Siirry pääsisältöön

Blogi: Tikittävä aikapommi?

Sain helmikuussa etuoikeuden tulla pienen pojan äidiksi. Kokemus muutti minua. En olisi aiemmin uskonut, että toista ihmistä voisi rakastaa niin paljon. En ymmärtänyt miten ylpeä vanhempi voi omasta lapsestaan olla. Poikani on minun silmissäni hienoin olento päällä maan. Uskon, että jokainen vanhempi tuntee samoin omasta lapsestaan. Se ylpeys ja ilo on asia, jonka varmasti jokainen haluaa jakaa läheistensä kanssa. Viimeisen vuosikymmenen aikana elämänpiirimme on kuitenkin laajentunut huimasti. Tänä päivänä jopa ventovieraat saattavat seurata elämäämme läheltä, koska me mahdollistamme sen julkaisemalla hyvinkin yksityisiä asioita itsestämme. Aikuisina ihmisinä meillä on oikeus jakaa itsestämme mitä haluamme ja kenelle haluamme. Samaa oikeutta meillä ei kuitenkaan ole lastemme suhteen. Heillä on oikeus yksityisyyteen ja turvalliseen kasvuympäristöön. Me, heidän vanhemmat, olemme ensisijaisesti vastuussa siitä, että lapsemme oikeudet toteutuvat.

Viime aikoina olen pohtinut paljon omaa lapsuuttani. Muistot palautuvat mieleen vanhaa valokuva-albumia selatessa. Joukossa on hassunhauskoja kuvia minusta laulamassa kylpyammeessa ja syömässä mustikoita naama sinisenä. Sekaan mahtui myös muutama epäonnistunut hiustenleikkaus ja hölmö vaate. Nämä kaikki ovat ihania muistoja kotisohvalla, mutta en usko tunteen olevan sama, jos nämä kuvat olisivat olleet ystävieni puhelimissa yläasteen välituntien naurunaiheena. Valitettava tosiasia on, että liian moni nykyajan lapsi ja nuori elää tilanteessa, jossa heidän koko elinkaari löytyy heidän vanhempien sosiaalisen median tileiltä. Ymmärrän ja koen myös itse, että jokainen meistä haluaa julistaa maailmalle, kuinka hieno se oma napero on. Valitettavasti tämä ylpeys ja innostus johtaa joskus lapsen kannalta noloihin ja ikäviin tilanteisiin.

Jokin aika sitten luin julkisen päivityksen, jossa äiti kirjoitti perhettä kohdanneesta vatsataudista. Pohdin miltä perheen lapsista mahtoi tuntua. Kodin tulisi olla turvallinen ympäristö, jossa saa olla oma itsensä - terveenä ja sairaana. Missä nämä lapset voivat tuntea turvallisuutta, jos kaikki henkilökohtaiset ja nolostuttavat tapahtumat ovat kaverien sormen näpäytyksen päässä? Samaa olen pohtinut törmätessäni päivityksiin niskakakoista, itkupotkuraivareista ja kissanhiekan syönnistä. Kuinka moni aikuinen hyväksyisi sen, että heidän yksityisyyttään loukattaisiin sillä tavalla kun valitettavan monen lapsen yksityisyyttä loukataan?

Toivon, että jokainen aikuinen pysähtyy miettimään millaista materiaalia hän lapsestaan julkaisee. Kerran julkaistu ei poistu koskaan. Minä olen pitänyt nyrkkisääntönä sitä, että sosiaaliseen mediaan ei pidä julkaista mitään sellaista, mitä en voisi myös julkaista paikallislehden etusivulla. Tämä ohjenuora on pysäyttänyt minut julkaisemasta joitakin kuvia tai elämäntapahtumia, jotka voisivat loukata läheisiäni ja erityisesti rakasta poikaani.

Tasapainoilu oman ylpeyden ja lapsen yksityisyyden välillä on vaikeaa. Minun silmissäni kaikki poikaani liittyvä on arvokasta, hauskaa ja söpöä. Siksi minäkin todennäköisesti olen syyllistynyt loukkaamaan hänen yksityisyyttään jakamalla hänestä jotain sellaista, jota hän ei olisi toivonut jaettavan. Tässä ajassa voimme kuitenkin vain tehdä parhaamme ja yrittää löytää tasapaino oman innostuksen ja lapsen yksityisyyden välillä. Ja ennen kaikkea voimme vain toivoa, ettemme ole ajattelemattomuudessamme tehneet sosiaalisen median tilistämme tikittävää aikapommia, joka tuo lapsellemme jonain päivänä ikävyyksiä ja surua.

Anette Karlsson




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...