Koti on usein meille kaikille rakas paikka. Toisille koti on talo, jossa lapsuus on vietetty. Toisille kerrostalon osake, kun taas joillekin koti on siellä missä rakkaat ihmiset ja tavarat ovat. Joskus koti voi muuttua turvattomuuden, yksinäisyyden ja pelon paikaksi. Silloin kyse ei enää ole kodista, vaan jostain ihan muusta. Sellaisessa paikassa ei ole hyvä olla. Miksi pakotamme ja suljemme osan yhteiskuntamme ikääntyneistä sellaiseen paikkaan?
Hyvinvointiala HALI ry:n tuoreen selvityksen mukaan liian moni ikääntynyt odottaa hoivakotipaikkaa yli lain salliman ajan. Lain mukaan paikkaa pitää tarjota viimeistään kolmen kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Selvityksen mukaan lähes 52 prosenttia vastanneista ilmoitti laskevansa odotusajan myönteisestä palvelupäätöksestä, ei lain edellyttämästä hakemuksen jättämispäivästä. Osa kunnista jätti ilmoittamatta odotusajan verkkosivuillaan, vaikka lain mukaan tiedon tulee olla esillä. Selvitys osoittaa, että tilanne ei ole Suomessa sillä tasolla, jota sen odottaisi hyvinvointivaltiossa olevan.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen tavoitteena on mm. parantaa palveluiden laatua ja lisätä kansalaisten yhdenvertaisuutta. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon työtä ja ennen kaikkea huomion kiinnittämistä yhteiskuntamme ikääntyvien tarpeisiin. Omalla alueellani, Itä-Uudellamaalla, aluevaltuuston työ on alkanut mm. strategian valmistelulla. Sen yhteydessä sain tietää, että yli 12 prosenttia yli 75-vuotiaista alueen asukkaista kokee, että heillä on vähintään suuria vaikeuksia itsestään huolehtimisessa. Maan keskiarvo on noin kymmenen prosenttia. Oman alueeni, mutta myös koko Suomen luku on huolestuttava. Suomessa on kotona paljon vanhuksia, jotka eivät minkään inhimillisen arvioinnin perusteella voi asua kotona. On esimerkiksi paljon muistisairaita ihmisiä, jotka eivät tiedä, että he ovat kotona. Ei voi mitenkään riittää, että heidän luonaan käy kotihoito. Vaikka kotihoito kävisi vartin neljästi päivässä, se tarkoittaa, että muistisairas on 23 tuntia vuorokaudesta yksin.
Kenenkään ei pitäisi kokea jäävänsä yksin ja turvattomasti oman kotinsa vangiksi. Hyvinvointialueiden pitää löytää yhdessä alueen kuntien kanssa ratkaisuja, joiden avulla ikääntyneiden palvelutarpeita voidaan paremmin huomioida. Palveluasumiseen siirtymisen kriteerit eivät saa olla liian kireät, eikä palveluiden piiriin pääsyä saa rajoittaa kotona-asumiseen liittyvien mittareiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarvitaan enemmän muita ns. välimuodon asumismuotoja, kuten senioriasumista ja perhehoitoa. Sellaista asumista, jossa ikääntyvä voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään. Meidän nuorempien on varmistettava, että tämä toteutuu myös ikääntyvien osalta.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 23.6.2022 Demokraatissa.
Hyvinvointiala HALI ry:n tuoreen selvityksen mukaan liian moni ikääntynyt odottaa hoivakotipaikkaa yli lain salliman ajan. Lain mukaan paikkaa pitää tarjota viimeistään kolmen kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Selvityksen mukaan lähes 52 prosenttia vastanneista ilmoitti laskevansa odotusajan myönteisestä palvelupäätöksestä, ei lain edellyttämästä hakemuksen jättämispäivästä. Osa kunnista jätti ilmoittamatta odotusajan verkkosivuillaan, vaikka lain mukaan tiedon tulee olla esillä. Selvitys osoittaa, että tilanne ei ole Suomessa sillä tasolla, jota sen odottaisi hyvinvointivaltiossa olevan.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen tavoitteena on mm. parantaa palveluiden laatua ja lisätä kansalaisten yhdenvertaisuutta. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon työtä ja ennen kaikkea huomion kiinnittämistä yhteiskuntamme ikääntyvien tarpeisiin. Omalla alueellani, Itä-Uudellamaalla, aluevaltuuston työ on alkanut mm. strategian valmistelulla. Sen yhteydessä sain tietää, että yli 12 prosenttia yli 75-vuotiaista alueen asukkaista kokee, että heillä on vähintään suuria vaikeuksia itsestään huolehtimisessa. Maan keskiarvo on noin kymmenen prosenttia. Oman alueeni, mutta myös koko Suomen luku on huolestuttava. Suomessa on kotona paljon vanhuksia, jotka eivät minkään inhimillisen arvioinnin perusteella voi asua kotona. On esimerkiksi paljon muistisairaita ihmisiä, jotka eivät tiedä, että he ovat kotona. Ei voi mitenkään riittää, että heidän luonaan käy kotihoito. Vaikka kotihoito kävisi vartin neljästi päivässä, se tarkoittaa, että muistisairas on 23 tuntia vuorokaudesta yksin.
Kenenkään ei pitäisi kokea jäävänsä yksin ja turvattomasti oman kotinsa vangiksi. Hyvinvointialueiden pitää löytää yhdessä alueen kuntien kanssa ratkaisuja, joiden avulla ikääntyneiden palvelutarpeita voidaan paremmin huomioida. Palveluasumiseen siirtymisen kriteerit eivät saa olla liian kireät, eikä palveluiden piiriin pääsyä saa rajoittaa kotona-asumiseen liittyvien mittareiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi tarvitaan enemmän muita ns. välimuodon asumismuotoja, kuten senioriasumista ja perhehoitoa. Sellaista asumista, jossa ikääntyvä voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään. Meidän nuorempien on varmistettava, että tämä toteutuu myös ikääntyvien osalta.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 23.6.2022 Demokraatissa.
