Hyvä äiti, huono äiti, kotiäiti, uraäiti, suurperheen äiti, masentunut äiti, nuori äiti, vanha äiti, yh-äiti, adoptioäiti ja äitipuoli – meitä äitejä on moneksi. Lapselle kaikki ovat pelkkiä äitejä. Side äidin ja lapsen välillä on kaunein asia mitä maailmassa on. Mutta miksi niin monet äidit, myös minä, tunnemme niin usein häpeää ja epäonnistumista?
Vajaan kolmen kuukauden äitiyden aikana olen nähnyt kuinka auttavaisia äidit ovat. Äitimaailmaan raadollisuus on myös tullut tutuksi. On paljon asioita, joista äidit eivät puhu, varsinkaan toisille äideille. Ymmärrettävästi monelle on vaikeaa puhua väsymyksestä, kiukkukohtauksista tai parisuhteeseen liittyvistä ongelmista, vaikka ne ovat luonnollisia asioita tuoreessa perheessä, eikä niitä tarvitse hävetä. Uutena äitinä minulle oli yllätys, että tavallisista asioista, kuten vauvan syömisestä, nukkumisesta tai kehityksestä, pelätään puhua.
Tunnen äitejä joiden lapsi on nukkunut omassa huoneessa viiden viikon ikäisestä saakka. Isiä, jotka ovat nukkuneet olohuoneessa kuusi kuukautta. Nämä perheet ovat saaneet kuulla, että lapsi on liian pieni nukkumaan omassa huoneessa ja ettei isä osallistu riittävästi. Mielestäni se on väärin. Omalla kohdallani suurimmat häpeän tunteet liittyvät imettämiseen ja tuttipulloon. Vauvani syö tuttipullosta ja nykyään pelkkää korviketta. Sain kuulla kuinka eräs ystävä oli ”pakkoimettänyt” nälkäänsä huutavaa vauvaa, koska äitiä oli kannustettu, tai mielestäni painostettu, imettämään tuntikaupalla. Yleinen fraasi on, että maitoa tulee enemmän sitä enemmän imettää. Meille, joille imettäminen syystä tai toisesta on ollut vaikeaa, kyseinen fraasi ei tuo lohtua. Sitä tuntee olevansa epäonnistunut heti alkuun. Muistan kuinka vajosin syvemmälle epäonnistumisen kuoppaan, kun ystävä kertoi, että hänellä tuli maitoa kun paloautosta vettä. Asiasta puhuminen oli vaikeaa ja koitin vältellä aihetta. Poikani syntyi ennenaikaisesti, joten olosuhteisiin vetoaminen oli mahdollista. Sisimmässäni tunsin kuitenkin epäonnistuneeni.
Tämän kertominen pelotti, mutta toivon, että tämän myötä muutkin äidit uskaltavat kertoa asioista, joita he häpeävät. Erityisesti siksi, että suurin osa asioista joita häpeämme eivät ole sellaisia, että niitä pitäisi hävetä. Äitien keskinäinen kilpailu ja tuomitseva vertaisarviointi on kitkettävä yhteiskunnastamme. Jokainen haluaa olla hyvä äiti ja melkein kaikki ovatkin sitä. Kannustetaan siis toisiamme ja ymmärretään, että 2020-luvun Suomessa on paljon erilaisia, mutta yhtä arvokkaita äitejä. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi itsensä kokeville ihmisille!
Anette Karlsson
Vajaan kolmen kuukauden äitiyden aikana olen nähnyt kuinka auttavaisia äidit ovat. Äitimaailmaan raadollisuus on myös tullut tutuksi. On paljon asioita, joista äidit eivät puhu, varsinkaan toisille äideille. Ymmärrettävästi monelle on vaikeaa puhua väsymyksestä, kiukkukohtauksista tai parisuhteeseen liittyvistä ongelmista, vaikka ne ovat luonnollisia asioita tuoreessa perheessä, eikä niitä tarvitse hävetä. Uutena äitinä minulle oli yllätys, että tavallisista asioista, kuten vauvan syömisestä, nukkumisesta tai kehityksestä, pelätään puhua.
Tunnen äitejä joiden lapsi on nukkunut omassa huoneessa viiden viikon ikäisestä saakka. Isiä, jotka ovat nukkuneet olohuoneessa kuusi kuukautta. Nämä perheet ovat saaneet kuulla, että lapsi on liian pieni nukkumaan omassa huoneessa ja ettei isä osallistu riittävästi. Mielestäni se on väärin. Omalla kohdallani suurimmat häpeän tunteet liittyvät imettämiseen ja tuttipulloon. Vauvani syö tuttipullosta ja nykyään pelkkää korviketta. Sain kuulla kuinka eräs ystävä oli ”pakkoimettänyt” nälkäänsä huutavaa vauvaa, koska äitiä oli kannustettu, tai mielestäni painostettu, imettämään tuntikaupalla. Yleinen fraasi on, että maitoa tulee enemmän sitä enemmän imettää. Meille, joille imettäminen syystä tai toisesta on ollut vaikeaa, kyseinen fraasi ei tuo lohtua. Sitä tuntee olevansa epäonnistunut heti alkuun. Muistan kuinka vajosin syvemmälle epäonnistumisen kuoppaan, kun ystävä kertoi, että hänellä tuli maitoa kun paloautosta vettä. Asiasta puhuminen oli vaikeaa ja koitin vältellä aihetta. Poikani syntyi ennenaikaisesti, joten olosuhteisiin vetoaminen oli mahdollista. Sisimmässäni tunsin kuitenkin epäonnistuneeni.
Tämän kertominen pelotti, mutta toivon, että tämän myötä muutkin äidit uskaltavat kertoa asioista, joita he häpeävät. Erityisesti siksi, että suurin osa asioista joita häpeämme eivät ole sellaisia, että niitä pitäisi hävetä. Äitien keskinäinen kilpailu ja tuomitseva vertaisarviointi on kitkettävä yhteiskunnastamme. Jokainen haluaa olla hyvä äiti ja melkein kaikki ovatkin sitä. Kannustetaan siis toisiamme ja ymmärretään, että 2020-luvun Suomessa on paljon erilaisia, mutta yhtä arvokkaita äitejä. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi itsensä kokeville ihmisille!
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu äitienpäivänä 10.5.2020 Uusimaassa.
