Ensimmäinen kokonainen vuosi kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä on nyt takana. Vuoden aikana olen oppinut paljon uutta kotikaupungistani ja itsestäni päättäjänä. Olen saanut kokea onnistumisia, mutta myös pettymyksiä - ja ennen kaikkea olen nähnyt miten suuri merkitys yhteistyöllä on politiikan maailmassa. Asioita saa harvoin vietyä maaliin yksin. On ollut erityisen ilahduttavaa nähdä, kuinka paljon hyvää voimme saada aikaiseksi kun yhteinen tahtotila on olemassa. Luonnollisesti emme aina ole olleet yksimielisiä, mutta useimmiten olemme kyenneet keskustelemaan asioista rakentavasti ja toisia kunnioittaen. Yksi vuoden suurimmista projekteista oli kaupungin strategian valmistuminen. Aluksi olin hieman huolissani, kun esimerkiksi ikäihmisten palvelutarpeet eivät näkyneet strategiassa lainkaan. Saimme kuitenkin poliittisessa käsittelyssä viilattua kokonaisuutta niin, että siihen voi olla todella tyytyväinen. Tunnelma lämpeni valtuuston kokouksessa, kun strategian ilmas
Porvoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutettu