavasti Kerava-Nikkilä-mallilla myös Loviisaan. Näin junarata hyödyttäisi parhaalla tavalla kaikkia alueemme asukkaita. Pidemmän aikavälin tavoite on saada nopea junayhteys Itä-Suomeen ja silloin pitää toimia sen puolesta, että juna pysähtyy Itä-Uudellamaalla. Kukaan ei hyödy junasta, joka vain kiitää vauhdilla ohi.


Anette Karlsson

Kirjoitus on julkaistu 12.6.2020 Loviisan Sanomissa.

Kuva © VR Group

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...