Kauppojen käytävillä on käsidesipurkkeja ja kylttejä, joissa pyydetään asiakkaita pitämään turvaväliä sekä henkilökuntaan että muihin asiakkaisiin. Ihmiset välttelevät katsekontaktia ja odottavat vuoroaan hyllyväliköissä. Vaikka turvavälin pitäminen on tavallista suomalaisessa arjessa, on nykytilanne tuntunut oudolta. Ihan kun hengitys haisisi ja kanssaihmiset kiertäisivät siksi kaukaa. Olen myös miettinyt pitävätkö ihmiset minua tylynä, kun otan etäisyyttä ja tervehdin nyökkäämällä. Aivot sanovat, että näin kuuluu toimia - mutta samalla jokin sisälläni huomauttaa, että tilanne on outo.
Voin vain kuvitella miltä asiakaspalvelussa työskentelevästä, kuten kaupan tai apteekin myyjästä, tuntuu. Heidän ammattikuvaan kuuluu olla kohtelias asiakkaalle - tervehtiä ja hymyillä. Samaan aikaan jokainen pelkää sairastumista, erityisesti riskiryhmässä olevien läheisten takia. Moni meistä, minä mukaan lukien, on kiittänyt sairaaloissa ja terveyskeskuksissa työskenteleviä ihmisiä - heitä, jotka taistelevat tätä tautia vastaan etulinjassa. Kiitoksen he ansaitsevat, mutta niin ansaitsevat myös muut yhteiskuntaamme pystyssä pitävät ammattiryhmät - heitä on tuhansia - ja heidän joukossaan on muun muassa päivittäistavarakauppojen ja apteekkien työntekijät. Nämä palvelut ovat meille kaikille välttämättömiä. He eivät myöskään voi jäädä kotiin, turvallisempiin etätöihin.
Luin vastikää Lapin Kansassa julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa myyjä kertoo miltä nyt tuntuu työskennellä kaupassa. Kirjoituksessa lukee: “Ilmoille pärskähtää aivastus, jonka perään niistetään kovaan ääneen. Saan käteeni nuhjuisen kymmenen euron setelin, joka on ollut nenäliinan alla. Annan vastarahan, useita erilaisia kolikoita. Pidätän hengitystäni ja toivotan hyvää päivänjatkoa. Käännän katseeni seuraavaan asiakkaaseen. Toistan tapahtuman satoja kertoja päivässä satojen eri ihmisten kanssa ”turvavälin” ollessa noin puoli metriä. En ole sairaanhoitaja suojavarusteissa – olen kaupan myyjä vailla suojaa.” Teki pahaa lukea tämä kirjoitus. Kirjoituksen myyjän tapaan toivon kanssaihmisiltä enemmän välittämistä ja vähemmän välinpitämättömyyttä.
Ollaan kohteliaita, ottamalla etäisyyttä. Noudatetaan ohjeita ja maltetaan, pian tämä yksinäinen ja etäinen aika on ohi. Tavallisempi arki ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen on edessä. Ja ehkä tästä kaikesta voi tulla jotain hyvääkin, kuten kanssaihmisten arvostuksen lisääntyminen ja ymmärrystä toimia paremmin myös influenssakautena. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus.
Anette Karlsson
Voin vain kuvitella miltä asiakaspalvelussa työskentelevästä, kuten kaupan tai apteekin myyjästä, tuntuu. Heidän ammattikuvaan kuuluu olla kohtelias asiakkaalle - tervehtiä ja hymyillä. Samaan aikaan jokainen pelkää sairastumista, erityisesti riskiryhmässä olevien läheisten takia. Moni meistä, minä mukaan lukien, on kiittänyt sairaaloissa ja terveyskeskuksissa työskenteleviä ihmisiä - heitä, jotka taistelevat tätä tautia vastaan etulinjassa. Kiitoksen he ansaitsevat, mutta niin ansaitsevat myös muut yhteiskuntaamme pystyssä pitävät ammattiryhmät - heitä on tuhansia - ja heidän joukossaan on muun muassa päivittäistavarakauppojen ja apteekkien työntekijät. Nämä palvelut ovat meille kaikille välttämättömiä. He eivät myöskään voi jäädä kotiin, turvallisempiin etätöihin.
Luin vastikää Lapin Kansassa julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa myyjä kertoo miltä nyt tuntuu työskennellä kaupassa. Kirjoituksessa lukee: “Ilmoille pärskähtää aivastus, jonka perään niistetään kovaan ääneen. Saan käteeni nuhjuisen kymmenen euron setelin, joka on ollut nenäliinan alla. Annan vastarahan, useita erilaisia kolikoita. Pidätän hengitystäni ja toivotan hyvää päivänjatkoa. Käännän katseeni seuraavaan asiakkaaseen. Toistan tapahtuman satoja kertoja päivässä satojen eri ihmisten kanssa ”turvavälin” ollessa noin puoli metriä. En ole sairaanhoitaja suojavarusteissa – olen kaupan myyjä vailla suojaa.” Teki pahaa lukea tämä kirjoitus. Kirjoituksen myyjän tapaan toivon kanssaihmisiltä enemmän välittämistä ja vähemmän välinpitämättömyyttä.
Ollaan kohteliaita, ottamalla etäisyyttä. Noudatetaan ohjeita ja maltetaan, pian tämä yksinäinen ja etäinen aika on ohi. Tavallisempi arki ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen on edessä. Ja ehkä tästä kaikesta voi tulla jotain hyvääkin, kuten kanssaihmisten arvostuksen lisääntyminen ja ymmärrystä toimia paremmin myös influenssakautena. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 21.4.2020 Loviisan Sanomissa.
