Taivas varjele, mitä sieltä tulee?

Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveysuudistus tarvitaan, mutta Sipilän hallituksen sote-uudistuksen keskeiset elementit, kuten julkisen tuotannon yhtiöittämispakko, uudistuksen aikataulu ja omaisuuden siirto-malli sekä markkinavetoinen valinnanvapausmalli ovat ongelmallisia. Kunnat eivät saisi jatkossa tuottaa tai omistaa sote-palveluita tuottavia yhtiöitä. Ministeri Rehula perusteli asiaa Uusimaan sote-illassa kuntien pienellä koolla, mutta pienet yritykset saisivat kuitenkin jatkossakin tuottaa palveluita. Kuntiin kohdistettu palveluiden tuottamiskielto on käsittämätön ja se tulee johtamaan lähidemokratiavajeeseen.
Hallituksen mallissa päätösvalta siirretään kunnista 99 henkiselle maakuntavaltuustolle, jossa Itä-Uudellamaalla olisi alustavien laskelmien mukaan yksi paikka. Siinä sitten koitetaan vaikuttaa yhden henkilön voimin ylätason päätöksiin, sillä tarkemmat päätökset esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista tekisivät ammattihallitukset, eli virkamiehet. Kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa omiin palveluihinsa tulevat olemaan lähes olemattomat, ja olemme valitettavasti jo nyt tilanteessa, jossa kansalaisten ääntä ei kuulla riittävästi.
En ihmettele yhtään, että uudistus huolettaa ja jopa pelottaa kuntia. Esimerkiksi Porvoossa on tehty omia suunnitelmia sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämiseksi, eli palveluiden siirtämiseksi yksityisen yrityksen hoidettavaksi. Vaikka hallituksen sote-malli on huolestuttava ei kuntien tule tässä vaiheessa lähteä omatoimisesti pirstaloimaan palveluita ja antamaan päätösvaltaa yksityisten, voittoa tavoittelevien, yritysten käsiin. Toinen suuri huolenaihe on paikallisten sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tulevaisuus. Nyt järjestöt saavat rahoitusta kuntien sote-lautakunnilta, joita tulevaisuudessa ei olisi olemassa. Kunnilta maakunnille siirtyvien tehtävien myötä kuntien veroprosenttia lasketaan 12.3 prosenttiyksiköllä, eli paikalliset sote-varat katoavat. Miten paikallisten tärkeiden järjestöjen rahoitus turvataan jatkossa?
Uhkakuvia ja ratkaisemattomia kysymyksiä on paljon. Siksi on hyvä muistaa, että hallituksen sote-uudistuksiin liittyvä lainsäädäntö on vielä keskeneräinen, eikä uudistusten käytännön toimenpanostakaan ole kuin karkeita arvioita. Mitään ei ole vielä päätetty tai menetetty. Aika näyttää, miten kokonaisuus vielä kehittyy ja meneekö hallituksen ongelmallinen sote maaliin vai karille.
Anette Karlsson