Siirry pääsisältöön

Kolumni: Julkisen sektorin ahdinko

Julkisen sektorin arvokasta hoidon, hoivan, sosiaalihuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tukipalveluiden työtä tekevät ihmiset vaativat oikeutetusti arvostusta - lakkoja on nähty ympäri maan ja sovintoa kaivataan jo kovasti. Tarvitaan sovintoesitys, johon sisältyy pidempiaikainen palkkaohjelma koko kuntasektorille, terveydenhuoltohenkilökunta mukaan lukien.

Arvokasta työtä tekevät ihmiset ovat oikeutetusti ajamassa työolojen ja palkkauksen parannuksia. He ovat saaneet kuulla yli 10 vuotta, kuinka “nyt ei ole oikea aika”. Finanssikriisin jälkeen kokoomusjohtoiset hallitukset ovat johtaneet maata tiukalla leikkauspolitiikalla ja edellisellä hallituskaudella oikeistohallitus sai uhkaamalla aikaan työntekijöitä kurittavan kiky-sopimuksen. Kohtuuttoman tasapainottamisen aikakausi päättyi ja kuntatalous tuli kuntoon vasta Rinteen/Marinin hallituksen tulevaisuuspolitiikan myötä. Mutta sitten tuli korona.

Opettajat ja varhaiskasvattajat eivät enää voi ummistaa silmiään, kun edessä on jatkuva ja kohtuuton venyminen sekä lasten oikeuksien sivuuttaminen. Pitkän koronapandemian jälkeen hoitajat eivät enää voi olla hiljaa. Julkisen keskustelun perusteella terveydenhuoltoalan epäkohtia on lukuisia. Tarvitaan selkeä käsitys, kiinnostus ja tahtotila varmistamaan, että potilasturvallisuus toteutuu aina ja kaikissa olosuhteissa. Nyt esillä olleen tiedon valossa näyttää siltä, että näin ei ole vuosiin ollut. Jatkossa niin pitää olla!

Riittävä määrä hyvinvoivaa henkilöstöä, joka kokee saavansa työn arvon mukaista palkkaa on avain koko julkisen sektorin vetovoiman lisäämiselle. Ilman ammattilaisia ei ole laadukkaita palveluita - ei hoitotakuuta tai subjektiivista päivähoito-oikeutta. Toivon, että julkisen sektorin kiistaan löytyy pian osapuolia tyydyttävä ja erityisesti palkansaajien näkökulmasta kohtuullinen ja oikeudenmukainen ratkaisu.

Anette Karlsson

Kolumni on julkaistu Uusimaassa 27.4.2022.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolumni: Edunvalvontavaltuutus kuntoon

Minulla on tapana kuunnella kuntoillessa musiikin sijaan webinaareja ja podcasteja. Usein koen ne rentouttaviksi, mutta nyt kuulemani sai minut pysähtymään hetkeksi. Aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja tajusin, että asia ei ole järjestyksessä. Olin aina ajatellut olevani hyvin valmistautunut erilaisiin tilanteisiin, mutta tulevaan sairauteen tai onnettomuuteen valmistautuminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Toki minulla on tavanomaiset vakuutukset, mutta vähemmälle pohdinnalle oli jäänyt mitä tapahtuu, jos en itse kykenisi hoitamaan asioitani. Nyt olen päättänyt tehdä itselleni edunvalvontavaltuutuksen. Edunvalvontavaltuutus on oikeudellinen asiakirja, jolla valtuutetaan toinen ihminen hoitamaan omat asiat, silloin kun ei itse siihen pysty. Esimerkiksi vakava liikenneonnettomuus tai sairaus voi johtaa oman päätöksentekokyvyn katoamiseen. Haluan, että läheinen ihminen voi siinä tilanteessa hoitaa asioitani ilman holhoustoimilain mukaista byrokraattista ja kallista prosessia. Omassa edun...

Suomen ylikulutuspäivä on tänään

Liian moni eläin, hyönteinen ja kasvi on kuollut - kadonnut maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Tämä on todellista, vaikka jotkut päättäjät ovatkin kuuluttaneet väärää totuutta luontomme ja ilmastomme tilasta. Äitiyden myötä maapallomme tulevaisuus on minulle entistäkin tärkeämpää. Haluan, että lapseni saa nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä. Metsä on minulle tärkeä paikka, ja haluan sen olevan myös tulevien sukupolvien lapsille. Jos kaadamme kaikki puut, emme koskaan pääse nauttimaan metsän raikkaasta tuoksusta. Emme näe, kuinka ylös latva voi kasvaa tai miten monimuotoinen eläin- ja kasvikunta vanhan puun ympärille syntyy. Tällä hetkellä viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa neljä viidesosaa maapallon luonnonvaroista. Suomen ylikulutuspäivä on tänään. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin me suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve kestävästi. Liikenne, energia ja ruoan tuotanto ovat suurimmat maapallon kuluttajat. Kierrätysmateriaalien käytön kanna...

Valtuustoaloite: Järjestötoimijoiden tulevaisuuden turvaaminen

Porvoossa on yli 900 rekisteröityä yhdistystä, ja lisäksi yhdistyksiä, jotka toimivat Porvoon alueella. Arviolta joka kolmas suomalainen osallistuu vapaaehtoistoimintaan. Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa ihmiset osallistuivat vapaaehtoistoimintaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Kansantaloudellisesti ajatellen vapaaehtoistoiminnan arvoksi voitaisiin siten laskea noin 2,5 miljardia euroa vuositasolla. Tutkitusti tiedetään, että kun ihminen osallistuu vapaaehtoistoimintaan tai vastaanottaa sitä, vastavuoroisesti koettu hyvä ei jää kahdenväliseksi. Kokemuksesta kerrotaan lähipiirille, joka ehkä innostuu osallistumaan toimintaan. Ja mukana oleminen ainakin vahvistaa uskoa kanssaihmisessä olevaan hyvään ja lisää rohkeutta luottaa toiseen ihmiseen. Vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta on myös ikääntyneiden hyvinvointia vahvistavaa toimintaa. Suomalaisen yhteiskunnan ikääntyessä on tärkeää, että kiinnitämme entistä enemmän huomiota ikääntyvän väestön tarpeisiin ja hyvinvointiin....