Kehittyvä ja luonnonläheinen kaupunki on vetovoimainen

Moni on huolissaan Porvoon ydinkeskustan ja Taidetehtaan tulevaisuudesta. Hyviä ideoita on esitetty ja kaupunki on ryhtynyt toimiin ydinkeskustan elävöittämiseksi ja Länsirannan kehittämiseksi. Paljon työtä on vielä tehtävä, jotta kuluttajat valitsevat Porvoon pääkaupunkiseudun ostoskeskusten sijaan.
Muutimme avopuolisoni kanssa opiskeluiden jälkeen takaisin Porvooseen, koska halusimme asua luonnonläheisessä kaupungissa, josta löytyy tarvittavat palvelut. Samoihin aikoihin kaupungin asukasmäärä ylitti 50 000 rajan. Kasvava kaupunki tarvitsee asuntoja. Keskustan kupeeseen Länsirantaan on rakenteilla 70 asuntoa ja kesällä aloitetaan 150 asunnon rakentaminen. Suunnitelmia on lisäksi 750 uudesta asunnosta. On hyvä, että Porvooseen rakennetaan lisää asuntoja.
Olen Näsin S-Marketin kanta-asiakas. Suhtaudun silti myönteisesti kauppojen kilpailuun ja on porvoolaisten etu, että kaupungissa on eri ketjujen ruokakauppoja. Useissa selvityksissä on todettu, että Porvoon päivittäistavarakaupan myyntitehokkuus on korkeampi kuin maan keskiarvo, mikä johtuu yleensä siitä, että päivittäistavarakaupan pinta-ala on alimitoitettu, ja että kilpailu on vähäistä.
Suhtauduin aluksi negatiivisesti Länsirannan kaavan ns. jokicittariin. Näsin S-marketin viereinen tontti oli mielestäni parempi paikka. Perehdyttyäni saatavilla oleviin asiakirjoihin selvisi, ettei asemakaava ja laki sitä salli. Suunniteltu Citymarket on hieman pienempi kuin Näsin S-marketkiinteistö ja se palvelisi alueen muutamaa tuhatta uutta asukasta sekä K-ketjua suosivia kuluttajia. Lisäksi kauppa tuo mukanaan hotellin, työpaikkoja sekä tuloja kaupungin kassaan. Länsirannan kaavassa ei kuitenkaan ole kyse vain ruokakaupasta, vaan alueen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.
Kerrostalojen lisäksi korkea-asteen Campuksen viereen tulee toisen asteen oppilaitos, mikä lisää oppilaitosten yhteistyömahdollisuuksia. Kokonniementien ja joen välinen hiekkakenttä muutetaan puistoalueeksi, jossa voisi olla esimerkiksi ulkoliikuntapaikka, minigolfia ja terassiravintola. Kansalliseen kaupunkipuistoon on saatava uusia reittejä, opasteita ja levähdyspaikkoja. Tulevaisuuden tavoitteena tulee olla kolmannen sillan rakentaminen, joka parantaa liikenneyhteyksiä Gammelbackasta muun muassa sairaalalle ja kaupungin ainoaan vuoropäiväkotiin.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 23.1.2017 Uusimaassa.