Siirry pääsisältöön

Valtuustopuhe kaavoituskatsauksesta 28.2.2018

Värderade ordförande, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat

Kiitos virkamiehille kiinnostavasta kaavoituskatsauksesta. On hienoa, että päättäjät ja kuntalaiset voivat seurata kotikaupungin kehitystä näin selkeällä tavalla. Kyse on konkreettisesti kuntalaisten arkea koskevista asioista, sillä kaavoilla ohjataan alueiden käyttöä ja rakentamista.

Kaavoituskatsauksessa lukee esimerkiksi, että Länsirannan keskivaiheille tavoitellaan kymmenryhmäisen eli 240 hoitopaikan päiväkotia. Kaava on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2018. Kyseessä on marraskuun valtuustossa keskustelua herättänyt päiväkoti Metsätähti - Skogsstjärnan.

Silloin Demariryhmä esitti, että päiväkotia ei tule toteuttaa yksityisenä päiväkotina ja että sivistyslautakunta tekisi päätöksen päiväkodin koosta.

Hävisimme äänestyksen, mikä tarkoitti sitä, että kirjaus kymmenestä ryhmästä säilyi ja että virkamiehet selvittävät voiko päiväkoti toimia yksityisenä palvelusetelipäiväkotina ja voitaisiinko investointi tehdä ulkopuolisella rahoituksella. Tarkemmat päätökset oli tarkoitus tehdä nyt keväällä sivistysverkkoselvityksen yhteydessä.

Sivistysverkkoselvitys näyttää kuitenkin viivästyvän ja samalla kaava etenee alkuperäisen suunnitelman mukaan. Onko nyt niin, että kaavoitus tulee ohjaamaan sivistyslautakunnan päätöksentekoa, kun asia joskus tulee käsittelyyn?

Porvoossa on kaksi kahdeksan ryhmän päiväkotia, kaikki muut ovat pienempiä. Nyt Länsirannalle tehdään tilaa kaupungin suurimmalle päiväkodille. Kaavoituskatsauksessa todetaan, että kookas rakennus edellyttää maisema- ja kaupunkikuvan kannalta onnistunutta sijoitusratkaisua.

Tästä olen samaa mieltä, ja hyvällä suunnittelulla ja rakentamisella isokin yksikkö voi toimia, mutta noin suuri yksikkö noin keskeisellä paikalla ei mielestäni missään nimessä voi toimia yksityisenä päiväkotina.

Tässä vaiheessa ei tiedetä, tuleeko kyseisestä, kaupungin suurimmasta päiväkodista, yksityinen vai kunnallinen.

Bästa fullmäktige,

Nu när ett såhär stort daghem planläggs på ett så centralt område som Västra åstranden, måste vi se till att det inte blir ett privat daghem!

Hyvät valtuutetut,

Toivon, että sivistyslautakunta keskustelee Metsätähden tulevaisuudesta mahdollisimman pian, jotta sivistyslautakunnan näkemys voidaan huomioida.

Nyt voi olla, että kaavoitetaan sellaista, mitä ei tulla rakentamaan. Se ei ole tarkoituksenmukaista. Mutta ei sekään ole tarkoituksenmukaista, että kaava ohjaisi sivistysverkon rakentumista ja kehittymistä.

Kiitos!