Kuvittele kymmenenvuotias, joka lähtee kouluun ilman aamupalaa. Hän istuu matematiikan tunnilla nälkäisenä ja väsyneenä, eikä jaksa keskittyä. Illalla hän jää kotiin tai ajautuu väärään seuraan, koska perheellä ei ole varaa harrastuksiin – ja kun hän kotona avaa jääkaapin, siellä ei ole juuri mitään. Tämä ei ole yksittäinen tarina, vaan todellisuutta myös täällä Itä-Uudellamaalla.
Itä-Uudellamaalla ruoka-avun jonot kasvavat. Lastensuojeluilmoitusten määrä on nousussa, mikä kertoo perheiden arjen kuormittumisesta. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on kuitenkin onnistunut tukemaan perheitä niin, että huostaanottoja on edelleen vähän – ja tästä ennaltaehkäisevästä työstä on pidettävä kiinni.
On myös hyvä muistaa, että köyhyys ei aina liity työttömyyteen. Myös pienipalkkaiset vanhemmat, etenkin yksinhuoltajat, kamppailevat arjessa. Lapsen vanhempi tekee pitkää päivää pienellä palkalla, mutta palkka ei vain riitä kattamaan kaikkia perheen pakollisia menoja. Yksinhuoltajaäiti voi palata iltavuorosta väsyneenä kotiin, jota ei ehdi siivota, ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Lapset yrittävät pärjätä omin päin. Riski lapsen ulkopuolisuuden tunteelle kasvaa.
Orpon hallitus on leikannut asumistukea, poistanut työttömyysturvan lapsikorotukset ja nostanut terveydenhuollon asiakasmaksuja.
THL:n mukaan suunnitteilla olevat toimeentulotuen leikkaukset syventävät köyhyyttä entisestään – jopa 31 000 lasta lisää ajautuu köyhyyteen. Samalla suuryritysten ja varakkaiden veroja on kevennetty. Tämä on poliittinen valinta, ei väistämätön pakko.
Itä-Uudenmaan kunnissa on onneksi hyviä esimerkkejä lasten tukemisesta. Alueen kuntien harrastamisen mallit tarjoavat lapsille mahdollisuuden harrastaa maksutta koulupäivän yhteydessä. Työskennellessäni Pohjoismaiden neuvostossa sain olla mukana, kun malli tuotiin Islannista Suomeen – ja Marinin hallitus teki siitä valtakunnallisen.
Tämä on juuri sitä työtä, joka ehkäisee ongelmia ja vahvistaa lasten hyvinvointia.
Meillä on osaavia ammattilaisia ja hyviä tukimuotoja, mutta ne eivät riitä ilman poliittista tahtoa. Lapsikorotukset voidaan palauttaa, asumistukea puolustaa ja harrastusmahdollisuuksia vahvistaa, jotta jokainen lapsi saa lämpimän aterian, turvallisen kodin ja tunteen, että kuuluu joukkoon.
Kun mietimme, millaisen Itä-Uudenmaan jätämme lapsillemme, kysymys on yksinkertainen: hyväksymmekö, että nälkä ja eriarvoisuus muuttuvat arjeksi – vai rakennammeko alueen, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus hyvään elämään? Minä valitsen jälkimmäisen.
Itä-Uudellamaalla ruoka-avun jonot kasvavat. Lastensuojeluilmoitusten määrä on nousussa, mikä kertoo perheiden arjen kuormittumisesta. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on kuitenkin onnistunut tukemaan perheitä niin, että huostaanottoja on edelleen vähän – ja tästä ennaltaehkäisevästä työstä on pidettävä kiinni.
On myös hyvä muistaa, että köyhyys ei aina liity työttömyyteen. Myös pienipalkkaiset vanhemmat, etenkin yksinhuoltajat, kamppailevat arjessa. Lapsen vanhempi tekee pitkää päivää pienellä palkalla, mutta palkka ei vain riitä kattamaan kaikkia perheen pakollisia menoja. Yksinhuoltajaäiti voi palata iltavuorosta väsyneenä kotiin, jota ei ehdi siivota, ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Lapset yrittävät pärjätä omin päin. Riski lapsen ulkopuolisuuden tunteelle kasvaa.
Orpon hallitus on leikannut asumistukea, poistanut työttömyysturvan lapsikorotukset ja nostanut terveydenhuollon asiakasmaksuja.
THL:n mukaan suunnitteilla olevat toimeentulotuen leikkaukset syventävät köyhyyttä entisestään – jopa 31 000 lasta lisää ajautuu köyhyyteen. Samalla suuryritysten ja varakkaiden veroja on kevennetty. Tämä on poliittinen valinta, ei väistämätön pakko.
Itä-Uudenmaan kunnissa on onneksi hyviä esimerkkejä lasten tukemisesta. Alueen kuntien harrastamisen mallit tarjoavat lapsille mahdollisuuden harrastaa maksutta koulupäivän yhteydessä. Työskennellessäni Pohjoismaiden neuvostossa sain olla mukana, kun malli tuotiin Islannista Suomeen – ja Marinin hallitus teki siitä valtakunnallisen.
Tämä on juuri sitä työtä, joka ehkäisee ongelmia ja vahvistaa lasten hyvinvointia.
Meillä on osaavia ammattilaisia ja hyviä tukimuotoja, mutta ne eivät riitä ilman poliittista tahtoa. Lapsikorotukset voidaan palauttaa, asumistukea puolustaa ja harrastusmahdollisuuksia vahvistaa, jotta jokainen lapsi saa lämpimän aterian, turvallisen kodin ja tunteen, että kuuluu joukkoon.
Kun mietimme, millaisen Itä-Uudenmaan jätämme lapsillemme, kysymys on yksinkertainen: hyväksymmekö, että nälkä ja eriarvoisuus muuttuvat arjeksi – vai rakennammeko alueen, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus hyvään elämään? Minä valitsen jälkimmäisen.
Anette Karlsson
Kirjoitus on julkaistu 26.9.2025 Uusimaassa.
