Suomi on yksi Euroopan nopeimmin vanhenevista maista, ja vuonna 2030 noin joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Väestön ikääntyessä esimerkiksi muistisairaudet lisääntyvät nopeasti ja yhä useamman fyysinen tai psyykkinen toimintakyky heikkenee, mikä aiheuttaa monenlaisia turvallisuuskysymyksiä. Samaan aikaan ikääntyneet itse haluavat tutkimusten mukaan asua kotona mahdollisimman pitkään. Kuntien päätöksenteossa tulee kiinnittää entistä enemmän huomioita palveluiden saavutettavuuteen. Saavutettavuus ei tarkoita pelkästään esteettömiä ympäristöjä. Kyse on ajattelutavasta ja halusta varmistaa, että jokainen ihminen voi yhdenvertaisesti osallistua ja saada tietoa.
Valitettavan usein ikäihmiset nähdään yhtenä yhtenäisenä ryhmänä. Kyseinen ajattelutapa on suppea ja ongelmallinen. Pahimmassa tapauksessa tarkastelu jää pelkästään olemassa oleviin palvelurakenteisiin, jolloin asiakkaan ihmisarvo, itsemääräämisoikeus ja yksilöllisyys jää huomaamatta. Palvelutarve ei useinkaan liity ikään, vaan toimintakyky on keskeinen tekijä. Arjen sujuminen voidaan taata paremmin, jos katse siirretään asuntojen sisältä lähiympäristöön. Ovatko kulkureitit turvalliset, hyvin hoidetut ja esteettömät? Onko meillä palveluita kävelymatkan etäisyydellä ja miten joukkoliikenne toimii? Löytyykö kulkureittien varrelta ja puistoista riittävästi penkkejä, joille voi istahtaa lepäämään? Onko meillä riittävästi korkeita penkkejä, jotka ovat tarkoituksenmukaisia huonosti liikkuville?
Ajattelutapaa on myös muutettava. Ikäihmiset eivät ole rasite, josta tulee valittaa jatkuvasti. Suomessa on paljon hyväkuntoisia ikäihmisiä. He ovat yhteiskunnalle voimavara. Monet heistä tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä (esim. ystävätoimintaa, talkootyö ja luottamustehtävien hoito), hoitavat lapsenlapsiaan ja toimivat omaishoitajina. He ovat myös aktiivisia kulttuuripalveluiden käyttäjiä ja tällä viikolla voimme iloita Marinin hallituksen kuttuuri- ja tapahtuma-alan laajasta tukipaketista. Yhteiskunnan muutoksessa on huomioitava aktiivisen ikääntyneiden ryhmän erityistarpeet. Terveysteknologian kehittäminen ja palvelutarjonnan laajentaminen ovat erinomaisia keinoja luoda uusia työpaikkoja ja hyvinvoivia eläkeläisiä.
Anette Karlsson
Valitettavan usein ikäihmiset nähdään yhtenä yhtenäisenä ryhmänä. Kyseinen ajattelutapa on suppea ja ongelmallinen. Pahimmassa tapauksessa tarkastelu jää pelkästään olemassa oleviin palvelurakenteisiin, jolloin asiakkaan ihmisarvo, itsemääräämisoikeus ja yksilöllisyys jää huomaamatta. Palvelutarve ei useinkaan liity ikään, vaan toimintakyky on keskeinen tekijä. Arjen sujuminen voidaan taata paremmin, jos katse siirretään asuntojen sisältä lähiympäristöön. Ovatko kulkureitit turvalliset, hyvin hoidetut ja esteettömät? Onko meillä palveluita kävelymatkan etäisyydellä ja miten joukkoliikenne toimii? Löytyykö kulkureittien varrelta ja puistoista riittävästi penkkejä, joille voi istahtaa lepäämään? Onko meillä riittävästi korkeita penkkejä, jotka ovat tarkoituksenmukaisia huonosti liikkuville?
Ajattelutapaa on myös muutettava. Ikäihmiset eivät ole rasite, josta tulee valittaa jatkuvasti. Suomessa on paljon hyväkuntoisia ikäihmisiä. He ovat yhteiskunnalle voimavara. Monet heistä tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä (esim. ystävätoimintaa, talkootyö ja luottamustehtävien hoito), hoitavat lapsenlapsiaan ja toimivat omaishoitajina. He ovat myös aktiivisia kulttuuripalveluiden käyttäjiä ja tällä viikolla voimme iloita Marinin hallituksen kuttuuri- ja tapahtuma-alan laajasta tukipaketista. Yhteiskunnan muutoksessa on huomioitava aktiivisen ikääntyneiden ryhmän erityistarpeet. Terveysteknologian kehittäminen ja palvelutarjonnan laajentaminen ovat erinomaisia keinoja luoda uusia työpaikkoja ja hyvinvoivia eläkeläisiä.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 24.4.2021 Uusimaassa.
