Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kiusaaminen pilaa elämän

Ystävän lapsi kertoi koulusta ja kavereista. Pelit kiinnostavat, kuten myös tubettajat. Lapsen arkeen ja elämään sisältyi paljon iloa tuovia asioita. Kaikki ei kuitenkaan ole kivaa lapsi kertoi: kiusaajat eivät ole kivoja. Kiusaajat käyvät fyysisesti käsiksi, rikkovat tavaroita ja huutavat rumasti ohi kävellessä. Monet tilanteet, joita lasten kokemina kutsutaan kiusaamiseksi tai ”pojat ovat poikia” –touhuksi on aivan jotain muuta. Liian usein kyse on kouluväkivallasta. Kaikelle kiusaamiselle, häirinnälle ja väkivallalle on laitettava nollatoleranssi. Vastuu tästä on ensisijaisesti kaikilla meillä aikuisilla. Sanonta kuuluu: vaikeneminen on myöntymisen merkki. Valitettavan usein juuri vaikeneminen ja katseen pois kääntäminen johtaa hiljaiseen hyväksyntään. Puuttuminen vaatii rohkeutta. Sanna Marinin hallitus on ryhtynyt toimiin kiusaamisen vähentämiseksi maassamme: Tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistetaan varhaiskasvatuksessa, ankkuritoiminta otetaan vahvemmin osaksi koulujen ja oppi

Kolumni: Oikeus kuolemaan

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus elämään. Tämä tuntuu luonnolliselta, sillä onhan jokainen ihminen arvokas. Mutta mitä silloin, kun elämä ei enää tunnu arvokkaalta? Oikeutta arvokkaaseen kuolemaan ei ole turvattu kansainvälisissä sopimuksissa tai laissa. Aloitin syksyllä sosiaalityöntekijän opinnot yliopistossa ja sain mahdollisuuden osallistua ihmisoikeuksia käsittelevälle opintojaksolle. Perehdyin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun, joissa kantelijan tavoitteena oli saada valtio myöntämään hänelle oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Pyyntö tuli kuolemansairaalta naiselta, joka oli menettänyt suurimman osan toimintakyvystään. Hänellä oli kuitenkin pää tallella, kuten isomummoni tuppasi sanoa. Hän tiesi ja tunsi kaiken, mutta hän oli täysin kykenemätön toimimaan. Nainen toivoi valtiolta lupausta siitä, ettei hänen miestä syytetä, jos tämä avustaa itsemurhassa. Kuten arvata saattaa, sellaista lupausta ei annettu. Ihmisoikeustuomioistuin ei myöskään nähnyt, että va