Uudenmaan Demarinaiset esittävät Anette Karlssonia Demarinaisten varapuheenjohtajaksi tulevalle kaudelle. Karlsson on kaksikielinen sosionomi Vantaalta. Karlsson toimii vuoden 2014 loppuun Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n puheenjohtajana. Vuonna 2015 Karlsson toimii Uudenmaan Demarinaisten varapuheenjohtajana. – Oletamme helposti, että yhteiskuntamme on turvallinen ja tasa-arvo on jo saavutettu. Tämä on kuitenkin harhaa, sillä yhteiskunnassamme on yhä monia epäkohtia. Esimerkiksi naisten ja miesten välisissä palkkaeroissa, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä sekä ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa Suomella ja Demarinaisilla on paljon töitä tehtävänä, Anette Karlsson painottaa. Sosialidemokratia on feministinen liike. Feminismillä tarkoitetaan liikettä, joka pyrkii vapauttamaan miehet ja naiset heitä kahlitsevista sukupuoleen liittyvistä jäykistä rakenteista. – Käsitykset eri sukupuolirooleista eli sukupuolille ominaisesta tai soveliaaksi koetusta käytöks
Porvoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu