Siirry pääsisältöön

Porvoon sairaalan tulevaisuus turvattava!

Outi Lankia (kesk.) kirjoitti (UM 11.11.), että Porvoon sairaalan synnytysosaston poikkeuslupaa on jatkettava vuoteen 2019 saakka, jolloin hallituksen sosiaali- ja terveysuudistuksen itsehallintoalueiden ja sote-alueiden on tarkoitus astua voimaan. Porvoon sairaalan toiminnan turvaaminen on tärkeää meille kaikille itäuusmaalaisille, siksi kaikkien poliittisten toimijoiden, puolueesta riippumatta, tulee tehdä töitä yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Nuutti (sd.) ja minä aloitimme nimenkeräyksen Porvoon sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen ja synnytysosaston säilyttämiseksi. Kahdessa vuorokaudessa yli 1 000 henkilöä oli allekirjoittanut vetoomuksen. Vetoomus tullaan toimittamaan lähipäivinä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n hallitukselle ja toimitusjohtaja Aki Lindénille.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessaan (10.11.), että Vaasan keskussairaalan kaksikielinen synnytysosasto saa todennäköisesti jatkaa vuoden 2019 jälkeen. Kansalaisten vetoomuksella oli merkitystä Pohjanmaalla. Toivottavasti päättäjät kuulevat myös meitä itäuusmaalaisia ja toimivat sen puolesta, että meidän laadukas ja kaksikielinen sairaala saa jatkaa nykyistä toimintaansa.
Porvoon sairaalassa syntyy miltei 900 lasta vuodessa. Uuden päivystysasetuksen myötä synnytyksiä tulee olla vähintään 1 000 vuodessa, jotta lapsen ja äidin turvallisuus voidaan taata. Porvoon sairaala on kyennyt vastaamaan päivystysasetuksen turvallisuusvaatimuksiin siitä huolimatta, että synnytyksiä on alle tuhat vuodessa. Kun potilasturvallisuus toteutuu kustannustehokkaasti, on perusteltua jatkaa toimintaa, vaikka synnytyksiä on vaadittua vähemmän.
Nuorten ja työikäisten asukkaiden määrä kasvaa Porvoon alueella jatkuvasti. On odotettavissa, että lähitulevaisuudessa Porvoon sairaalassa syntyy vuositasolla yli tuhat lasta. Ei ole tarkoituksenmukaista ajaa toimivaa, kaksikielistä ja tulevaisuudessa tarpeellista palvelua alas. Porvoon sairaalan synnytysosastolle tulee myöntää poikkeuslupa vuoteen 2019 saakka ja hallituksen sekä HUS:n tulee sote-uudistuksen valmistelussa huomioida Porvoon sairaalan tarpeellisuus alueen tulevaisuuden kannalta.
Vaikuttamistyötä Porvoon sairaalan synnytysosaston ja ympärivuorokautisen päivystyksen turvaamiseksi on tehtävä nyt.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 17.11.2015 Uusimaassa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kirjallinen kysymys: SDP:n Karlsson vaatii toimia Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkien purkamiseksi

SDP:n kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Anette Karlsson on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkautumisesta ja kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Karlssonin mukaan tilanne on muodostunut vakavaksi oikeudenhoidon ongelmaksi, joka vaikuttaa suoraan tavallisten ihmisten elämään. – Ei ole oikein, että ihmiset joutuvat odottamaan oikeuden päätöstä kuukausia tai jopa vuosia. Jokainen viive vaikuttaa ihmisen arkeen – ja siksi tähän on puututtava, Karlsson sanoo. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen saapui viime vuonna yli 120 000 asiaa, mikä on yli 15 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Ruuhkat näkyvät sekä rikos- että riita-asioissa, ja käsittelyajat ovat kasvaneet huomattavasti. Esimerkiksi rikosasioiden keskimääräinen käsittelyaika on noussut alueella lähes kahdeksaan ja puoleen kuukauteen. Ylen selvityksen mukaan pahoinpitelyrikoksissa prosessin kokonaiskesto rikoksesta tuomioon on Itä-Uudellamaalla keskimäärin 685 päivää. – Kun ihminen joutuu...