Siirry pääsisältöön

Mitä on opiskelija-aktivismi?

Minulle opiskelija-aktivismi tarkoittaa yhteiskuntaan vaikuttamista. Opiskelija voi vaikuttaa yhteiskuntaan monella eri tavalla. Itse olen vaikuttanut yhteiskuntaan mm. äänestämällä, toimimalla opiskelijakunnassa, olemalla kunnallisvaaliehdokas ja toimimalla poliittisen opiskelijajärjestön puheenjohtajana.
Lähdin fuksivuotena mukaan opiskelijakunnan toimintaan, sillä halusin saada kaiken irti opiskelijaelämästä. Oma käsitykseni opiskelijaelämästä pohjautui silloin enemmän amerikkalaisiin elokuviin kuin todellisuuteen. Todellisuus on kuitenkin ollut mielekkäämpää kun mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja kokenut onnistumisia. Olen opiskelija-aktiivivuosieni aikana kasvanut ihmisenä ja saanut korvaamattomia kokemuksia.
Minulle opiskelija-aktivismi on osallistumista ja vaikuttamista yhteiskuntaan. Vaikuttamista teen itse pääsääntöisesti tapaamalla ihmisiä sekä avaamalla keskustelua mielipidekirjoitusten muodossa. Kerran elämäni aikana olen osallistunut mielenosoitukseen, vuonna 2013 opintotukimielenosoitukseen. Mielenosoitus ei ole mielestäni toimivin tapa vaikuttaa, vaikka allekirjoitan sen, että mielenosoitus vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Uskon, että vuoden 2013 mielenosoitukseen osallistuneet 6 000 opiskelijaa muistavat tapahtuneet vielä vanhuuspäivinään.
Opiskelija-aktivismin kauneutta on, että ei ole yhtä ainoaa muotoa toteuttaa sitä. Maailma ei muutu, ellei sitä muuteta. Ja muutos saavutetaan rohkeudella ja yhteistyöllä.
Anette Karlsson