Muutama päivä sitten sain yllättävän yhteydenoton. Opettaja vuosien takaa kyseli kuulumisiani. Muistot nuoruudesta tulvivat mieleen. Lapsuuttani varjostivat päihdeongelmat ja taloudelliset vaikeudet. Ylä-asteella koulumotivaationi oli lähes nolla ja selviydyin nipin napin eteenpäin amikseen. Lukio ei olisi ollut minulle vaihtoehto. Itseasiassa kymppiluokka, jonne suurin osa ystävistäni meni, oli se paikka minne uskoin päätyväni. Useamman mutkan ja muuton kautta valmistuin ammattiin. Kylläkin väärään ammattiin, mutta silloin en sitä tiennyt. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lakkiaisia vietettiin pari vuotta amiksesta valmistautumisen jälkeen. Lakkiaiset olivat jotenkin juhlallisempi tilaisuus. Ammatillisen tutkinnon arvostus oli silloin vielä olematonta. Askelia on otettu parempaan suuntaan, mutta vieläkin amiksia pidetään toisarvoisina. Luin eräältä keskustelupalstalta, että perheen kaksi lasta oli valmistunut samana keväänä - toinen ylioppilaaksi, toinen ammattiin. Yhteisjuhlat järjestettii
Porvoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu