Siirry pääsisältöön

Kolumni: Vie vanhus ulos

Reilu vuosi sitten tutustuin yksin asuvaan ikäihmiseen. Hän oli huolissaan omasta pärjäämisestä. Kotihoito käy hänen luona muutaman kerran päivässä, mutta hän kokee ettei se riitä. Kerrostalosta ei ole helppoa päästä rollaattorilla ulos, varsinkin kun hissiä ei ole. Ovet ovat painavat ja talvella piha on liukas. Lähiomaisia ei ole lähettyvillä, joten hän on osittain jäänyt kotinsa vangiksi. Hän ei ole ainoa. Liian monen on pakko olla sisällä, vaikka raitis ulkoilma tekisi hyvää. THL:n tutkimuksen mukaan puolet vanhuspalveluiden piirissä olevista iäkkäistä kokee, ettei pääse riittävästi ulkoilemaan. Oikeus ulkoiluun on perusoikeus ja sen pitäisi toteutua kaikkien kohdalla koko Suomessa. Ulkoilulla on suuria terveysvaikutuksia niin mieleen, fyysiseen terveyteen kuin kognitiiviseen suoriutumiseen. Ulkoilu tukee tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä.

Nykypäivänä tavoitteena on, että ikäihmiset pystyisivät asumaan mahdollisimman pitkään toimintakykyisinä ja myös autettuna omassa kodissaan. Moni ikäihminen myös haluaa asua omassa kodissa, ainakin niin kauan kun se on turvallista. Oma koti ei saa muuttua vankilaksi, jossa ihminen on peloissaan, yksin ja jumissa. Kodin tulee olla turvallinen paikka, jossa on hyvä olla. Kodin ja sen lähiympäristön tulee olla esteetön ja tarvittaessa apua on saatava ulkoiluun. Vapaaehtoiset kävelykamut ovat tärkeitä. Heidän läsnäolo vähentää yksinäisyyttä ja antaa huonommin liikkuville mahdollisuuden nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja luonnonvalosta.

Ikäinstituutin Vie vanhus ulos -kampanjan, joka järjestetään 10.9.-10.10. välisenä aikana, tavoitteena on edistää niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat apua ulkoillakseen turvallisesti. Kampanja huipentuu Valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään, jota vietetään tänä vuonna 10. lokakuuta. Haastan porvoolaiset päättäjät mukaan #vievanhusulos -kampanjaan ja sen myötä tutustumaan ikäihmisten arkeen. Porvoo järjestää kampanja aikana kimppakävelyitä vanhustyön yksiköissä ja kaupunki kannustaa ulkoilemaan tuttujen ikäihmisten kanssa. Tehdään yhdessä hyvää ja varmistetaan, että ikäihmisten hyvinvointia lisäävät maksuttomat palvelut (kuten kävelykamutoiminta, tuolijumpat ja tasapainotunnit) turvataan myös tulevaisuudessa.

Anette Karlsson

Kolumni on julkaistu 31.8.2019 Uusimaassa.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...