Muutama päivä sitten sain yllättävän yhteydenoton. Opettaja vuosien takaa kyseli kuulumisiani. Muistot nuoruudesta tulvivat mieleen. Lapsuuttani varjostivat päihdeongelmat ja taloudelliset vaikeudet. Ylä-asteella koulumotivaationi oli lähes nolla ja selviydyin nipin napin eteenpäin amikseen. Lukio ei olisi ollut minulle vaihtoehto. Itseasiassa kymppiluokka, jonne suurin osa ystävistäni meni, oli se paikka minne uskoin päätyväni. Useamman mutkan ja muuton kautta valmistuin ammattiin. Kylläkin väärään ammattiin, mutta silloin en sitä tiennyt. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lakkiaisia vietettiin pari vuotta amiksesta valmistautumisen jälkeen.
Lakkiaiset olivat jotenkin juhlallisempi tilaisuus. Ammatillisen tutkinnon arvostus oli silloin vielä olematonta. Askelia on otettu parempaan suuntaan, mutta vieläkin amiksia pidetään toisarvoisina. Luin eräältä keskustelupalstalta, että perheen kaksi lasta oli valmistunut samana keväänä - toinen ylioppilaaksi, toinen ammattiin. Yhteisjuhlat järjestettiin, mutta erot näkyivät lahjoissa - toinen sai arvokkaita lahjoja, toinen ei. Samaisella keskustelupalstalla osa kommentoijista olivat sitä mieltä, että näin kuuluukin olla - “olihan toinen uurastanut enemmän kuin toinen”. Jokin alkoi kiehua sisälläni. Meidän tulisi olla ylpeitä jokaisesta koulupolulla etenevästä nuoresta. Erityisesti, jos tämä nuori onnistuu suorittamaan toisen asteen tutkinnon. Suomessa on nimittäin liikaa nuoria, jotka eivät koskaan saa toisen asteen tutkintoa suoritettua tai edes saa mahdollisuutta opiskella toisella asteella.
Tämän kevään etäkoulu ja itsenäinen opiskelu ei sovi kaikille. Varsinkaan niille, joilla on epävakaat kotiolot. He harvoin ovat niitä nuoria, jotka kirjoittavat rivin L:iä ylioppilaskirjoituksissa. Heidän saavutukset ansaitsevat kuitenkin yhtälailla onnitteluja, sillä riman alta ponnistaminen tyydyttäviin tai jopa hyviin arvosanoihin on upea suoritus. Olen vasta aikuisiällä ymmärtänyt olla ylpeä siitä, että sain vaikeiden nuoruusvuosien jälkeen ammatillisen tutkinnon suoritettua. Äitini ymmärsi olla ylpeä aiemmin. Jokaisen vanhemman, sukulaisen ja läheisen tulisi olla ylpeä nuoresta joka yrittää parhaansa. Onnittelut kaikille peruskoulun päättäville ja toisen asteen tutkinnon suorittaneille - maailma on teille avoinna, olkaa ylpeitä itsestänne ja suorituksestanne!
Anette Karlsson
Lakkiaiset olivat jotenkin juhlallisempi tilaisuus. Ammatillisen tutkinnon arvostus oli silloin vielä olematonta. Askelia on otettu parempaan suuntaan, mutta vieläkin amiksia pidetään toisarvoisina. Luin eräältä keskustelupalstalta, että perheen kaksi lasta oli valmistunut samana keväänä - toinen ylioppilaaksi, toinen ammattiin. Yhteisjuhlat järjestettiin, mutta erot näkyivät lahjoissa - toinen sai arvokkaita lahjoja, toinen ei. Samaisella keskustelupalstalla osa kommentoijista olivat sitä mieltä, että näin kuuluukin olla - “olihan toinen uurastanut enemmän kuin toinen”. Jokin alkoi kiehua sisälläni. Meidän tulisi olla ylpeitä jokaisesta koulupolulla etenevästä nuoresta. Erityisesti, jos tämä nuori onnistuu suorittamaan toisen asteen tutkinnon. Suomessa on nimittäin liikaa nuoria, jotka eivät koskaan saa toisen asteen tutkintoa suoritettua tai edes saa mahdollisuutta opiskella toisella asteella.
Tämän kevään etäkoulu ja itsenäinen opiskelu ei sovi kaikille. Varsinkaan niille, joilla on epävakaat kotiolot. He harvoin ovat niitä nuoria, jotka kirjoittavat rivin L:iä ylioppilaskirjoituksissa. Heidän saavutukset ansaitsevat kuitenkin yhtälailla onnitteluja, sillä riman alta ponnistaminen tyydyttäviin tai jopa hyviin arvosanoihin on upea suoritus. Olen vasta aikuisiällä ymmärtänyt olla ylpeä siitä, että sain vaikeiden nuoruusvuosien jälkeen ammatillisen tutkinnon suoritettua. Äitini ymmärsi olla ylpeä aiemmin. Jokaisen vanhemman, sukulaisen ja läheisen tulisi olla ylpeä nuoresta joka yrittää parhaansa. Onnittelut kaikille peruskoulun päättäville ja toisen asteen tutkinnon suorittaneille - maailma on teille avoinna, olkaa ylpeitä itsestänne ja suorituksestanne!
Anette Karlsson
Kolumni on julkaistu 31.5.2020 Uusimaassa ja Loviisan Sanomissa.
