Siirry pääsisältöön

Enemmän välittämistä, vähemmän välinpitämättömyyttä

Kauppojen käytävillä on käsidesipurkkeja ja kylttejä, joissa pyydetään asiakkaita pitämään turvaväliä sekä henkilökuntaan että muihin asiakkaisiin. Ihmiset välttelevät katsekontaktia ja odottavat vuoroaan hyllyväliköissä. Vaikka turvavälin pitäminen on tavallista suomalaisessa arjessa, on nykytilanne tuntunut oudolta. Ihan kun hengitys haisisi ja kanssaihmiset kiertäisivät siksi kaukaa. Olen myös miettinyt pitävätkö ihmiset minua tylynä, kun otan etäisyyttä ja tervehdin nyökkäämällä. Aivot sanovat, että näin kuuluu toimia - mutta samalla jokin sisälläni huomauttaa, että tilanne on outo.

Voin vain kuvitella miltä asiakaspalvelussa työskentelevästä, kuten kaupan tai apteekin myyjästä, tuntuu. Heidän ammattikuvaan kuuluu olla kohtelias asiakkaalle - tervehtiä ja hymyillä. Samaan aikaan jokainen pelkää sairastumista, erityisesti riskiryhmässä olevien läheisten takia. Moni meistä, minä mukaan lukien, on kiittänyt sairaaloissa ja terveyskeskuksissa työskenteleviä ihmisiä - heitä, jotka taistelevat tätä tautia vastaan etulinjassa. Kiitoksen he ansaitsevat, mutta niin ansaitsevat myös muut yhteiskuntaamme pystyssä pitävät ammattiryhmät - heitä on tuhansia - ja heidän joukossaan on muun muassa päivittäistavarakauppojen ja apteekkien työntekijät. Nämä palvelut ovat meille kaikille välttämättömiä. He eivät myöskään voi jäädä kotiin, turvallisempiin etätöihin.

Luin vastikää Lapin Kansassa julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa myyjä kertoo miltä nyt tuntuu työskennellä kaupassa. Kirjoituksessa lukee: “Ilmoille pärskähtää aivastus, jonka perään niistetään kovaan ääneen. Saan käteeni nuhjuisen kymmenen euron setelin, joka on ollut nenäliinan alla. Annan vastarahan, useita erilaisia kolikoita. Pidätän hengitystäni ja toivotan hyvää päivänjatkoa. Käännän katseeni seuraavaan asiakkaaseen. Toistan tapahtuman satoja kertoja päivässä satojen eri ihmisten kanssa ”turvavälin” ollessa noin puoli metriä. En ole sairaanhoitaja suojavarusteissa – olen kaupan myyjä vailla suojaa.” Teki pahaa lukea tämä kirjoitus. Kirjoituksen myyjän tapaan toivon kanssaihmisiltä enemmän välittämistä ja vähemmän välinpitämättömyyttä.

Ollaan kohteliaita, ottamalla etäisyyttä. Noudatetaan ohjeita ja maltetaan, pian tämä yksinäinen ja etäinen aika on ohi. Tavallisempi arki ja yhteiskunnan jälleenrakentaminen on edessä. Ja ehkä tästä kaikesta voi tulla jotain hyvääkin, kuten kanssaihmisten arvostuksen lisääntyminen ja ymmärrystä toimia paremmin myös influenssakautena. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus.

Anette Karlsson


Kirjoitus on julkaistu 21.4.2020 Loviisan Sanomissa.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...