Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Kesäkolumni: Raittius on rikollista

Olen autolla tai kuskina, aamulla aikainen herätys tai huomenna on pitkä työpäivä – nämä ovat hyväksyttyjä selityksiä raittiudelle. Yhteiskunnassamme alkoholin nauttiminen on normi ja alkoholittomuus on kummallista. Juomattomuutta ihmetellään ja jopa kauhistellaan – ihan kuin raittius olisi rikollista. Olen todennut pääseväni helpommalla antaessani ihmisten ymmärtää nauttivani alkoholipitoista juomaa. Esimerkiksi alkoholiton valko- ja punaviini, alkoholittomat siiderit ja oluet sekä alkoholittomat drinkit toimivat hyvänä hämäyksenä. Toisaalta on surullista joutua peittelemään raittiuttaan. Eihän siinä pitäisi olla mitään hävettävää – päinvastoin. En ole absolutisti, joten en tiedä miten he kokevat suomalaisen alkoholikulttuurin. Uskon, että yhteiskuntamme hyväksyy absolutistien raittiuden helpommin kuin satunnaisen raittiuden, sillä onhan absolutismi validi selitys raittiudelle, samoin kuten kuskina oleminen tai aikanen herätys. Osallistuin Ylen 100 päivää ilman viinaa haasteese