Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella julkinen sektori merkityt tekstit.

Kolumni: Julkisen sektorin ahdinko

Julkisen sektorin arvokasta hoidon, hoivan, sosiaalihuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tukipalveluiden työtä tekevät ihmiset vaativat oikeutetusti arvostusta - lakkoja on nähty ympäri maan ja sovintoa kaivataan jo kovasti. Tarvitaan sovintoesitys, johon sisältyy pidempiaikainen palkkaohjelma koko kuntasektorille, terveydenhuoltohenkilökunta mukaan lukien. Arvokasta työtä tekevät ihmiset ovat oikeutetusti ajamassa työolojen ja palkkauksen parannuksia. He ovat saaneet kuulla yli 10 vuotta, kuinka “nyt ei ole oikea aika”. Finanssikriisin jälkeen kokoomusjohtoiset hallitukset ovat johtaneet maata tiukalla leikkauspolitiikalla ja edellisellä hallituskaudella oikeistohallitus sai uhkaamalla aikaan työntekijöitä kurittavan kiky-sopimuksen. Kohtuuttoman tasapainottamisen aikakausi päättyi ja kuntatalous tuli kuntoon vasta Rinteen/Marinin hallituksen tulevaisuuspolitiikan myötä. Mutta sitten tuli korona. Opettajat ja varhaiskasvattajat eivät enää voi ummistaa silmiään, kun edessä on ja...

Liian suuri julkinen sektori?

Suomi on monissa kansainvälisissä vertailuissa maailman huippua. Pärjäämme hyvin kilpailukykyvertailuissa, kouluvertailuissa ja hallinnon tehokkuuden vertailussa. Suomi on myös paras paikka äideille. Tämä kaikki on pohjoismaisen hyvinvointivaltion ansiota. Tästä huolimatta useat eduskuntapuolueet kritisoivat julkisen sektorin kokoa ja esittävät erilaisia leikkauslistoja. Keskustan  Juha Sipilä  vaatii valtion ja kuntien työntekijöiden määrän vähentämistä kymmenillä tuhansilla, myös Perussuomalaisten  Timo Soini  arvioi, että julkisella sektorilla on liikaa ihmisiä töissä ja he haluavat heikentää kuntatyöntekijöiden irtisanomissuojaa. Kokoomuksen  Alexander Stubb  vastustaa konsensusta ja haluaa jäädyttää etuudet sekä lyhentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja jopa Tasavallan presidentti  Sauli Niinistö  pitää julkisen sektorin kokoa verrattuna bruttokansantuotteeseen (BKT) kestämättömänä. Samoilla linjoilla on RKP:n puheenjohtaja  Carl Ha...