Korvassa soi jonomusiikki. Palvelupisteen luukulla on lappu. Ikääntynyt ihminen istuu keittiön pöydän ääressä, paperit levällään, ja yrittää vielä kerran soittaa. Hän miettii, tekeekö jotain väärin, kun ei saa asiaansa hoidettua. Todellisuudessa hän ei ole epäonnistunut missään. Silti vastuu sysätään hänelle, kirjautumaan, tunnistautumaan, selvittämään yksin. Kun avun pyytämisestä tulee uuvuttava tehtävä, kyse ei ole sattumasta. Se on seurausta päätöksistä, jotka tuntuvat pieniltä paperilla mutta raskailta ihmisen arjessa.
Rakenteellinen ikäsyrjintä syntyy poliittisista valinnoista. Maan hallitus hakee säästöjä sosiaali- ja terveyspalveluista ja rakentaa tulevaisuutta yhä vahvemmin teknologian varaan. Hyvinvointialueille on asetettu tiukat talousraamit ja Uudellemaalle ollaan kohdistamassa vielä lisäleikkauksia.
Säästöjen pakottamana hyvinvointialueiden palveluita yritetään tehostaa teknologialla. Silloin teknologia ei välttämättä enää helpota työtä tai paranna palveluja, vaan korvaa ihmisiä. Ja vastuu asioiden hoitamisesta siirtyy yhä enemmän ikääntyneelle ja hänen läheisilleen.
Tämä näkyy myös Itä-Uudellamaalla. Palveluja keskitetään, asiointi siirtyy enenevissä määrin verkkoon ja vastuuta siirtyy ikääntyneelle ja hänen omaisilleen. Ne, joilla on hyvät digitaidot ja vahvat tukiverkostot pärjäävät ja saavat jopa parempaa palvelua. Mutta ne, joilla ei ole, jäävät helposti yksin. Tämä on rakenteellista ikäsyrjintää. Oikeus saada asiansa hoidettua ei saa riippua digitaidoista, jaksamisesta tai siitä, onko rinnalla omaista.
Olen saanut viestejä omaisilta, jotka kysyvät yksinkertaisesti mistä apua saa. Olen nähnyt, miten nopeasti ihminen voi pudota järjestelmän ulkopuolelle. Kyse on lopulta ihmisarvosta ja siitä, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja saada apua silloin kun sitä tarvitsee. Tuoreessa tutkimuksessa, jossa koottiin satoja ikääntyneiden ja heidän läheistensä kertomuksia, toistuivat kuvaukset vaikeaselkoisista palveluista, luukulta toiselle siirtelystä ja siitä, ettei omaa ääntä aina kuultu. Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista vaan laajemmasta ilmiöstä. Rakenteellinen ikäsyrjintä ei katoa itsestään. Se alkaa purkautua vasta sitten, kun se tunnistetaan ja sen vaikutukset ymmärretään. Ja kun aletaan tekemään päätöksiä, jotka pitävät kaikki mukana.
Anette Karlsson
Rakenteellinen ikäsyrjintä syntyy poliittisista valinnoista. Maan hallitus hakee säästöjä sosiaali- ja terveyspalveluista ja rakentaa tulevaisuutta yhä vahvemmin teknologian varaan. Hyvinvointialueille on asetettu tiukat talousraamit ja Uudellemaalle ollaan kohdistamassa vielä lisäleikkauksia.
Säästöjen pakottamana hyvinvointialueiden palveluita yritetään tehostaa teknologialla. Silloin teknologia ei välttämättä enää helpota työtä tai paranna palveluja, vaan korvaa ihmisiä. Ja vastuu asioiden hoitamisesta siirtyy yhä enemmän ikääntyneelle ja hänen läheisilleen.
Tämä näkyy myös Itä-Uudellamaalla. Palveluja keskitetään, asiointi siirtyy enenevissä määrin verkkoon ja vastuuta siirtyy ikääntyneelle ja hänen omaisilleen. Ne, joilla on hyvät digitaidot ja vahvat tukiverkostot pärjäävät ja saavat jopa parempaa palvelua. Mutta ne, joilla ei ole, jäävät helposti yksin. Tämä on rakenteellista ikäsyrjintää. Oikeus saada asiansa hoidettua ei saa riippua digitaidoista, jaksamisesta tai siitä, onko rinnalla omaista.
Olen saanut viestejä omaisilta, jotka kysyvät yksinkertaisesti mistä apua saa. Olen nähnyt, miten nopeasti ihminen voi pudota järjestelmän ulkopuolelle. Kyse on lopulta ihmisarvosta ja siitä, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja saada apua silloin kun sitä tarvitsee. Tuoreessa tutkimuksessa, jossa koottiin satoja ikääntyneiden ja heidän läheistensä kertomuksia, toistuivat kuvaukset vaikeaselkoisista palveluista, luukulta toiselle siirtelystä ja siitä, ettei omaa ääntä aina kuultu. Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista vaan laajemmasta ilmiöstä. Rakenteellinen ikäsyrjintä ei katoa itsestään. Se alkaa purkautua vasta sitten, kun se tunnistetaan ja sen vaikutukset ymmärretään. Ja kun aletaan tekemään päätöksiä, jotka pitävät kaikki mukana.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 25.2.2026 Itäväylässä.
