Suomi harmaantuu – onko yhteiskunta valmis?

Tilastokeskuksen mukaan 20–59-vuotiaiden määrä vähenee vuoteen 2030 mennessä 12 prosenttia. Uudenmaan ikärakenne on edelleen suhteellisen nuorekas, sillä kahdeksaa yli 75-vuotiasta kohti on kymmenen alle kouluikäistä lasta. Huoltosuhde on koetuksella ja erityisesti hoiva-alalla on pulaa työvoimasta.
Elinajanodote kasvaa kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyessä. Vuonna 2013 syntyneiden poikalasten elinajanodote oli 77,8 vuotta ja tytöillä vastaavasti 83,8 vuotta. Yhä useampi kansalainen elää pidempään. Tarvitaan laadukkaita, monipuolisia ja yksilöllisiä vanhuspalveluita, jotka vastaavat nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeita.
Ikäihmisille tulee tarjota monipuolisempaa ja yksilöllisempää tukea. Erityisesti kuntouttavaan toimintaan tulee panostaa. Kuntouttavan toiminnan avulla voidaan ylläpitää ihmisen toimintakykyä pidempään, mikä puolestaan parantaa yksilön elämänlaatua ja säästää yhteiskunnan kustannuksia. Yhteisölliseen asumiseen tarvitaan uudenlaista ajattelua. Esimerkiksi Hollannissa vanhusten asumispalvelut ja asuminen on tuotu keskustoihin. Näiden palvelukeskusten tilat toimivat koko alueen olohuoneena kahviloineen ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksineen. Asukkaille yksilöllisesti räätälöity toiminta ja turvateknologia mahdollistaa aiempaa aktiivisemman elämän. Helsingin Kustaankartanon palvelukeskus on hyvä esimerkki tästä.
Ikäihmisillä tulee olla todellinen valinnanvapaus, joka tarkoittaa erilaisten palveluiden valikoimaa. Tosiasia on, etteivät kaikki vanhukset halua asua omassa kodissaan. Omassa kodissa asumiseen voi liittyä yksinäisyyttä tai pelkoa, jolloin on tärkeää, että vanhuksen huoli otetaan vakavasti ja hänelle tarjotaan vaihtoehtoja. Esimerkiksi opiskelijoiden solu-asumismuoto saattaisi toimia asumismuotona myös yksinäisille ikäihmisille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta. Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Kuntien on kiinnitettävä enemmän huomiota vanhuspalveluiden saatavuuteen ja alueensa omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin. Puolisot ovat monesti myös omaishoitajia ilman sopimusta ja etuja. Heillekin pitäisi tarjota palveluja, kuntoutusta ja virkistystä.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 14.1. Itäväylässä.