Siirry pääsisältöön

Kolumni: Ollaan ylpeitä meidän nuorista

Muutama päivä sitten sain yllättävän yhteydenoton. Opettaja vuosien takaa kyseli kuulumisiani. Muistot nuoruudesta tulvivat mieleen. Lapsuuttani varjostivat päihdeongelmat ja taloudelliset vaikeudet. Ylä-asteella koulumotivaationi oli lähes nolla ja selviydyin nipin napin eteenpäin amikseen. Lukio ei olisi ollut minulle vaihtoehto. Itseasiassa kymppiluokka, jonne suurin osa ystävistäni meni, oli se paikka minne uskoin päätyväni. Useamman mutkan ja muuton kautta valmistuin ammattiin. Kylläkin väärään ammattiin, mutta silloin en sitä tiennyt. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lakkiaisia vietettiin pari vuotta amiksesta valmistautumisen jälkeen.

Lakkiaiset olivat jotenkin juhlallisempi tilaisuus. Ammatillisen tutkinnon arvostus oli silloin vielä olematonta. Askelia on otettu parempaan suuntaan, mutta vieläkin amiksia pidetään toisarvoisina. Luin eräältä keskustelupalstalta, että perheen kaksi lasta oli valmistunut samana keväänä - toinen ylioppilaaksi, toinen ammattiin. Yhteisjuhlat järjestettiin, mutta erot näkyivät lahjoissa - toinen sai arvokkaita lahjoja, toinen ei. Samaisella keskustelupalstalla osa kommentoijista olivat sitä mieltä, että näin kuuluukin olla - “olihan toinen uurastanut enemmän kuin toinen”. Jokin alkoi kiehua sisälläni. Meidän tulisi olla ylpeitä jokaisesta koulupolulla etenevästä nuoresta. Erityisesti, jos tämä nuori onnistuu suorittamaan toisen asteen tutkinnon. Suomessa on nimittäin liikaa nuoria, jotka eivät koskaan saa toisen asteen tutkintoa suoritettua tai edes saa mahdollisuutta opiskella toisella asteella.

Tämän kevään etäkoulu ja itsenäinen opiskelu ei sovi kaikille. Varsinkaan niille, joilla on epävakaat kotiolot. He harvoin ovat niitä nuoria, jotka kirjoittavat rivin L:iä ylioppilaskirjoituksissa. Heidän saavutukset ansaitsevat kuitenkin yhtälailla onnitteluja, sillä riman alta ponnistaminen tyydyttäviin tai jopa hyviin arvosanoihin on upea suoritus. Olen vasta aikuisiällä ymmärtänyt olla ylpeä siitä, että sain vaikeiden nuoruusvuosien jälkeen ammatillisen tutkinnon suoritettua. Äitini ymmärsi olla ylpeä aiemmin. Jokaisen vanhemman, sukulaisen ja läheisen tulisi olla ylpeä nuoresta joka yrittää parhaansa. Onnittelut kaikille peruskoulun päättäville ja toisen asteen tutkinnon suorittaneille - maailma on teille avoinna, olkaa ylpeitä itsestänne ja suorituksestanne!

Anette Karlsson


Kolumni on julkaistu 31.5.2020 Uusimaassa ja Loviisan Sanomissa.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa . Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus. Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa. Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollis...

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kolumni: Rohkeilla kokeiluilla parempaa palvelua

Viime aikoina on puhuttu paljon digitalisaatiosta ja terveysteknologian tuomista muutoksista sosiaali- ja terveyssektorille. Tiedän, että teknologia pelottaa monia – joskus myös minua. Kehitys menee niin nopeasti eteenpäin, että vaikka olenkin melko nuori, on moni asia minullekin uutta ja vaikeaa. On selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on varmistettava, että jokainen saa tarvitsemaansa palvelut. Digitön elämä ei ole synonyymi palveluttomalle elämälle. Tämä ei kuitenkaan poissulje uusien mahdollisuuksien kokeilemista. Itseasiassa olen rohkeiden kokeiluiden kannattaja. Rohkeiden kokeiluiden mahdollistaminen on kirjattu Porvoon kaupungin strategiaan ja se tulisi kirjata myös hyvinvointialueen palvelustrategiaan. Toki se olisi voinut olla mukana myös hyvinvointialueen strategiassa, mutta viime vuonna vauhti oli niin kovaa, etten ainakaan itse tajunnut nostaa asiaa esille, kun strategiaa valmisteltiin. Mutta miksi sitten tarvitsemme rohkeita kokeiluja? Mielestäni kokeilut ovat tärk...