Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Loviisan satama merkityt tekstit.

Loviisalle tärkeitä asioita edistettävä!

Nyt kansalaisilla on mahdollisuus päättää kuka edustaa meitä tulevat neljä vuotta eduskunnassa. Kansanedustajan tulee toimia koko Suomen edun mukaisesti, mutta myös edistäen oman alueensa asioita. Tulevalla hallituskaudella Loviisan kannalta keskeisiä asioita ovat Loviisa 3:n edistäminen, Loviisan sataman kilpailukyvyn ylläpitäminen ja Porvoon sairaalan tulevaisuuden turvaaminen. Fortumille tulee myöntää lupa Loviisa 3:n rakentamiseksi. Valtion enemmistöomistuksessa olevan Fortumin Loviisa 1 ja Loviisa 2 käyttöluvat umpeutuvat viidentoista vuoden sisällä. Korvaava Loviisa 3-voimala vähentäisi Suomen riippuvuutta tuontienergiasta ja vahvistaisi energiaomavaraisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkäyttöarvion (2009) mukaan Suomeen tarvitaan kaksi voimalaa: yksi uusi ja yksi Loviisan voimalan korvaava investointi. On selvää, että Vanhasen hallituksen (2010) päätös myöntää lupa Fennovoimalle ja TVO:lle Fortumin sijaan oli virhe. Tulevalla kaudella asia on korjattava ja Loviisa 3...