Takarivi on jokaiselle koulun käyneelle tuttu käsite. Se ei ole vain paikka luokan perällä vaan tapa olla koulussa. Siellä opitaan miten selvitään mahdollisimman vähällä. Ysiluokkaa lukuvuoden ajan seurannut tutkimus osoittaa, että vältteleminen on järjestelmällistä ja ryhmän yhdessä ylläpitämää.
Tänään moni ei uskoisi, mutta minä olin takarivin tyttö. Halusin kyllä pärjätä, mutta siinä elämäntilanteessa koulu ei ollut tärkein asia. Ryhmään kuuluminen meni edelle. Koulumenestykseni oli heikkoa ja tulevaisuuden näkymät sen mukaiset. Äitini ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, vaan uskoi minuun ja kannusti minua yrittämään. Hänen viitoittamalla tiellä olen vieläkin. Ilman hänen luottamusta en olisi siirtynyt luokan perältä eturiviin. Kaikilla ei kuitenkaan ole kotona aikuista, joka jaksaa vaatia, tukea ja uskoa silloinkin kun nuori itse ei jaksa.
Suomi ei ole enää koulutuksen kärkimaa. Erityisesti matematiikassa ja lukutaidossa kehitys on ollut huolestuttavaa. Kyse ei ole yksittäisestä notkahduksesta vaan pitkästä trendistä. Osaamiserot ovat kasvaneet ja yhä useampi nuori jää perustaitojen osalta liian heikolle tasolle. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan osaamistason lasku koskee erityisesti poikia. Heikentyneet oppimistulokset kaventavat heidän mahdollisuuksiaan jatkokoulutuksessa, ja osalla pojista samaan aikaan kasautuvat mielenterveyden ja yksinäisyyden haasteet.
Koulu elää tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Oppituntien määrä on vähentynyt samalla kun sisältöjä on lisätty, ryhmäkoot ovat suuria ja opettajien kuormitus kasvanut. Digilaitteet ovat muuttaneet lasten arkea ja keskittymisen tapaa, eikä kodin tuki ole kaikille itsestäänselvyys. Kodin ongelmat ja huolet kulkevat kouluun ja näkyvät oppimisessa.
Pian eduskuntaan tulevalla Osaamistakuu-esityksellä halutaan selkeyttää, mitä oppilaan on osattava, jotta luokalta seuraavalle siirtyminen on mahdollista. Se on askel oikeaan suuntaan, mutta laki ei yksin muuta arkea. Tarvitaan tulevaisuutta vahvistavaa politiikkaa, tukea perheille ja riittävästi opettajia luokkahuoneeseen. Viime vuosina tehdyt leikkaukset ovat heikentäneet perheiden hyvinvointia ja ajaneet yhä useamman lapsen köyhyyteen. Seuraukset tulevat olemaan yhtä ikävät kuin 90-luvun laman jälkeen, ja valitettavasti laskun näistä viime vuosien päätöksistä maksavat lapset. Suomen suuntaa on muutettava, sillä koko kansakuntamme rakentuu lasten hyvinvoinnille ja tulevaisuuden edellytyksille.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 11.2.2026 Uusimaassa ja 19.2.2026 Loviisan Sanomissa.
Tänään moni ei uskoisi, mutta minä olin takarivin tyttö. Halusin kyllä pärjätä, mutta siinä elämäntilanteessa koulu ei ollut tärkein asia. Ryhmään kuuluminen meni edelle. Koulumenestykseni oli heikkoa ja tulevaisuuden näkymät sen mukaiset. Äitini ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, vaan uskoi minuun ja kannusti minua yrittämään. Hänen viitoittamalla tiellä olen vieläkin. Ilman hänen luottamusta en olisi siirtynyt luokan perältä eturiviin. Kaikilla ei kuitenkaan ole kotona aikuista, joka jaksaa vaatia, tukea ja uskoa silloinkin kun nuori itse ei jaksa.
Suomi ei ole enää koulutuksen kärkimaa. Erityisesti matematiikassa ja lukutaidossa kehitys on ollut huolestuttavaa. Kyse ei ole yksittäisestä notkahduksesta vaan pitkästä trendistä. Osaamiserot ovat kasvaneet ja yhä useampi nuori jää perustaitojen osalta liian heikolle tasolle. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan osaamistason lasku koskee erityisesti poikia. Heikentyneet oppimistulokset kaventavat heidän mahdollisuuksiaan jatkokoulutuksessa, ja osalla pojista samaan aikaan kasautuvat mielenterveyden ja yksinäisyyden haasteet.
Koulu elää tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Oppituntien määrä on vähentynyt samalla kun sisältöjä on lisätty, ryhmäkoot ovat suuria ja opettajien kuormitus kasvanut. Digilaitteet ovat muuttaneet lasten arkea ja keskittymisen tapaa, eikä kodin tuki ole kaikille itsestäänselvyys. Kodin ongelmat ja huolet kulkevat kouluun ja näkyvät oppimisessa.
Pian eduskuntaan tulevalla Osaamistakuu-esityksellä halutaan selkeyttää, mitä oppilaan on osattava, jotta luokalta seuraavalle siirtyminen on mahdollista. Se on askel oikeaan suuntaan, mutta laki ei yksin muuta arkea. Tarvitaan tulevaisuutta vahvistavaa politiikkaa, tukea perheille ja riittävästi opettajia luokkahuoneeseen. Viime vuosina tehdyt leikkaukset ovat heikentäneet perheiden hyvinvointia ja ajaneet yhä useamman lapsen köyhyyteen. Seuraukset tulevat olemaan yhtä ikävät kuin 90-luvun laman jälkeen, ja valitettavasti laskun näistä viime vuosien päätöksistä maksavat lapset. Suomen suuntaa on muutettava, sillä koko kansakuntamme rakentuu lasten hyvinvoinnille ja tulevaisuuden edellytyksille.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 11.2.2026 Uusimaassa ja 19.2.2026 Loviisan Sanomissa.
