Siirry pääsisältöön

Hoivaköyhyys on kasvava ongelma

Liian moni ikääntynyt suomalainen ei saa tarvitsemiaan palveluita. Lääkäriin ei mennä rahanpuutteen takia. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuja menee ulosottoon. Useat itäuusmaalaiset ikäihmiset ovat kertoneet minulle sydäntäsärkeviä tarinoita, siitä millainen heidän arki todellisuudessa on. Eräs nainen jopa totesi, että ei tässä voi muuta, kun antaa laskujen mennä ulosottoon. Ei minulla ole mitään annettavaa, vaikka tulisivat kotoa etsimään. Naisen kuvailema arki ei ole elämää, se on jatkuvaa selviytymistaistelua. Näinkö me haluamme kohdella maamme ikääntyneitä?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta. Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Vanhustenhoito on saatava kuntoon. Hoivaköyhyys ei saa olla arkea Suomessa. Tarvitaan toimia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Porvoossa demareiden valtuustoryhmä on esittänyt, että Itä-Uudenmaan kuntien tulisi perustaa yhteinen vanhusasiamiehen virka. Vanhusasiamiehen tehtävänä olisi tukea alueen ikäihmisiä, tehdä selvityksiä ja valvoa palveluiden toimivuutta ja laatua. Paikallisten vanhusasiamiesten lisäksi tarvitaan valtakunnallinen ikäihmisten puolestapuhuja, eli vanhusasiavaltuutettu. Resursseja on myös suunnattava kotihoidon ongelmien ratkaisemiseen ja omaishoitajien tukemiseen. Lisäksi hoivayritysten voitontavoittelumahdollisuuksia on rajoitettava. Päätöksentekoon tarvitaan enemmän sydäntä.

Anette Karlsson


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...