Siirry pääsisältöön

Kolumni: Teknologia ei korvaa ihmistä

Kävin hiljattain tapaamassa yli 90-vuotiasta isoäitiäni. Ihailen, miten hän pärjää kotonaan, vaikka askel on hidastunut ja arki vaatii yhä enemmän järjestelyjä. Katsoimme yhdessä videoita lasten touhuista puhelimeltani – ja hän totesi hymyillen, että hänen oma puhelimensa on vaikea käyttää. Hän ei ole yksin. Teknologia on monelle ikääntyneelle vierasta, ja usein myös meille nuoremmille.

Ikäinstituutin tuoreessa tutkimuksessa yli 74-vuotiaista 92 prosenttia on huolissaan ikäihmisille suunnattujen palvelujen riittävyydestä ja 82 prosenttia palvelujen digitalisoitumisesta. Huoli on oikeutettu. Kun palvelut siirtyvät verkkoon ja lähipalvelut harvenevat, osa ikääntyneistä jää helposti yksin, ilman tukea ja turvaa.

Olen pitkään ollut terveys- ja hyvinvointiteknologian puolestapuhuja. Oikein käytettynä teknologia voi tukea hoitoa ja parantaa elämänlaatua. Turvaranneke voi pelastaa hengen, etäseuranta voi lisätä turvallisuutta ja helpottaa hoitajien työtä. Mutta mikään laite ei korvaa ihmistä. Ihminen tuo läsnäolon, ymmärryksen ja turvan.

Siksi olen huolissani Orpon hallituksen suunnitelmasta laskea vanhushoivan henkilöstömitoitusta ja korvata osa hoivasta teknologialla. Hallitus leikkaa ensi vuonna hyvinvointialueilta 50 miljoonaa euroa sillä oletuksella, että teknologia vähentää hoitajien tarvetta. Tämä ei ole uudistamista vaan inhimillisen hoivan heikentämistä.

Meidän on kehitettävä palveluja, joissa ihminen ja teknologia toimivat rinnakkain, ei toisiaan vastaan. Jokaisella on oikeus hyvään hoivaan ja tulla kohdatuksi ihminen ihmiselle, myös silloin kun puhelimen käyttö tuntuu vaikealta.

Anette Karlsson

Kirjoitus on julkaistu 7.11.2025 Uusimaassa ja Loviisan Sanomissa.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Miten käy arvokkaalle järjestötoiminnalle?

Suomi on yhdistysten luvattu maa - mutta onko asia todella näin? Siinä missä Ranskassa kansalaiset edistävät tavoitteitaan ryhtymällä lakkoon tai lähtemällä kaduille, Suomessa kansalaisyhteiskunta on pitkälti järjestäytynyt yhdistyksiin. Katsomalla yhdistysten tilaa ja tunnelmia voidaankin sanoa paljon siitä, mitä suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle kuuluu. Tällä hetkellä näkymät eivät ole valoisat, sillä järjestötoiminta muuttuu entistä enemmän ammatilliseksi toiminnaksi ja vahvasti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien ohjaamaksi toiminnaksi. Järjestöjen toiminnan ammattimaistuminen ja tehostuminen ei ole itsessään huono asia. On kuitenkin huolestuttava kehityssuunta, jos järjestöt ajautuvat entistä enemmän julkisen sektorin palveluntuottajiksi tai yksityisten yritysten logiikalla toimiviksi toimijoiksi. Silloin järjestöjen luonne yhteiskunnallista muutosta ja uusia avauksia tekevinä toimijoina uhkaa heikentyä. Jos kansalaiset eivät enää kohtaa järjestötoiminnassa vaan ne pyörivä...