Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Valtuustoaloite: Koulujen ylijäämäruoka myyntiin

Suomessa heitetään vuosittain pois 400–500 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Tämä jätteeksi päätyvä, turhaan valmistettu ruoka on rasite sekä ympäristölle että taloudelle. Vuosittainen ruokahävikkimme vastaa noin 100 000 henkilöauton aiheuttamia päästöjä. Hävikkiruuan ilmastokuormitus on suuri, sillä hukkaan menevään ruokaan on panostettu resursseja koko tuotantoketjun varrella viljelystä aina pakkaamiseen ja kuljettamiseen. Tarvitaan erilaisia ratkaisuja, jotta koko ruokaketju saatetaan kestäväksi myös sen loppupäästä. Ylijäämäruoan käyttöä tulee merkittävästi tehostaa nykyisestä. Kiertotalousajattelun hengessä syömäkelpoista ruokaa voitaisiin ohjata takaisin ruokaketjuun ja hyötykäyttöön. Esimerkiksi Tuusulassa tarjotaan eläkeläisille ylijäänyttä kouluruokaa 1,5 euron hintaan. Eläkeläisillä on mahdollisuus tulla päivittäin koulun ruokalaan nauttimaan lämmin lounas. Toimintatapa lisää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Tuusulassa koulut, keittiöhenkilöstö ja eläkeläiset ovat ollee

Finlaysonin kampanja tervetullut!

Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja Anette Karlsson pitää Finlaysonin naisten euro-tempausta tervetulleena tasa-arvotekona ja keskustelunavauksena. - Tasa-arvo-ongelma ulottuu syvälle rakenteisiin. Tämä kampanja nostaa esiin pitkään jatkuneen ongelman, joka on Suomessa totta, ja johon ei ole tartuttu riittävän voimakkaasti. Toivottavasti tämä kampanja on yksi askel tasa-arvoisemman yhteiskunnan suuntaan, puheenjohtaja Anette Karlsson toteaa. Finlayson ilmoitti myyvänsä syyskuussa naisille tuotteitaan 17 prosentin alennuksella. Alennussumma vastaa Tilastokeskuksen laskelmaa miesten ja naisten palkkaerosta eli siitä, että keskipalkkojen vertailun mukaan ”naisen euro” on 83 senttiä. - Suomessa on enemmän korkeakoulutettuja naisia kuin miehiä. Koulutustason nousu ei kuitenkaan ole näkynyt naisten ura- ja palkkakehityksessä. Naiset tekevät enemmän osa-aikaista ja määräaikaista työtä sekä työskentelevät useammin matalapalkka-aloilla. Näin ollen heille kertyy vähemmän eläkettä ja köyhyys s

Tasa-arvon ja rakkauden puolesta

Viime lauantaina pari sataa porvoolaista marssi ensimmäistä kertaa järjestetyssä Porvoo Pridessa tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja rakkauden puolesta. Samana päivänä Kevin Servinin paljon asiavirheitä sisältänyt mielipidekirjoitus julkaistiin Uusimaassa. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet eivät vielä toteudu kuten pitäisi, siksi on tärkeää vähintään kerran vuodessa sanoa kovaan ääneen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat näkyvä osa yhteiskuntaamme. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä on yleistä kaikkialla maailmassa. Homoseksuaalisuus määritellään edelleen rikokseksi yli 80 maassa. Vielä 1970-luvun alussa homoseksuaalisuus oli rikos myös Suomessa. Kehotuskielto, eli homoseksuaalisuudesta kertovan informaation välittäminen oli rangaistava teko vuoteen 1999 saakka. Laki rekisteröidystä parisuhteesta astui voimaan vasta reilu kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002. Ja viimein, kuluvan vuoden maaliskuussa tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan

Hemvården har inget tak

Man kan åldras bra i Finland, detta berättar många forskningar. Tyvärr får vi en helt annorlunda bild av nyheterna - åldringar har blivit illa behandlade och lämnade till sitt öde. Deras rätt till en värdig ålderdom förverkligas inte alltid, även om alla tycker att en god åldringsvård är en viktig sak. Arbetstiden räcker inte till, informationen löper inte och den årliga sjukfrånvaron är hög - på detta sätt beskriver många hemvårdare sin vardag i åldringsvården. I anstalter finns det en viss mängd sängar, fler kunder kan inte tas emot. I hemvården tycks bara himlen vara gränsen, då man talar om antalet kunder. På flera orter har antalet kunder stigit ständigt, men ingen ny personal anställs. Bland annat i Borgå har antalet kunder ökat under det senaste året med 11 procent, men mängden hemvårdare har inte ökat. Allt fler kunder ska tas hand om med lika många händer som tidigare. Det är ju klart att detta hämtar med sig brådska, stress och i värsta fall en burn out åt vårdarna. Hemvårdar

Kesäbussi Rinkeliä kehitettävä

Kävin tänä kesänä muutamana päivänä kokeilemassa arkipäivisin liikennöivää maksutonta kesäbussi Rinkeliä. Havaitsin, että bussia käytti enimmäkseen paikalliset ikäihmiset ja lapsiperheet. Minun lisäkseni kyydissä oli kaikilla kerroilla pari ihmistä. Bussi on tarkoitettu sekä paikallisille että turisteille, mutta mielestäni se ei palvele kummankaan tarpeita riittävällä tavalla. Toisaalta olen ihmeissäni siitä, että Porvoossa järjestetään turisteille maksuton bussi, kun taas muilla paikkakunnilla ja toisissa maissa turisteilla rahastetaan. Bussin reitti löytyy pysäkeiltä ja sen liikkeitä voi seurata verkosta, esimerkiksi matkapuhelimella. Ulkomaalaisilla turisteilla on kuitenkin hyvin harvoin mahdollisuus päästä internetiin. Bussissa ei myöskään ilmoitettu missä vaiheessa matkustajan tulee painaa stop-nappia, jos hän haluaa jäädä pois kyydistä esimerkiksi tuomiokirkon kohdalla. Siinä vaiheessa kun matkustaja havaitsee kohteen on kyseinen pysäkki jo ohitettu. Lisäksi bussin valotaulu

Kotihoidossa ei ole kattoa

Suomessa on hyvä vanheta, näin kertovat monet tutkimukset. Valitettavasti uutiset kertovat meille toisenlaista tarinaa - ikäihmisiä on kaltoinkohdeltu ja jätetty heitteille. Heidän oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ei aina toteudu, vaikka kaikki pitävät hyvää vanhustenhuoltoa tärkeänä asiana. Työaika ei riitä työtehtävien mielekkääseen suorittamiseen, tiedonkulussa on yhä ongelmia ja sairauspoissaoloja on vuodessa melko paljon - näin monet kotihoidossa työskentelevät kuvaavat arkeaan ikäihmisten parissa. Laitoksissa on tietty määrä sänkyjä, eli sitä enempää asiakkaita ei voida ottaa vastaan. Kotihoidossa taas vain taivas näyttää olevan rajana, kun asiakasmääristä puhutaan. Porvoon vanhusneuvoston puheenjohtajan Björn Sundqvistin mukaan Porvoossa tehdään kuukausittain 30 000 kotikäyntiä, joista 25 000 kestää alle puoli tuntia. Kotihoidossa työskentelevä ystäväni kertoi minulle pari päivää sitten kuinka pahalta hänestä tuntuu, kun osa hänen asiakkaistaan saa aamiaisen vasta lounasaikaan, k