Tulin mukaan kuntapolitiikkaan vuonna 2017. Odotukset tulevalle kaudelle olivat suuret. Halusin laittaa kaupungin koulut kuntoon, päästä eroon sisäilmaongelmista ja turvata jokaiselle porvoolaiselle lapselle turvallisen ja viihtyisän koulutaipaleen. Tämän unelman toteutumiseen on vielä matkaa. Onnistumisia on koettu, mutta myös pettymystä ja suuttumusta mahtuu näihin kahteen kuluneeseen vuoteen. Erityisen vihaiseksi minut on saanut jatkuvat kiinteistöjämme koskevat ongelmat. Aina kun tuntuu, että pääsemme eteenpäin, niin jokin uusi ongelma kolkuttaa ovelle. Viimeisimpänä jäähalli, sitä ennen Pääskytien koulu, A-E koulu, Kvarnbackens skola ja Ilolan päiväkoti vain muutamia mainitakseni.
Julkisessa keskustelussa olleiden ongelmakohteiden lisäksi on myös muita, esimerkiksi Tulliportin koulu, eli rakennus, jossa osa A-E koulun pienluokista sekä nykyään myös iltapäiväkerho toimii. Ihmettelin jo kuntavaalien alla miksei kyseistä rakennusta purettu ja suunniteltu erityisoppilaiden tilat uuden Strömborska skolanin kylkeen. Tämän kestävän ratkaisun sijaan päätettiin korjata rakennusta 300 000 eurolla. Pian katto alkoi vuotaa ja taas korjattiin, mutta vain pintapuoleisesti. Vesikaton uusinta jätettiin odottamaan tietoa siitä, millainen katto sopisi maisemaan. Vielä odotellaan. Toiminta on osittain epäkäytännöllisissä tiloissa, kuten toimistotilaksi suunnitellussa pienessä huoneessa. Lapset saivat tyytyä kohtaloonsa. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Näin ei voi jatkua!
On hölmöläisen hommaa korjata vähän sieltä ja vähän täältä – ja kaiken lisäksi vasta sitten kun tulipalo on jo sylissä. Tarvitaan pitkäjänteisempää suunnittelua, ennakointia ja valvontaa. Ja ennen kaikkea suunnitelmallista kunnossapitoa ja peruskorjausta. Rakennus menee pilalle, jos maalit repsottavat vuosikaudet, katossa on reikiä tai jos ilmanvaihtoa ei huolleta. Uudisrakennusten ja korjausten ikuisuuksia kestävä suunnittelu ja neliöiden viilaaminen säästömielessä tulee myös kalliiksi. Lyhyessä ajassa säästö on syöty suunnittelusta ja viivästyksestä tulevilla kustannuksilla. Lopputuloksena saadaan huonompaa yhtä kalliilla. Ja pahimmassa tapauksessa saadaan toimimatonta tai riittämätöntä, kuten joidenkin uusien päiväkotien kohdalla on käynyt. Näistä virheistä kärsivät eniten lapset. Toivon todella, että tämä hölmöläisen homma loppuu Porvoossa.
Anette Karlsson
Julkisessa keskustelussa olleiden ongelmakohteiden lisäksi on myös muita, esimerkiksi Tulliportin koulu, eli rakennus, jossa osa A-E koulun pienluokista sekä nykyään myös iltapäiväkerho toimii. Ihmettelin jo kuntavaalien alla miksei kyseistä rakennusta purettu ja suunniteltu erityisoppilaiden tilat uuden Strömborska skolanin kylkeen. Tämän kestävän ratkaisun sijaan päätettiin korjata rakennusta 300 000 eurolla. Pian katto alkoi vuotaa ja taas korjattiin, mutta vain pintapuoleisesti. Vesikaton uusinta jätettiin odottamaan tietoa siitä, millainen katto sopisi maisemaan. Vielä odotellaan. Toiminta on osittain epäkäytännöllisissä tiloissa, kuten toimistotilaksi suunnitellussa pienessä huoneessa. Lapset saivat tyytyä kohtaloonsa. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Näin ei voi jatkua!
On hölmöläisen hommaa korjata vähän sieltä ja vähän täältä – ja kaiken lisäksi vasta sitten kun tulipalo on jo sylissä. Tarvitaan pitkäjänteisempää suunnittelua, ennakointia ja valvontaa. Ja ennen kaikkea suunnitelmallista kunnossapitoa ja peruskorjausta. Rakennus menee pilalle, jos maalit repsottavat vuosikaudet, katossa on reikiä tai jos ilmanvaihtoa ei huolleta. Uudisrakennusten ja korjausten ikuisuuksia kestävä suunnittelu ja neliöiden viilaaminen säästömielessä tulee myös kalliiksi. Lyhyessä ajassa säästö on syöty suunnittelusta ja viivästyksestä tulevilla kustannuksilla. Lopputuloksena saadaan huonompaa yhtä kalliilla. Ja pahimmassa tapauksessa saadaan toimimatonta tai riittämätöntä, kuten joidenkin uusien päiväkotien kohdalla on käynyt. Näistä virheistä kärsivät eniten lapset. Toivon todella, että tämä hölmöläisen homma loppuu Porvoossa.
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 8.6.2019 Uusimaassa.
