Siirry pääsisältöön

Puheenvuoro: Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja KAA 5/2025

Arvoisa puhemies, Ärade talman

Suomen vesistöt ovat meille suomalaisille sydämen asia. Lähivesistöt – järvet, joet ja rannikko – ovat monille tärkeintä lähiluontoa. Silti monin paikoin vedet voivat huonosti – Itämeri ja monet joet ovat rehevöityneet ja erinomaisessa kunnossa olevia vesistöjä on enää vähän. Ei siis ihme, että ihmiset ovat huolissaan. Kansalaisaloite, jonka yli 50 000 suomalaista on allekirjoittanut, ei ole turha huuto vaan tärkeä keskustelun avaus.

Kahden pienen lapsen äitinä tämä koskettaa minua henkilökohtaisesti. Haluan, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mahdollisuus uida kirkkaissa vesissä ja kokea puhdas luonto kaikkialla Suomessa.

Me tiedämme, että vihreän siirtymän investointeja tarvitaan – kaivoksia, akkumateriaalitehtaita ja muuta uutta teollisuutta. Vihreää siirtymää ei kuitenkaan voi edistää, jos se romuttaa vesistömme. Samalla täytyy myöntää, että kaikki investoinnit kuormittavat luontoa. Nyt on löydettävä ratkaisut, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan sulfaatti pitäisi lisätä haitallisten aineiden asetukseen ja sille olisi asetettava tieteellisesti johdetut ympäristönlaatunormit. Uusien tutkimusten mukaan suuret sulfaattimäärät haittaavat erityisesti järvien eliöstöä. Myös vaikutukset Suomen rannikkoalueilla voivat olla haitallisempia kuin meriin yleensä, sillä Itämeressä on sulfaattia luonnostaan vähemmän kuin valtamerissä. On myös tärkeää, että yritykset käyttävät prosesseissaan parasta käyttökelpoista tekniikkaa, vaikka se lisäisi hankkeiden kustannuksia.

On kaikkien etu, että säännöt ovat selvät ja ennakoitavat. Lupaprosesseihin tarvitaan riittävät resurssit, jotta päätökset ovat laadukkaita ja syntyvät ajoissa. Investointivarmuus ja ympäristönsuojelu eivät sulje toisiaan pois – ne voivat kulkea käsi kädessä, kun lainsäädäntö on ajan tasalla ja päätöksenteko avointa.

Arvoisa puhemies

Kansalaisaloitteen viesti on tärkeä. Vesistöjen kuormitusta on vähennettävä ja uudet investoinnit toteutettava kestävällä tavalla. Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille ja allekirjoittajille – olette erittäin tärkeällä asialla.

Toivon, että ympäristövaliokunta käsittelee aloitteen ripeästi ja laadukkaasti ja arvioi sen toteuttamismahdollisuudet ja tekee selkeät suosituksen lainsäädännön parantamiseksi.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Kirjallinen kysymys: SDP:n Karlsson vaatii toimia Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkien purkamiseksi

SDP:n kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Anette Karlsson on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden ruuhkautumisesta ja kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Karlssonin mukaan tilanne on muodostunut vakavaksi oikeudenhoidon ongelmaksi, joka vaikuttaa suoraan tavallisten ihmisten elämään. – Ei ole oikein, että ihmiset joutuvat odottamaan oikeuden päätöstä kuukausia tai jopa vuosia. Jokainen viive vaikuttaa ihmisen arkeen – ja siksi tähän on puututtava, Karlsson sanoo. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen saapui viime vuonna yli 120 000 asiaa, mikä on yli 15 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Ruuhkat näkyvät sekä rikos- että riita-asioissa, ja käsittelyajat ovat kasvaneet huomattavasti. Esimerkiksi rikosasioiden keskimääräinen käsittelyaika on noussut alueella lähes kahdeksaan ja puoleen kuukauteen. Ylen selvityksen mukaan pahoinpitelyrikoksissa prosessin kokonaiskesto rikoksesta tuomioon on Itä-Uudellamaalla keskimäärin 685 päivää. – Kun ihminen joutuu...