Siirry pääsisältöön

Suomi kantaa vastuunsa

Geo Stenius kirjoittaa Uusimaassa (21.9.) pettymyksestään COVID-19-rokotteiden säästämiseen suomalaisia varten. Vaikka mielestäni on tärkeää suojella riskiryhmässä olevia sekä eturintamassa työskenteleviä, ajattelen myös, että meidän suomalaisten pitää olla solidaarisia ja toimia sen puolesta, että kaikki maailman kansalaiset saavat rokotteen. En kuitenkaan tehnyt pikaisia virhearvioita yhden uutisissa esille nostetun lauseen perusteella vaan perehdyin asiaan. Ilokseni havaitsin nopeasti, että Suomi todella kantaa vastuunsa globaalista pandemiasta lahjoittamalla noin kymmenen miljoonan euron edestä käyttämättömäksi jääneitä rokoteannoksia Maailman terveysjärjestön WHO:n perustaman COVAX-ohjelman kautta. Rokotteet ohjautuvat lahjoituksiin suoraan valmistajalta eivätkä ne saavu missään vaiheessa Suomeen. COVID-19-rokotteiden lahjoittaminen ei hidasta rokotustahtia Suomessa.

Suomi on sitoutunut yhdessä muiden EU-jäsenmaiden ja komission kanssa vahvasti solidaarisuuteen koronapandemian hoidossa tarvittavien rokotteiden, lääkkeiden ja diagnostiikan yhdenvertaisen saatavuuden edistämiseksi. Tämän myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on todennut mm. 18.9. Ykkösaamun haastattelussa. On tärkeää, että me hoidamme pandemiaa kotimaassa ja globaalisti. Kuten ministeri Kiuru on todennut, tauti ei ole ohi ennen kuin se on koko maailmassa ohi ja meidänkin intressimme on, että muualla maailmassakin rokotetaan. Kotimaassa olemme onnistuneet. Suomen menestystä koronatilanteen hoidossa voi arvioida faktojen pohjalta ja niiden perusteella olemme kiistatta parhaiden joukossa. Mittareina voidaan käyttää kuolleiden ja sairastuneiden määrää väkilukuun verrattuna, korkeinta ilmaantuvuuslukua, kansantaloutta ja rokotusten edistymistä.

Anette Karlsson

Vastine on julkaistu 26.9.2021 Uusimaassa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...