Siirry pääsisältöön

Valtuustoaloite: Erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden oikeus aamu- ja iltapäivätoimintaan

Kaikilla oppilailla, joilla on päätös erityisestä tuesta, on oikeus aamu- ja iltapäivätoimintaan koko peruskoulun (1.–9.luokka) ajan (perusopetuslaki 48 b §). Lapset, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä, ovat oikeutettuja samoihin palveluihin kuin muut erityisen tuen piirissä olevat lapset. Tällä hetkellä nepsy-lapsilla ei ole yhtäläisiä oikeuksia aamu- ja iltapäivätoimintaan ja sen tuomiin asioihin, kuten sosiaalisten suhteiden luominen ja näiden harjoittelu, ohjattu ohjelma, välipala ja vakuutus. Nepsy-lapselle on tärkeää saada harjoitella tuetusti, turvallisessa ympäristössä sosiaalisia suhteita. Kyse on yhdenvertaisuudesta, myös lasten kesken.

Iltapäivätoimintaa on tarjolla Porvoossa. Vaihtoehdot ovat koulujen yhteydessä olevat iltapäiväkerhot, jonne voidaan palkata avustaja oppilaan tueksi tai A-E koulun aamu- ja iltapäivätoiminta. Vammaispalvelut ovat satunnaisesti kustantaneet koulunkäynninohjaajan iltapäiväkerhoon. Näissä kerhoissa ei kuitenkaan ole ollut nepsy-osaamista, ja lapset ovat usein kuormittuneita kotiin mentyään. Ryhmäkoot ovat usein liian isoja nepsy-lapselle.

A-E-koulun iltapäiväkerho on käytännössä tarkoitettu ainoastaan kehitysvammaisille lapsille. Teoriassa A-E-koulun iltapäiväkerho soveltuu kaikille erityistä tukea tarvitseville, mutta on ilmennyt ettei toiminta a) ole aina tarkoituksenmukaista kaikille erityistä tukea tarvitseville, esim. nepsy-lapset ja b) ip-kerho on ilmoittanut joillekin perheille, että ip-kerhoon pääsy vaatii kehitysvammadiagnoosin.

Oppilaat, jotka eivät pärjää suuressa ryhmässä avustajan avulla, ja jotka eivät sovellu A-E-koulun ip-kerhoon jäävät ryhmämuotoisen iltapäiväkerhotoiminnan ulkopuolelle. Heille on tarjolla ainoastaan vammaispalveluiden kustantama kotihoito. Kyseinen ip-hoitomuoto koskee noin 10 porvoolaista oppilasta. Voi myös olla, että tätä useampi lapsi, joka olisi lain mukaan oikeutettu iltapäiväkerhotoimintaan, ei ole minkään palvelun piirissä, koska vaihtoehdot ovat näille perheille niin suppeat. Näissä perheissä lapsen vanhemmat joustavat työelämässä voidakseen tulla aiemmin kotiin lapsensa luo.

Kotihoito ei tarjoa nepsy-lapsille samaa sosiaalista kanssakäymistä, ohjelmaa, välipalaa ja vakuutusta kuin mitä iltapäiväkerhossa oleville lapsille tarjotaan. Nepsy-lapsilla tulee olla yhtäläinen oikeus ryhmätoimintaan. Siksi olisi tärkeää perustaa Porvooseen pienryhmäiltapäivätoimintaa, joka soveltuisi näille lapsille, jotka nyt jäävät palvelun ulkopuolelle. Huomioiden kuitenkin yksilölliset tarpeet: joillekin lapsille kuormittavan koulupäivän jälkeen on kotona toteutettu yksilöllinen hoito paras vaihtoehto.

Vammaispalveluiden kustantama kotihoito, nyt noin 10 lapselle maksaa Porvoolle noin 300 000 euroa. Samaan aikaan kaikille noin 520 lapsille tarjottu iltapäiväkerhotoiminta maksaa Porvoolle noin 329 000 euroa (Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintakertomus 2019-2020). Ryhmätoiminnan järjestäminen sitä tarvitseville ja haluaville nepsylapsille olisi todennäköisesti kustannustehokasta, mutta myös lasten sosiaalisen kanssakäymisen ja tasavertaisen kohtelun kannalta tervetullutta.

Iltapäiväkerhotoiminta kuuluu perusopetuslain piiriin, mutta Porvoossa nepsylasten kohdalla tilanne ratkaistaan erityislainsäädännön turvin (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista) ja sen myötä vammaispalveluiden talousarviosta. Miten erityisen tuen piirissä olevien oikeudet turvataan, kun vammaispalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle? Onko oletuksena, että hyvinvointialue maksaa yhä kotihoidon lapsille, joilla on perusopetuslain mukaan oikeus iltapäiväkerhotoimintaan?

Esitän, että Porvoo selvittää miten kaupunki voi jatkossa tarjota pienryhmätoiminnallista iltapäiväkerhotoimintaa, jonka keskiössä on nepsyosaaminen. Esitän myös, että Porvoon sivistystoimi selvittää ja tuo lautakunnalle tiedoksi, miten iltapäiväkerhotoiminta tullaan järjestämään erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden osalta kun vammaispalvelut siirretään hyvinvointialueelle.

Anette Karlsson (sd.)



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...