Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat – tästä on valitettavasti tullut Suomen uusi motto. Tuoreen selvityksen mukaan pienituloisten toimeentulo on vaikeutunut viimeisten vuosien aikana ja eriarvoisuus on lähtenyt kasvuun. Selvityksessä ilmenee, että edellisellä hallituskaudella (2012-2015) sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia, kun taas tällä hallituskaudella on valittu vastakkainen suunta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi viime vuonna Ylen keskusteluohjelmassa, että hallituksen politiikka on kasvattanut tuloeroja. Politiikan suuntaa ei kuitenkaan muuttunut. Sipilän, Orpon ja Sinisten hallituksen talousarvio vuodelle 2018 leikkaa pienituloisimmilta noin 37 euroa ja lisää suurituloisimpien tuloja noin 400 eurolla.
Hyvinvointivaltiota on nakerrettu reunoista ja yhteiskuntamme jakautuu yhä selvemmin hyvin- ja pahoinvoiviin kansalaisiin. Hieman alle viidennes suomalaisista jättää ainakin joskus lääkkeitä ostamatta tai muita hoitoja käyttämättä niiden kustannusten vuoksi. Vuodessa lähes 400 000 ulosotto-asiaa kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Porvoossa kolmena päivänä viikossa järjestettävään ruokajakeluun saapuu joka kerta pari sataa ihmistä. Leipäjonoista on tullut yhteiskuntamme pysyvä köyhyyden symboli.
Hyvinvointivaltion pohja vuotaa. Yhä useampi täydentää ensisijaista sosiaaliturvaa pitkäaikaisesti toimeentulotuella ja muilla avun muodoilla. Erilaisia keräyksiä, ruoanjakeluita ja muuta kansalaistoimintaa tarvitaan, mutta ne eivät saa olla korvaamassa perustuslain takaamaa sosiaaliturvaa. Hyvinvointivaltiota ei tule muuttaa hyväntekeväisyysvaltioksi, jossa lastensairaaloita ja muita tärkeitä hankkeita rahoitetaan kansalaisten lahjoituksilla. Poliittisten päättäjien vastuuta ei saa siirtää hyväntekeväisyyden harteille. Avustukset ovat tärkeitä, mutta ne eivät poista köyhyyttä, vaan syitä pitää torjua niin ylivelkaantumisen kitkemisellä, palkkaköyhyyden poistamisella, järkevämmällä asuntopolitiikalla sekä sosiaaliturvaa parantamalla ja uudistamalla.
Anette Karlsson
Hyvinvointivaltiota on nakerrettu reunoista ja yhteiskuntamme jakautuu yhä selvemmin hyvin- ja pahoinvoiviin kansalaisiin. Hieman alle viidennes suomalaisista jättää ainakin joskus lääkkeitä ostamatta tai muita hoitoja käyttämättä niiden kustannusten vuoksi. Vuodessa lähes 400 000 ulosotto-asiaa kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Porvoossa kolmena päivänä viikossa järjestettävään ruokajakeluun saapuu joka kerta pari sataa ihmistä. Leipäjonoista on tullut yhteiskuntamme pysyvä köyhyyden symboli.
Hyvinvointivaltion pohja vuotaa. Yhä useampi täydentää ensisijaista sosiaaliturvaa pitkäaikaisesti toimeentulotuella ja muilla avun muodoilla. Erilaisia keräyksiä, ruoanjakeluita ja muuta kansalaistoimintaa tarvitaan, mutta ne eivät saa olla korvaamassa perustuslain takaamaa sosiaaliturvaa. Hyvinvointivaltiota ei tule muuttaa hyväntekeväisyysvaltioksi, jossa lastensairaaloita ja muita tärkeitä hankkeita rahoitetaan kansalaisten lahjoituksilla. Poliittisten päättäjien vastuuta ei saa siirtää hyväntekeväisyyden harteille. Avustukset ovat tärkeitä, mutta ne eivät poista köyhyyttä, vaan syitä pitää torjua niin ylivelkaantumisen kitkemisellä, palkkaköyhyyden poistamisella, järkevämmällä asuntopolitiikalla sekä sosiaaliturvaa parantamalla ja uudistamalla.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 4.3.2018 Uusimaassa.
